Metsähallitus on isojen ratkaisujen edessä, kun valtion kassaa halutaan täyttää myymällä metsiä ja maata. Metsähallituksen uusi toimitusjohtaja Esa Härmälä vastaa Suomen Luonnon kysymyksiin.

Metsähallituksen tulostavoitetta on nostettu jatkuvasti: tänä vuonna pitää maksaa valtion kassaan 130 miljoonaa ja ensi vuonna 135 miljoonaan euroa. Tämä ei onnistu kuin myymällä maata noin kymmenen kertaa tavallista enemmän. Onko tässä kansallisvarallisuuden hukkaamisessa mitään järkeä, toimitusjohtaja Esa Härmälä?

Se ei voi olla kestävää pitkällä tähtäyksellä. Tuottavan omaisuuden myynti syömävelan peittämiseen ei ole kestävää. Tämä ja ensi vuosi mennään, kuten hallitus on päättänyt, mutta toivottavasti myynti jää siihen.

Toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu osallistuminen Metsähallitusta koskevien lakien valmisteluun. Miten suhtaudutte esitettyyn Metsähallituksen yhtiöittämiseen?

En pelkää yhtiöittämistä sanana. Yhtiö on kätevä tapa hoitaa monia asioita. tämän päälle tulee kuitenkin satoja avoimia kysymyksiä: mitä yhtiöitetään, miten järjestetään omistajaohjaus ja niin edelleen.
Mielestäni ministeri Petteri Orpon päätös pistää lakiesitys hyllylle oli oikea ratkaisu.

Olitte aiemmin, vuodet 1994-2006 Maataloustuottajien keskusjärjestön (MTK) puheenjohtaja. Mtk:ssa esiteltiin tuolloin usein vaatimus jokamiehenoikeuksien lakkauttamisesta. Miten Metsähallituksen toimitusjohtaja suhtautuu jokamiehenoikeuksiin?

En muista tällaista vaatimusta. Ainakaan järjestö ei sellaista esittänyt, eikä pidäkään esittää. Sen sijaan siitä on keskusteltu myös muissa Pohjoismaissa, missä menevät jokamiehenoikeuksien ja kaupallisen toiminnan rajat. Esimerkiksi Ruotsissa erään maanomistajan alue koskireitin varrella oli jatkuvasti ryhmämatkojen veneiden laskupaikkana. Siellä katsottiin, että tällaisesta pitää sopia maanomistajan kanssa. Isojen maa-alueiden haltijana myös Metsähallitus joutuu miettimään näitä linjauksia.

Joululahjaksi hetkiä ja retkiä luonnossa!

Kuksa sekä lehti käteen ja luontoon: Suomen Luonto -lehti johdattaa seikkailuun ja metsän siimekseen piilotetun tiedon äärelle.

Joulutarjous: lehti+digi vuodeksi 63,50 €