Valkohäntäkauris on hyvä esimerkki onnistuneesta vieraslajin istutuksesta. Laji ei ole vallannut kotoperäisten lajien elintilaa, tuonut sairauksia eikä se hirven tavoin aiheuta taimikkovahinkoja. Valkohäntäkauriista on 20 vuodessa tullut Suomen toisiksi merkittävin riistaeläin.

Amerikansuomalaiset metsästäjät alkoivat järjestää minnesotalaisia valkohäntäkauriita Suomeen 1930-luvun alussa. Kauriiden uskottiin sopeutuvan Suomeen hyvin, sillä ilmasto Yhdysvaltojen pohjoisosassa vastasi Suomen sääoloja. Istutussuunnitelmat etenivät myötätuulessa ja ensimmäiset valkohäntäkauriit olivat matkalla Suomeen jo loppukesästä 1934.

Suomeen oli määrä tuoda kahdeksan valkohäntäkauriin vasaa, neljä urosta ja neljä naarasta. Neljästä uroksesta yksi kuitenkin kuoli jo ennen laivamatkaa ja kaksi laivamatkan aikana Itämeren myrskyssä. Suomeen asti selvinneet neljä naarasta ja uros kuljetettiin Laukon kartanoon Vesilahdelle, missä niitä tarhattiin muutaman vuoden ajan. Myöhemmin joukosta jouduttiin lopettamaan vielä yksi syntymäsokea naaras.

Tarhauksen aikana kauriit tulivat sukukypsiksi ja poikivat kaksi urosvasaa. Vuonna 1938 tarhauksen aita luhistui kaatuneen puun alle ja kaikki kauriit karkasivat. Koska aikuista urosta ei enää saatu houkuteltua aitaukseen, eläimet vapautettiin maa- ja metsätalousministeriön erikoisluvalla luontoon.

Uudet kaurislähetykset ja outoa sekoilua

Valkohäntäkauriita tuotiin Suomeen vielä vuosina 1937 ja 1948. Syksyllä 1937 Suomeen kuljetettiin neljä vasaa. Kauriit päätettiin sijoittaa Korkeasaareen talveksi, mutta niiden myöhemmistä vaiheista on vain heikosti tietoa. Ilmeisesti osa siirrettiin Kolille valtion tarhalle, mutta tarhaus epäonnistui. Tiettävästi kaikki lähetyksen peurat kuolivat.

Vuoden 1948 lähetystä edelsi huolestunut kokous, jossa todettiin Suomen valkohäntäkauriskannan olevan hyvin sisäsiittoinen. Kuusi kauriinvasaa toimitettiin tällä kertaa Suomeen kahdessa erässä lentokoneella. Ensimmäisellä kuljetusyrityksellä ”haisevia” eläimiä ei kuitenkaan huolittu niille suunnitellulle lennolle, ja vasoja seisotettiin lentokentällä kolme päivää ennen lentojärjestelyjen onnistumista. Kun kauriit saatiin viimein Suomeen, niille syötettiin saunavihtoja.

Saman vuoden toinen kaurislähetys järjesteltiin edellistä huolellisemmin, ja neljä uutta kaurista lennätettiin Minnesotasta Suomeen. Eläimet sijoitettiin jälleen Laukkoon, jossa niitä tarhattiin seuraavaan kevääseen asti. Lähetyksen kaksi urosta kuoli pääsiäisenä 1949 ilman selkeää syytä.

Huhtikuussa1949 hengissä selvinnyt uroskauris ja kolme naarasta vapautettiin luontoon. Tässä vaiheessa Suomen valkohäntäkauriskannan arvioitiin olevan noin sadan yksilön paikkeilla, eikä istutuksella tainnut olla kannalle suurta merkitystä.

Suomalaisten valkohäntäkauriiden geneettinen monimuotoisuus on sisäsiittoisuudesta huolimatta laskenut vain vähän. Tämä on osoitus lajin hyvästä sopeutumiskyvystä – muutama emoeläin voi saada aikaan terveen kannan etenkin silloin, jos kanta kasvaa nopeasti

Hirvet vaarassa

Tarina valkohäntäkauriiden istutuksesta olisi voinut olla hyvin toisenlainen. Amerikassa valkohäntäkauriit kantavat yleisesti Pneumostrongylus-loista, eikä tätä otettu istutussuunnitteluissa huomioon. Loinen on kauriille vaaraton, mutta esimerkiksi Suomen hirvelle jo muutama loiseläin aiheuttaisi merkittäviä vaurioita keskushermostoon.

Etenkin Minnesotassa loinen on hyvin yleinen, ja on todennäköistä, että ainakin osa Suomeen tuoduista kauriista kantoi sitä. Loinen ei onneksi lähtenyt leviämään, eikä sitä ole tavattu Suomen peura- tai hirvikannassa. On mahdollista, että loiselta puuttuu täällä leviämiseen tarvittava väli-isäntä.

Kauriin pihvit ja kolarit

Valkohäntäkauriskantamme on levinnyt verrattain runsaaksi Varsinais-Suomessa, Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla. Sitä voi tavata myös Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Etelä-Karjalassa saakka. Kannan arvioidaan olevan noin 40 000 – 50 000 yksilöä.

Suuri kauriskanta ja ruuhka-Suomi ei ole aivan ongelmaton yhtälö. Peurat ja kauriit aiheuttavat vuosittain yli 3000 onnettomuutta. Valkohäntäkauriin osuutta kaikista näistä kolareista ei ole eroteltu, mutta sen kanta pidetään muiden hirvieläinten tavoin kurissa metsästyksellä.

Lihamäärässä mitattuna valkohäntäkauris on toiseksi tärkein riistaeläimemme hirven jälkeen. Suomessa kaadetaan vuosittain yli 20 000 kaurista.

Ei nimi valkohäntää pahenna

Kolareiden lisäksi päänvaivaa aiheuttaa lähinnä valkohäntien nimitys. Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut valkohäntäpeuran uudeksi nimeksi valkohäntäkaurista. Uusi nimi kuvastaisi toimikunnan mielestä paremmin lajien välisiä sukulaissuhteita.

Lajin juridinen nimi metsästysasetuksessa on vielä valkohäntäpeura, mutta valkohäntäkauris alkaa jo yleistyä tutkijoiden ja luontoharrastajien keskusteluissa. Nimitysprosessi on yhä kesken ja aika näyttää, kumpi nimistä lopulta vakiintuu.

Seuraava Suomen Luonto ilmestyy perjantaina 15.11.2013. Voit lukea lisää valkohäntäkauriista lehdestä, sillä se on valittu myös kuukauden lajiksi! Irtonumero löytyy Lehtipisteestä ja digitaalisena Lehtiluukusta. Suomen Luonnon tilauksen voit tehdä täällä.