Uskonnontunnilla en koskaan ymmärtänyt mitä tarkoitti, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihmisen teoissa ei ole mitään jumalallista. Viha, ahneus ja kohtuuttomuus nostavat yhä päätään joka puolella maailmaa.

Olemmeko onnistuneet muokkaamaan maailmaa suuntaan, joka palvelisi edes meidän todellista hyvinvointiamme? Meillä on älyä ja teknistä osaamista, mutta etiikka ja viisaus laahaavat pahasti jäljessä.

CRISPR-Cas9:ää eli ”Jumalan saksia” – streptokokki-bakteerista löydettyä DNA-leikkuria – opittiin käyttämään 2012. Yhtäkkiä oli helppo pätkiä DNA:ta mistä kohtaa tahansa ja luoda haluamiaan juosteita ja yhdistelmiä.

Geeniteknologian kehityksen kyljessä on syntynyt väärä mielikuva sen suomista mahdollisuuksista. Maailmalla on käynnissä hankkeita, joissa sukupuuttoon kuolleita eläimiä dinosauruksista mammutteihin ja muuttokyyhkyyn yritetään herättää henkiin. Vaikka kadonneen lajin täydellinen DNA olisi tallessa tai onnistuttaisiin rakentamaan, on lajin palauttaminen luontoon lähes toivoton tehtävä. Hävinnyttä lajia ei saa takaisin, eikä etenkään niitä olosuhteita ja sitä eliöyhteisöä joissa kohdelaji aikoinaan kukoisti.

Onkin välttämätöntä suojella lajeja, eliöyhteisöjä ja elinympäristöjä ennen kuin ne hiipuvat. Kun laji kuolee sukupuuttoon, sitä ympäröinyt eliöyhteisö asettuu uuteen tilaan, ja lajien väliset suhteet muuttuvat. Kauan sitten menetetyn lajin laboratoriossa syntynyt edustaja olisi vanhoilla esiintymispaikoillaankin kuin vieraslaji, vailla kytkentöjä ympäröivään luontoon. Mammutti nyky-Suomessa olisi kuin pingviini espanjalaisella uimarannalla.

Uuden lajin syntyminen evoluution myötä kestää kymmeniä tuhansia vuosia. Viidensadan viime vuoden aikana yli 300 lajia on todistettavasti kuollut sukupuuttoon ihmisen toimesta. Juuri nyt Nooan arkissa on monta tyhjäksi jäänyttä paikkaa.

etiikkageeniteknologiamammuttisukupuuttouhanalaisuus