Selaan seitsemää rikosilmoitusta luonnonsuojelu­rikoksista. Kaikissa on hakattu liito-oravien pesimäpaikkoja, asialla on ollut Metsähallitus tai iso yhtiö, kaikki tältä vuosi­kymmeneltä, kaikki samassa poliisipiirissä. Kaikki rikokset on tehty Kainuussa, kaikkien tutkinnan ovat Oulun poliisilaitos ja syyttäjänvirasto estäneet.

Rikosilmoituksista kuusi on Kainuun Ely-keskuksen tekemää, yksi Greenpeacen. Ilmeni, että vain kolmen tapauksista lopputulos oli tiedossa, joten lähdin kyselemään poliisilta neljän muun tutkinnan kohtaloa. Puuttuvista tapauksista Oulun poliisilaitos, jonka toiminta-alueeseen myös Kainuu kuuluu, sai minulta rikosilmoitusten allekirjoittajien nimet, asian diaarinumeron Ely-keskuksessa, päivämäärän, rikoksen tekopaikan sekä rikoksesta epäillyn tahon.

Pyydetyistä ratkaisusta poliisilaitos löysi vain yhden. ”Muille pyynnöille ei löytynyt rikosilmoitusta annetuilla tiedoilla”, poliisi ilmoitti.

Miten tämä on mahdollista? Laillisesti ei mitenkään. Kun poliisille ilmoitetaan epäilys rikoksesta, sen ”on viipymättä kirjattava ilmoitus”, määrää esitutkintalaki. Voidaan keskustella tarkoittaako ”viipymättä” yhtä minuuttia, tuntia vai vuorokautta, mutta aivan varmasti se ei tarkoita ”ei koskaan”.

Entä millaisin perustein rikokset on jätetty tutkimatta niissä tapauksissa, jotka poliisi suostui löytämään? Vain yhdessä tapauksessa asian jättäminen sikseen saattaa olla perusteltua. Greenpeacen ilmoituksen vuoksi poliisi kertoo pyytäneensä Kainuun Ely-keskukselta lausunnon, ja sen mukaan liito-oravan esiintyminen ei vaarantuisi.

Kahdessa muussa tapauksessa syyttäjä on estänyt tutkinnan ilmoittaen, että teosta saattaisi seurata vain sakkoa, joten eipä viitsitä nähdä vaivaa. Peruste on kehno, sillä 90 prosentissa rikoksista seuraus on sakko. Onko Oulun syyttäjänvirastossa tehty periaatepäätös, ettei luonnonsuojelurikoksia tutkita? ”Ei”, vastaa kihlakunnansyyttäjä Jari Peltonen, joka esti kahden rikoksen tutkinnan. ”Perustelut löytyvät niistä päätöksistä.”

Kaikenlaista löytyykin. Kajaanilainen rikoskomisario päätti jättää kahden liito-oravan pesäpaikan tuhoamisen tutkimatta, koska keskustelussa syyttäjän kanssa hän oli arvellut paikalle jätetyn 300–700 neliömetrin suoja-alueen.

Ely-keskuksen lakimiehen ihmetellessä, mistä poliisi oli suoja-alueen keksinyt, komisario kertoi löytäneensä sen ympäristöministeriön ohjeesta. Koska ohje edellyttää suoja-alueen jättämistä, komisario päätteli, että sellainen on jätetty. Rikos tosin oli juuri siinä, ettei suoja-aluetta ollut jätetty. Ely:n lakimiehen tentatessa ilmeni, ettei komisario tiennyt kumpaa ilmoitettua kohdetta fiktiivinen suoja-alue ympäröi. Lopulta hän tunnusti, ettei ollut vaivautunut lukemaan rikosilmoitusta.

Oikeuskanslerikaan ei voinut katsoa tällaista touhua läpi sormiensa, vaan antoi komisariolle moitteet, kun Ely-keskus kanteli. Se tosin johti vain siihen, että poliisi kirjoitti uudet, edelleen kelvottomat perusteet jättää rikokset tutkimatta.
Poliisi suostuu tutkimaan vain viidesosan kansalaisten tekemistä rikosilmoituksista. Sen sijaan viranomaisten tekemistä ilmoituksista lähes sata prosenttia johtaa esitutkintaan, myös väärät ja kovin vähäisiä tekoja koskevat.

Tästä on yksi poikkeus. Luonnonsuojelurikoksia ei tutkita, vaikka niistä ilmoittaisi viranomainen.