Talomme lähellä pellonreunassa kasvaa hiukan tavallisesta kuusesta poikkeava puu. Sen latvus on tuuhea ja säännöllisen kartiomainen, neulaset ovat pehmeät ja kuori sileä. Mikä se on?

Tuuhea puu on siperianpihta. Kun Suomi liitettiin Venäjän valtakuntaan vuonna 1809, muuttui kaupankäynnin suunta. Pietarin suurista taimitarhoista välitettiin runsaasti itäistä alkuperää olevia taimia myös Suomeen. Erityisen suosittuja puita olivat siperianpihta ja siperianlehtikuusi. Sitä perua siperianpihta on yhä yleinen koristepuu hautausmailla sekä pappiloiden, kartanoiden, asemien ja kaupunkien puistoissa.

Nyt Venäjän vallan aikaiset puut ovat vanhoja ja alkavat ränsistyä, mutta niiden läheltä löytää usein nuoria puita ja siementaimia. Kysyjän mainitsema puukin lienee puistopuun villi jälkeläinen.

Pihdat poikkeavat kuusista monella tavalla. Neulaset ovat kyllä yksittäin mutta pehmeät ja usein selvästi litteät. Kävyt törröttävät oksien päällä pystyssä kuin kynttilät joulukuusessa. Käpy hajoaa jo puussa, jolloin sekä siemenet että käpysuomut karisevat maahan, mutta kara jää oksaan.

Siperianpihta on mantereisen ilmaston puu, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu idästä Vienanmeren tuntumaan. Suomen sisämaassa se menestyy erinomaisesti, mutta rannikolla eräät muut pihdat kasvavat paremmin. Lauhan mereisessä ilmastossa suojasäät saavat pihdan lähtemään kasvuun keskellä talvea, ja kun pakkaset sitten taas tulevat, pihdan nuoret versot paleltuvat. Puu, joka kotiseudullaan sietää yli 50 asteen pakkaset, paleltuu siis Euroopan leudossa ilmastossa.