Suomalainen kippaa roskiin 20–25 kiloa ruokaa vuosittain. Se vastaa rahassa noin sataa euroa. Yhteensä ruokahävikkiä syntyy peräti 120–160 miljoonaa kiloa vuosittain – siis pelkästään Suomessa.

Kuluttaja-lehti on järjestänyt jo vuodesta 2013 Hävikkiviikon, jota vietetään taas 13.–19.9.2021. Teemaviikolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta eniten kotitalouksissa. Tutkimusten mukaan eniten ruokahävikkiä syntyy yhden hengen talouksissa ja lapsiperheissä.

Ruokahävikki on roskiin päätynyttä ruokaa, jonka synty olisi voitu välttää ennakoimalla paremmin ruuan kulutusta tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin.

 

Vinkkejä hävikin vähentämiseen

  • Suunnittele ja osta viisaasti.
  • Käytä vanhenemassa olevat elintarvikkeet ajoissa.
  • Hyödynnä ylijäämäruoka.
  • Kokeile viikkoa ilman kaupassakäyntiä. Tee ruokaa aineksista, jotka löytyvät keittiön kaapeista. Samalla hyllyn perälle unohtuneet tarvikkeet tulevat käyttöön.

 

Kotitalouksissa heitetään usein pois:

  • kotiruokaa ja valmisruokia
  • vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja juureksia
  • leipää
  • liha- ja kalatuotteita
  • juustoa ja maitotuotteita
  • kahvia

Puurosämpylät

Jäikö aamupuuroa taas kattilan pohjalle? Pyöräytä puuronjämästä herkulliset sämpylät. Täällä ohjeella syntyy noin 15 sämpylää.

4 dl puuroa
3 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl siirappia tai hunajaa
10 dl sämpyläjauhoja
loraus rypsiöljyä

Mittaa puuron sekaan kattilaan lämmin vesi, mikäli puuro on jo jäähtynyt. Lisää hiiva ja sekoita hyvin, lisää sitten mausteet. Lisää jauhoja hitaasti ja vaivaa taikinaksi. Lorauta lopuksi mukaan öljyä ja sekoita se taikinaan.
Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa noin puoli tuntia. Leivo taikinasta sämpylöitä ja kohota ne peitettynä kaksinkertaisiksi. Paista sämpylät 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.