Keväisistä ihmeistä ihmeellisimpiä on magnolia. Sitä voi varmasti ihailla monissakin puutarhoissa, muun muassa Helsingin Käpylässä Kalervonkadulla. Kun kaunotar puhkeaa vaaleanpunaisiin kukkiin, on kuin koko tienoo valaistuisi.

Anne Hellman on magnoliastaan ylpeä.

”Ikävä kyllä en muista mikä magnolia se on. Olen hukannut lapun aikaa sitten, sillä hankin puun jo 20 vuotta sitten.”

Taimea ostessaan myyjä oli varovainen. ”En anna sille mitään takuita, hän sanoi. Se ei välttämättä viihdy.”

Taimi sai paikan puutarhasta ja talonväki jäi odottelemaan, mitä tapahtuisi. Meni monta vuotta, kunnes kahdeksantena keväänä Hellman katsoi ikkunasta ja huudahti, että mitä ihmeen möykkyjä tuohon puuhun on kasvanut.

Möykyt olivat nuppuja.

”Kipitin siitä naapuriin kysymään, että minkä pensaan mä olinkaan ostanut ja hän tiesi, että magnoliahan se on.”

Nuput alkavat kasvaa jo syksyllä. Keväällä ne paisuvat ja puhkeavat kukkaan toukokuun puolenvälin tienoolla. Kukintaa kestää parisen viikkoa.

Anne Hellman ei ole hoitanut magnoliaa oikeastaan ollenkaan. Puun edessä olevaa aitaa on hiukan madallettu, että kasvi saisi enemmän valoa ja sen juurelle on ripoteltu kompostimultaa.

Magnolia on nähtävyys.

”Jotkut tulevat jopa soittamaan ovikelloa ja kyselemään puun historiasta”, Hellman sanoo.

Eräs henkilö tuli kertomaan puun herättämän hauskan jutun.

”Meitä vastapäätä on seurakunnan tila, jossa oli juhlat. Sieltä tuli ulos pari nuorta naista, jotka huomasivat kukkivan magnolian. Herranjestas mikä tuolla on, he huudahtivat. Kyllä ihmiset kaiken näköistä tekee. Pistää nyt yhden puun täyteen rusetteja.”

Kukinnan jälkeen magnolia saa lehdet, jotka eivät ruskaannu vaan putoavat vihreinä pois. Hedelmiä puu ei ole tehnyt eikä pikkumagnolioita ole syntynyt.

Ps. Magnolioiden levinneisyys ulottuu tropiikista lauhkean vyöhykkeen vuoristometsiin  Aasian ja Amerikan mantereilla. Suomessa viljellään useita lajikkeita. Voisiko Kalervonkadun magnolia olla Tähtimangolia ’Rosea’?

magnolia

 

magnolia

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.