Talvivaaran suuri velkoja Nyrstar veti tänään virallisesti tukensa  saneerausmenettelyltä (L’Echo-lehden mukaan päätös asiassa tehtiin jo aiemmin; samaa kertoi juuri Taloussanomat). Nyrstarin ratkaisu on merkittävä signaali monessakin mielessä, vaikka ei sinällään estä yrityssaneerausmenettelyä koska halukkaita velkojia voi olla kuitenkin riittävästi.

Kaivos- ja metalliyhtiönä Nyrstarilla lienee varsin yksityiskohtainen käsitys Talvivaaran tilanteesta. Nyrstar oli tehnyt hyvältä näyttävän sopimuksen Talvivaaran kanssa. Se maksoi ennakon 1,25 miljoonasta tonnista sinkkiä edulliseen hintaan, mutta on saanut tästä tähän mennessä maksuna alle kahdeksan prosenttia. Siitä velka.

Nyrstarilla on vuoden 2013 merkintäetuoikeusannin listalleottoesitteen mukaan toissijainen panttaus Talvivaaran kaivosoikeuksiin.

Talvivaara Sotkamo on antanut Nyrstarin kanssa solmittuun sinkin tuotevirtasopimukseen liittyen Nyrstarille seuraavat vakuudet: (i) Talvivaara Sotkamon omaisuutta koskeva yhteensä 425 miljoonan euron toissijainen yrityskiinnitys; (ii) Talvivaara Sotkamon omistamia kiinteistöjä koskeva yhteensä 425 miljoonan euron toissijainen kiinteistökiinnitys; ja (iii) Talvivaara Sotkamolla olevien Talvivaaran kaivosaluetta koskevien kaivosoikeuksien (kaivospiirimääyksen rekisteröintinumero 2819) toissijainen panttaus.

Saman listalleottoesitteen mukaan Talvivaaran kaivosoikeuksien panttaus on muutetun luottolimiittisopimuksen velkojilla (pankkisyndikaatti jossa Nordea on toimii luottolimiittiagenttina) ja Finnveralla. Muutetun limiitin velkojilla on muita vahvempi asema muutenkin ja se sisältää kovia ja nyt täyttymättäkin jääviä ehtoja, kuten tuotantokovenantin 15 000 tonnin nikkelin tuotannolle 31.12.2013 päättyvällä ensimmäisellä 12 kuukauden jaksolla.

Oikeuksien panttauksessa Talvivaaran muun omaisuuden ohella ei sinänsä ole mitään ihmeellistä; se on kaivoslaissa hyväksytty keino  lainanhankinnan helpottamiseksi. Panttauksista on ilmoitettava viranomaisille.

Panttioikeus vaikuttaa esimerkiksi tämän esityksen mukaan merkittävästi velkojan asemaan sekä yritysaneerauksessa että konkurssissa. Panttijärjestelyt varmasti monimutkaistavat ennestäänkin vaikeaa keskustelua Talvivaaran toiminnan tulevaisuudesta ja ympäristökulujenkin järjestelyistä.

 

(Lisäys 16.00. Minulta kysyttiin, mikä merkitys kaivosoikeuksilla on. Niillä on selvää taloudellista arvoa, jos nikkelin hinta nousisi paljon ja suhteellisen pysyvästi. Ympäristölle oikeuksilla voi olla merkitystä, jos kaivosoikeuksien haltija esimerkiksi vaatii sulkemistapauksessa nopeaa tarvittaessa uudelleen avaamista tukevia teknisiä ratkaisuja. Ympäristön kannalta varmimmat ratkaisut eivät välttämättä ole samoja.)

 

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.