KULJEN AJOITTAIN ohi näyteikkunan, johon ripustetussa kyltissä lukee ”Ilman metsää seitsemän veljestä olisivat jääneet sanattomiksi”.

Se on totta. Ilman metsää Aleksis Kivi ei olisi pystynyt kirjoittamaan Seitsemän veljeksen kaltaista havuntuoksuista ja juurevaa tarinaa.

Kyltin ei silti ole tarkoitus ylistää metsän inspiroivia ominaisuuksia. Näyteikkunan takana on metsänhoitoyhdistyksen toimisto, joten mainoksella halutaan muistuttaa, että ilman metsiä ei ole puuraaka-ainetta, ei paperia, ei kirjallista kulttuuria.

Se ei ole totta.

Ihmiskunta on valmistanut paperia noin 2000 vuoden ajan. Raaka-aineena on käytetty pisimpään tekstiilijätettä (lumppuja) ja erilaisia ruohovartisia kuitukasveja. Puusta paperia on tehty enenevässä määrin vasta 1800-luvulta lähtien.

Suomen ensimmäiset puukuitua hyödyntävät paperitehtaat rakennettiin vuosina 1859–1873. Seitsemän veljestä ilmestyi vuonna 1870. En tiedä, onko metsänhoitoyhdistys selvittänyt asiaa, mutta pidän todennäköisenä, että veljesten tarina konkretisoitui alun perin lumppupaperille. Toivottavasti, sillä arkistoinnin asiantuntijat kiittävät lumppupaperin kestävyyttä.

Puukuidun käyttöönoton myötä paperista tuli vähitellen halvempaa. Tuotantomääriä pystyttiin kasvattamaan, joten puu toimi tavallaan lukuharrastuksen polttoaineena.

 
KUN SILMÄILEE nyky-Suomen pirstaleista metsämaisemaa, ei voi välttää ajatusta, että puupaperin tie on katsottu loppuun. Korvaavia materiaaleja onkin mietitty. Suomessa on ainakin 1990-luvulta lähtien tehty tutkimuksia eri biomassojen mahdollisuuksista selluteollisuudessa. Taustalla on ollut halu korvata tuontikoivu paperinvalmistuksessa toisella lyhytkuituisella kasvilla, pyrkimys kehittää maaseudulle uusia elinkeinoja ja toive hyödyntää kesantopeltoja ”agrokuidun” kasvattamisessa.

Maailmassa noin 10 prosenttia sellu- ja paperiteollisuuden tuotteista valmistetaan muusta kuin puusta. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa potentiaaliseksi osoittautui ruokohelpi-niminen heinä. Tieteelliset panostukset eivät kuitenkaan ole johtaneet uudistuksiin. Suomessa on nojauduttu puun käyttöön, ja kuten tottumuksista yleensä, siitä on vaikea ponnistella eteenpäin.

Toki on muistettava, että minkään luonnonvaran käyttö ei ole täysin kestävää. Metsä- ja maataloudella on omat ympäristöongelmansa. Ohjenuorana tulisi silti olla, että villi luonto jätetään rauhaan aina kun mahdollista.

 
OLEMME KAVENTANEET vähiin tilan muulta eliökunnalta. Jos pelto on jo raivattu, hyödynnettäköön paperin raaka-aineen tuotannossa ennemmin sitä kuin metsää. Lautaseltakaan sen ei tarvitse olla pois: ulkomailla osaavat tehdä paperia esimerkiksi sokeriruo’on satotähteistä ja vehnän oljista.

Pidän kirjoista ja kirjoitan itsekin. Romaanini on painettu ympäristöjärjestöjen suosittelemalle FSC-sertifioidulle paperille, sillä parempaa vaihtoehtoa, kuten 100-prosenttista kierrätettyä tai olkipaperia ei ole ollut saatavilla Suomesta.

Kuluttajana toivon vaihtoehtoja. Tekstiilijätettäkin tuotamme varmasti enemmän kuin 1800-luvulla, 50 miljoonaa kiloa vuodessa. Kuka perustaisi olkisellulinjan tai uuden lumppupaperitehtaan?