Olen aina ajatellut, että maailman todellisia valtiaita ovat linnut. Mihin tahansa maapallolla kulkee, siellä elää lintuja. Linnut viihtyvät sielläkin, missä ihmiset kykenevät selviytymään vain tutkimusasemiinsa ahtautuneina, tekniikan ja huoltokuljetusten varassa.

Sitä paitsi linnut katsovat maailmaa ylhäältä. Me ihmiset betonikaupunkeinemme olemme niille vain alusta, jokin jolle laskeutua, josta etsiä ruokaa tai pesäpaikka – mutta josta voi jatkaa saman tien matkaa. Linnun perspektiivissä ihmiset muuttuvat pienen pieniksi mitättömyyksiksi. Vaikka ihminen muokkaa planeettaa minkä kerkeää, lintuja ei voi kahlita.

Linnuissa on kiehtovaa myös niiden paradoksaalisuus. Linnut, jos jotkin, vaikuttavat herkiltä ja heiveröisiltä. Pieni lintu on hauras kuin perhonen.
Ja silti ne ovat juonikkaita ja terävänokkaisia, näkö- ja reaktiokyvyltään ylivertaisia, äärettömän sitkeitä ja taitavia selviytyjiä.
Elintavoiltaan ne muistuttavat meitä nisäkkäitä: lintu on lämmin ja pehmeä, se huolehtii poikasistaan viimeiseen asti, katseesta loistaa äly.
Kuitenkin niiden evoluutio on kulkenut aivan toista polkua kuin meidän. Linnut ovat dinosaurusten jälkeläisiä. Niiden elämään kuuluvat suomut, munat ja nokat. Ne ovat toisia, aivan muita kuin me.

Linturakkaana tai pikemminkin lintuja suorastaan palvovana ihmisenä järkytyin, kun luin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan Euroopassa on nyt 400 miljoonaa lintua vähemmän kuin vielä 30 vuotta sitten.
Käynnissä on lintujen joukkomurha.

Ruotsista puolestaan raportoitiin, että rannikoilla elävien lintujen kannat ovat suorastaan romahtaneet vuodesta 2007 alkaen. Romahdus koskee lukuisia eri lajeja ja eri ravintoa käyttäviä lintuja. Syitä on siksi vaikea määrittää, mutta takana voi olla meriluonnon laajamittainen muuttuminen.

Samoin Euroopan lintukadon syitä voivat olla nykyaikaiset viljelymenetelmät, maatalouden muutokset, rakentaminen, metsien väheneminen – melkein mikä tahansa ihmisen toiminnan aikaansaama muutos.

Positiivista on, että joidenkin aiemmin uhanalaisten lintujen kannat ovat kasvaneet. Suojelutoimilla todella saadaan tulosta aikaan. Siksi aiemmin syksyllä oli surullista kuulla, kuinka pitkään kaivattu soiden suojeluohjelma koki valtaisan takaiskun uuden ympäristöministerin kynsissä. Suo on uhanalainen elinympäristö ja tärkeä myös monelle lintulajille.

Jos jotain haluaisin maailmasta säästää, niin nimenomaan linnut. Itselleni ne ovat paitsi ihailun ja elämysten kohde myös inspiraation lähde. Olen kirjoittanut linnuista kaunokirjallisuutta. Ne ovat panneet alkuun lukuisia novelleja ja vilahtaneet romaaneissa.

Tämä on viimeinen kolumnini Suomen Luonnossa. Pesti on ollut pitkä ja antoisa. Kiitän lukijoita!

Kolumnini loppukoon samoin kuin loppuu novellini Gordonin tarina. Siinä parantumattomasti sairas ihminen ja siipensä loukannut kuikka ystävystyvät maatessaan vuodepotilaina lintujen sotasairaalassa. Ihminen kuolee, mutta kuikka pääsee taas lentoon.
”Kuikat ovat aaltojen ääniä rantaa vasten, ihmiset ovat ikuisia.”

Linnutlintukato