Maa- ja metsätalousministeriön tilaama ”suurpetopolitiikan kehittämisarviointi” suosittelee, että poikkeusluvan ehtojen mukaan ammutusta sudesta maksettaisiin ”suuruudeltaan huomattava tapporaha”. Mitä järkeä siinä olisi, raportin kirjoittaja Mari Pohja-Mykrä?

Logiikka tulee siitä, että sudesta ei ole susialueilla eläville ihmisille mitään hyötyä, ja sitä kautta syntyy vääryyskokemus. Jos yhteisön olisi mahdollista saada sudesta ihan selkeää rahaa ja jakaa se parhaalla mahdollisella katsomallaan tavalla, asetelma voisi muuttua.

Me lisättiin sinne sanktiopykälä, että salakaato on pois seuraavasta laillisesti tapetusta sudesta. Näin salakaatajista tulee yhteisönsä pahantekijöitä.

Eikö historiassa ole esimerkkejä lähinnä siitä, että tapporaha on johtanut susien hävittämiseen?

No se ei pidä itse asiassa ihan paikkaansa. Tämä on vielä julkaisematonta tietoa, mutta väittelen aiheesta keväällä ja voin kertoa, että ahman, karhun ja ilveksen kohdalla tapporaha on lisännyt intoa lähteä pedon perään mutta suden kohdalla ei ole ollut mitään vaikutusta. Kun susi on nähty, se on poistettu. Pelkään, että yhteiselo suden kanssa ei koskaan onnistu, jos sille ei rakenneta arvoa.

Vihreä Lanka kertoi (18.12.), että ympäristö- ja luontojärjestöjen edustajat pääsivät vain yhteen ns. ”riskiverstaista”, joissa arviointia valmisteltiin. Sen sijaan metsästäjien edustajia oli joka kokouksessa. Onko tapporaha metsästäjien idea?

Se ei ole Metsästäjäliiton vaan Suomen riistakeskuksen. Tämä oli Reijo Oravan ehdotus. Sillä tavalla minä erotan nämä.

Arvioinnissa esitetään, että enää ei tavoiteltaisi ekologisesti kestävää susikantaa, vaan ”sosiaalisesti kestävää kannan kokoa”. Tämähän tarkoittaa suden suojelusta luopumista.

Ei, ei. Mutta en henkilökohtaisesti usko, että suden kohdalla saavutetaan ekologista kestävyyttä ilman sosiaalista kestävyyttä.

 

 

 

Maa- ja metsätalousministeriösusitapporaha

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!