Päätän minisarjani vistottavalla lukuvinkillä, Samuli Paulaharjun teoksella Tunturien yöpuolta (1934). Tarinoissa maahisten, kuolleiden noitien, meriraukkojen ja haavruuvien kanssa kamppailevat päiväpuolen ihmiset. Niissä yhdistyvät upea luonnonkuvaus, kansanperinne ja tunturiseudun oma kieli.

”Paksujalka on aralla luonnolla. Öinen autio tunturimaa on kovin kolkko ajella yksinäisen miehen. Taivaanvalkeatkin kun vielä kovin oudosti lieputtavat ja sähisevät.”

Kyydissä on kamala vainaja, väkevä Stuorra-Jouni, lovinoita, ”johon koko Lapinmaa on katsonut peläten ja kauhtuen”.

Kolona seurana ajomiehellä ovat vain rauhattomat varjot.

”Kuvahaisetkin häiläävät ja hyppivät kuin levottomat henget. Kuin ärsytellen ne väliin jättäytyvät taakse ja sitten taas äkkiä suhahtavat edelle, taikka keikutellen nulkkaavat rinnalla… ja jo taas heittäytyvät ahkion alle piiloon tai sukeltavat hankeen…”

Paksujalka hoputtaa poroa ja joikailee: ”Jumala, Jumala, Jumala, voia, voia naa!”

Lue sarjan aiemmat osat:

Osa 1: Tuttuja sanoja
Osa 2: Tuntureita on monenlaisia
Osa 3: Retkeilyä pohjoisessa
Osa 4: Pohjoisen linnut
Osa 5: Lohenpyyntiä Tenolla
Osa 6: Pohjoisen puut
Osa 7: Eläinten liikkeet
Osa 8: Lapin vesistöt
Osa 9: Porotermejä

pieni lapinsanasto