Jos kesällä päätyy Ilosaarirockiin tai muuten Itä-Suomeen, kannattaa tehdä kierros seudun parhaissa luontokohteissa.

Seudun historiaan tutustumalla on hyvä aloittaa: Itä-Suomi oli Suomen viimeistä kaskiseutua, minkä voi paikoin yhä huomata satavuotiaista koivikoista. Mutta on sellaisiakin paikkoja kuin Kaavin Telkkämäen perinnetila Pohjois-Savossa, jossa kaskikulttuuri elää: kaskeaminen, niittäminen ja eläinten laiduntaminen pitävät Metsähallituksen hoitaman talon ympäristön valoisina. Lapsivieraita varmasti kiinnostavat itse laiduntajat: hevoset, lampaat ja kanat. Kaksi pientä luontopolkuakin ovat hyvin helppokulkuisia.

Telkkämäellä kasketaan yhä. Kuva: Marko Haapalehto

 
Puistomestari Marko Haapalehdon mukaan Telkkämäen kaski poltetaan jo toukokuun lopussa, mutta juhannusviikolla voi seurata kuinka kaskeen kylvetään nauris. Elokuun kymmenennen päivän tienoilla maahan pannaan ruis. Luonnonkukkien päivänä kesäkuussa tilalla järjestetään taas perinnepäivä, jossa on opastettu kasviretki ja valtakunnallinen kansanmusiikkitapahtuma Puskasoitto.

Höytiäisen kanavan suistossa Joensuun kaupungin lounaispuolella seisoo lintutorni, joka valittiin vuonna 2002 Suomen parhaaksi.

Yhtä kiinnostavaa kuin itse paikka on se, miten suisto on syntynyt: Vuonna 1859 tuolloin Suomen kymmenenneksi suurimman järven Höytiäisen pintaa päätettiin laskea, jotta Joensuun pohjoispuolelta paljastuisi karjatilallisille laidunmaita. Näin kävikin, mutta kanava karkasi kaivajiensa käsistä, ja vesi söi hiekkaiseen harjuun väylän, jota pitkin Höytiäisen vedet hulahtivat yli seitsemän metriä alemmas muutamassa päivässä. Maata ja pohjalietettä kasautui Saimaan puolelle Pyhäselän pohjoispäähän, jossa nyt sijaitsee loistava lintusuisto.

Paikan löytää, kun kääntyy ysitieltä Joensuun Noljakkaan ja seuraa lintutornille johtavia viittoja. Tornille vievien pitkospuiden varrella pesii valkoselkätikka, kaulushaikara, ruokokerttusia, härkälintuja ja mustakurkku-uikkuja sekä muutolla olevia arktisia kahlaajia. Jalohaikara on myös nähty.

Helppoutensa ja linturikkautensa vuoksi kanavan suisto torneineen on loistava retkikohde.

Itää kohti kulkiessa Kolvananuuro on ehdoton pieni päiväkohde. Syvä rotko on hyväjalkaisen hieno piilo. Ei pidä säikähtää, kun tie sen luo kulkee rumien hakkuuaukkojen halki; perillä on monimuotoista metsäluontoa, jossa pohjoinen ja eteläinen kasvilajisto kohtaavat. Myös linnusto on kiintoisa.

Kolvananuuro on jylhä ja paikoin vaikeakulkuinen. Kuva: Jorma Laurila

 
Tälle suojelualueelle voi tulla kahta kautta, Kontiolahdesta tai Enosta. Enon puolella alkaa heti parkkipaikan jälkeen kaunis harmaaleppälehto, joka vaihettuu jyrkäksi, lehtomaiseksi rinnekuusikoksi. Se putoaa syvään rotkolaaksoon, jonka pohjalla vilkkuu kaksi majavalampea. Uurosta löytyy myös saniaislehtoa ja tyyten puuttomia pirunpeltoja.

Viiden kilometrin rengaspolku on niin vaikeakulkuinen, että kannattaa varata noin tunti kilometriä kohti.

Retken itäisimmässä kohteessa, Ilomantsin Patvinsuon kansallispuistossa, näkee karhun jo puiston logossa. Se ei ole pelkkää mainosmiesten kikkailua: vähintäänkin karhun jätöksiin on kansallispuiston alueella helppo törmätä.

Patvinsuo oli karjalaisten kaskimaita, kunnes valtio rajasi sen 1700-luvulla isojaon yhteydessä itselleen ja kielsi metsien haaskuun. Hienojen kuusikoiden ja männiköiden ohella tultiin pelastaneeksi tähän päivään asti laajat suot, Patvinsuo ja Lahnasuo, jotka ovat vuonna 1982 perustetun kansallispuiston ydintä.

Höytiäisen suiston lintutorni on maamme parhaita. Kuva: Mauri Leivo

 
Soita kiertävät pitkospuureitit, joilta voi lintutornista katsoa aapasuon linturikkautta; muun muassa metsähanhi ja pikkukuovi pesivät täällä. Metsän puolelta onnekas löytää pikkusiepon, ja hyönteisharrastajan silmiin voi osua erittäin uhanalainen kovakuoriainen liekohärkä.

Patvinsuolla käydessä kannattaa varata aikaa. Sen monilla reiteillä kulkiessa vierähtää helposti useampi päivä.