Myrkyllisten tai pahanmakuisten lajien ulkonäön tai käyttäytymisen matkiminen on eläimillä aika tavallinen puolustuskeino. Se saa harmittoman eläimen näyttämään saalistajan silmissä epämieluisalta tai jopa vaaralliselta. Yhden aterian takia kun ei kannata riskeerata henkeään tai hukata energiaa syömäkelvottoman saaliin pyytämiseksi. Evoluutiobiologiassa ilmiö tunnetaan nimellä mimikry.

Rantakäärmekin taitaa mimikryn, vaikka sen varoitukset pedoille eivät ole yhtä ilmiselviä kuin kukkäkärpäsillä. Vaaran kohdatessaan suurin osa rantakäärmeistä pakenee. Yleensä käärmeen näkee luikahtavan turvaan kivikkoon tai laiturin alle.
Ne rantakäärmeet, jotka ei pääse pakenemaan, joko puolustautuvat tai käyttäytyvät hyökkäävästi. Siis turvautuvat mimikryyn. Käärmeistä tiedetään, että puolustautuminen ei ole opittua, vaan periytyvää ja sisäsyntyistä. Rantakäärmeet osaavat harhauttaa riippumatta yksilön iästä ja sukupuolesta.

Komposti hautoo munat poikasiksi
Rantakäärme munii kesä–heinäkuussa kompostoituviin kasvijäte- tai lantakasoihin, joiden lämmössä munat kehittyvät. Lämpötila ei tietenkään ole tasainen koko kasassa, ja siten saman munarykelmän sisarukset kasvavat hieman eri lämpötiloissa. Toiset hieman viileämmässä lähempänä pintaa, toiset syvemmällä kasassa lämpimämmässä.
Ruotsalaisia rantakäärmeenpoikasia tutkimalla selvisi, että lämpötila, missä munat kehittyvät, säätele yhdessä perintötekijöiden kanssa aikuisen käärmeen kokoa, nopeutta, korvalaikkujen väriä ja reaktioita petoihin.

Lähempänä 30 astetta kehittyvistä munista kuoriutuu suuria ja nopeita käärmeitä. Ne pääsevät pakenemaan pedoilta sukkelaan ja turvautuvat harvemmin aggressiiviseen puolustautumiseen. Niiden korvalaikut ovat useimmiten oranssit.
Viileämmässä, noin 20 asteessa hautuneista käärmeenmunista kuoriutuu pienempiä ja siten hitaampia käärmeitä. Koska ne eivät pääse saalistajilta pakoon yhtä nopeasti kuin suuret käärmeet, ne yrittävät harhauttaa saalistajan aggressiivisella käyttäytymisellä. Näiden pienempien käärmeiden korvalaikut ovat yleensä keltaiset, vaaleankeltaiset tai valkoiset.

Petos kannattaa aina
Puolustautuessaan käärme voi yrittää ruiskuttaa pahanhajuista eritettä anaalirauhasistaan. Haju lähtee kuulemma vaatteista huonosti pesussa. Rantakäärme osaa myös jännittää pään ja kaulan alueen lihaksiston niin, että pää supistuu kolmiomaiseksi, kuten myrkyllisellä kyyllä.

Rantakäärme voi oksentaa saaliinsa ja teeskennellä kuollutta. Valekuolleen käärmeen kieli roikkuu ulkona, ja suusta voi jopa tihkua verta. Käärme voi myös työntää päänsä piiloon näyttääkseen päättömältä, ja siten saalistajan silmissä kuolleelta. Kuolleen teeskenteleminen on kuitenkin harvinaista. Vain noin yksi sadasta käärmeestä yrittää sitä säilyttääkseen henkensä.

Hyökkäävä käyttäytyminen voi saada pedon luopumaan saaliin tavoittelusta. Rantakäärmeet osaavat sihistä kuin kyyt varoittaakseen petoa. Ne voivat tehdä valeiskuja tai erittäin harvoin jopa purra.

Toinen erittäin harvinainen puolustautumiskeino on kobra-asento. Siinä rantakäärme nostaa pään ja kaulan ylös ilmaan, sekä puristaa kaulansa litteäksi kuin uhkaileva kobra.
Käyttäytyminen hämmästyttää tutkijoita, sillä rantakäärme ja kobrat ovat eläneet samoilla seuduilla viimeksi yli viisi miljoonaa vuotta sitten. Sen vuoksi kobrien matkimisen voisi ajatella olevan tehotonta, sillä rantakäärmeen saalistajat eivät tunne kobran uhkailuelkeitä tai sen tappavaa myrkyllisyyttä.

Saksalaistutkimuksen mukaan lajien levinneisyydet kohtaavat nykyisin vain kahdella suppealla alueella, Tunisiassa ja Kaspianmeren kaakkoiskulmalla Iranin ja Turkmenistanin rajalla. Harvinainen käyttäytyminen on tunnettu kuitenkin jo yli sata vuotta, vaikka saksalaiset käärmetutkijat ovat dokumentoineet sen luonnossa vain muutamia kertoja, muun muassa Kroatiassa ja Unkarissa, sekä Saksassa viimeksi vuonna 2014.

Ratkaisu arvoitukseen paljastui käärmeiden evoluutiota tutkimalla. Nykykobrien esi-isien fossiileja on löytynyt ympäri eteläistä Eurooppaa Espanjasta Ukrainaan. Ne elivät miljoonia vuosia yhdessä muinaisten rantakäärmeiden kanssa 2–23 miljoonaa vuotta sitten. Vaikka lajit kehittyivät ja elävät nykyään eri alueilla, ne ehtivät elää pidempään yhdessä kuin mitä sen jälkeen ovat olleet erossa. Muistona tästä ajasta rantakäärmeet saattavat yhä käyttäytyä kuin muinaiset naapurinsa, ja nousta kobra-asentoon.
Kun ilmasto alkoi viiletä noin pari miljoonaa vuotta sitten ennen jääkautta, kobralajit vetäytyivät pikkuhiljaa Afrikkaan ja Lähi-itään. Rantakäärmeet jäivät. Ne sinnittelivät jääkauden yli eri puolilla Etelä-Eurooppaa, kunnes levisivät uudelleen pohjoiseen jääkauden päätyttyä, aina napapiirille saakka.

On huikeaa ajatella, että elämä rinnakkain kobrien kanssa näkyy yhä rantakäärmeiden puolustautumisessa petoja vastaan. Nykyihmisestä ei ollut vielä tietoakaan silloin, kun käyttäytyminen kehittyi.

Juttu on julkaistu Suomen Luonnossa 5/2018.

 

evoluutiomimikrypetorantakäärmesaalistus