2010-luvulla tapahtuneen poliittisen käänteen jalkoihin jäivät Suomen metsät. Ilmastonmuutos oli noussut suurimmaksi ympäristöhuoleksi. Perussuomalaiset saivat jytkynsä keskustan ja kokoomuksen vetämien hallitusten aikakaudella. Tässä poliittisessa ilmapiirissä metsäsektorilla nähtiin tilaisuus taktiikalle, joka pohjautui biotalouden narratiiviin. Yhtäkkiä metsästä oli ”fiksua” ottaa irti kaikki mitä lähtee. Hakkuita lisättiin ja hiilinielut hupenivat. Fossiilisia polttoaineita korvattiin puuta polttamalla ja nuoret metsät keitettiin selluksi. Se jatkuu yhä.

Teemu Harrinkarin väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että Suomen metsäpolitiikka on suosinut yksityismetsätalouden ja metsäteollisuuden etuja korostamalla puuvarojen taloudellista hyödyntämistä ja siitä kansantaloudelle saatavaa hyötyä. Se tapahtui ympäristönäkökohtien kustannuksella.

”Metsäteollisuuden ansiosta Suomi on jo tänään maailman johtava puuperäisen bioenergian tuottaja… Metsän jokainen puujae ohjautuu jalostusarvon kannalta optimaaliseen loppukäyttöön. Metsätähteet, kuten oksat, risut, kannot ja kuori ja tuotannon jäteliemet jalostetaan sähköksi sekä prosessi- ja kaukolämmöksi”, hehkutti UPM-Kymmenen Markku Karlsson PulPaper 2010 lehdistötilaisuudessa. Tuolloin noin 40 prosenttia Suomessa korjatusta puusta ohjautui energiatuotantoon. Sittemmin tuo osuus on vielä kasvanut: vuonna 2022 se oli jo 60 prosenttia metsistä korjatusta puusta. Tämä siitäkin huolimatta, että samaisena vuonna 2022 julkaistuun Suomen biotalousstrategia – Kestävästi kohti korkeampaa arvonlisää on kirjattu että: ”Tulevaisuudessa tulee kuitenkin korostaa entistä enemmän arvonlisää tuottavia investointeja ja tuotantoa. Huoli muuttuvasta ilmastosta ja biologisen monimuotoisuuden vähenemisestä haastaa biotalouden, sen raaka-aineiden hankinnan ja tuotteiden elinkaaret.”

Metsäsektorilla ja energiateollisuudella on yhteinen unelma Suomesta vetytalouden maailmanmahtina. Metsiä selluksi keitettäessä vapautuva hiilidioksidi imuroitaisiin talteen, siitä jalostettaisiin yhdessä vedyn kanssa biopolttoaineita ja loput dumpattaisiin Norjan meren öljykentille. Tekniikat tähän tosin olisivat valmiita aikaisintaan 2030. Sitä ennen hiilidioksidi haihtuu metsätehtailta taivaalle.

Aina kun Suomen kokoisessa maassa aletaan puhua suurista volyymeista ja maailmanmarkkinoista, herää ajatus, että päättäjien ajattelussa on mittakaavavirhe. Vaikuttaa joka tapauksessa siltä, ettei hallitus edes tosissaan tavoittele hiilinielujen kasvua, vaan kuvittelee ohittavansa koko ongelman turboahdetun metsätalouden ja teknisten nielujen avulla. Puheet metsien suojelusta, hiilinieluista ja monimuotoisuudesta kaikuvat tällä hetkellä kuuroille korville.