Pitkäkoski valmistautuu talveen
Liikenteen melu vaimenee heti, kun käännyn Pitkäkoskelle, vaikka monet rakennukset ja asuinalueet sijaitsevat melko lähellä koskea. Ei tarvitse kävellä kauas, kun voin jo kuulla ja tuntea Vantaanjoen virran ja tuulen voiman.
Joessa virtaa keskimäärin 17 kuutiometriä vettä sekunnissa. Se lähtee Hausjärveltä ja laskee Itämereen sata kilometriä myöhemmin.
Virta muuttuu vuoden aikana paljon. Joen tulviessa virtaama voi olla jopa yli 200 kuutiometriä sekunnissa, ja keskikesän hellejaksoilla se voi pudota jopa sadasosaan tästä.
Vantaanjoen varrella kävellessäni nautin rauhassa luonnosta ja sen äänistä. Polut menevät joen kummallakin puolella. Ne ovat siistit, sillä puiden juuria tai suuria irtokiviä ei ole tiellä, joten metsässä liikkuessa voi hyvin keskittyä luontoon. Tiet ovat tasaiset ja ne on siistitty luontoa kunnioittaen.
Pitkäkoskelta löytyy monia luontoreittejä, joista osa mahdollistaa esimerkiksi pyöräilemisen. Pitkäkosken lehdossa voi kesäkaudella kuulla lintujen ääniä, sillä siellä pesii kolmisenkymmentä lintulajia.
Yleisimpiä pesimälintuja Pitkäkoskella ovat koko maassakin runsaimpiin kuuluvat peippo, pajulintu ja punarinta. Harvinaisia sen sijaan ovat pikkusieppo sekä idänuunilintu, ja satunnaisesti jopa kuningaskalastaja, jonka säihkyvän sininen väri jää varmasti linnun näkijän mieleen.
Talviaikaan luonnossa liikkujien kannattaa keskittyä seuraamaan kosken sulana pysyviä paikkoja, sillä koskikarojen lisäksi siellä voi parhaimmillaan nähdä saukon. Tällä kertaa kumpaakaan ei kuitenkaan näy.
Vantaanjoessa on myös kaloja, mutta surullista kyllä, joki on Suomen saastuneimpia. Sen kaloista on mitattu suuria pfas-kemikaalien pitoisuuksia.
Suosittelen Pitkäkoskea kaikille, sillä se tarjoaa varmasti kaiken ikäisille ja monille harrastajille mahdollisuuden liikkua luonnossa.
Pitkäkoskella on laaja koirapuisto, johon omakin koirani mieluusti pysähtyy. Luontoon voi lähteä perheen, kavereiden, sukulaisten kanssa tai vaikka yksin ihailemaan ja nauttimaan luonnosta.
Lähteet: Pitkäkosken opasteet ja vantaa.fi