”Ympäristörikokset jäävät Suomessa pimentoon: vain murto-osa rikoksista päätyy koskaan rikostutkintaan. Eikä se ole mikään ihme, kun miettii poliisin resursseja”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen.

Poliisissa kukaan ei tutki täyspäiväisesti ympäristörikoksia, eikä kukaan koordinoi niiden tutkintaa. Suomessa ei voi edes kouluttautua ympäristörikostutkijaksi. Ainoa koulutus on muutaman vuoden välein järjestettävä parin viikon kurssi.

”Suomessa pitäisi olla edes yksi ympäristörikospoliisi – enkä minä tarkoita sillä mitään metsänvartijaa, vaan rikostutkintayksikköä”, Järvinen kertoo Luonnonsuojelijan artikkelissa.

Ympäristörikosten tutkinta on erittäin vaikeaa. Hyvän ympäristörikostutkijan tulisi hallita teknisen rikospaikkatutkinnan osaaminen ja monimutkainen ympäristölainsäädäntö ja -lupalainsäätely. Samalla hänellä pitäisi olla talousrikostutkijankin näkemys ja osaaminen. Monessa maassa ympäristörikostutkintaan onkin poliisissa erikoisyksiköt, kuten huumausaine-, väkivalta- ja seksuaalirikostutkinnallakin.

Ongelma on myös se, että poliisi ei tee paljastavaa toimintaa ympäristörikosten suhteen. Se tarkoittaa, että tutkitaan vain ilmitulleita ympäristörikoksia.

Havaituistakaan rikoksista ei aina ilmoiteta poliisille eikä ympäristöviranomaiselle. Suomessa ympäristöviranomaisilla, joiden tietoon epäillyt ympäristörikokset ensisijaisesti tulevat, on harkintavalta: he voivat jättää ilmoittamatta havaitsemistaan rikoksista. He hoitavatkin tilanteen usein hallinnollisin keinoin.

”Ympäristönsuojelulain porsaanreikä on tukittava parhaillaan uudistettavassa laissa”, Kuronen sanoo. ”Jos rikos tai epäily rikkomuksesta havaitaan, ilmoitus poliisille on tehtävä. Harkintaa ei pidä jättää yksinomaan viranomaiselle tai kuntien lautakunnille, jotka usein valvovat oman kuntansa talouselämän intressiä.”

 

Lue koko tiedot Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta >>

Suomen luonnonsuojeluliittoympäristörikos