VALTAOSA LÄHIMETSISTÄ ei ole luontoarvoiltaan niin merkittäviä, että ne suojeltaisiin. Naapuruston asukkaille metsän tärkein arvo on kuitenkin se, että se on olemassa. Metsä on lähellä ja sinne on helppo mennä, vaikka ohimennen joka päivä. Lähimetsään pääsevät kaikenikäiset ilman autoa. Metsä luo näköesteen, lievittää stressiä ja vaimentaa liikenteen melua. Siellä on metsän tuntu.

Valtaosa suomalaisten lähimetsistä on kuntien omistuksessa. Niitä hoidetaan nykyisin onneksi pääosin harventamalla. Mutta kuinka paljon hakataan ja onko tarpeen harventaa koko alue samalla tavalla?

Näitä kysymyksiä pohdin, kun hakkuut alkoivat Tallmon kuntorataa ympäröivässä kunnan omistamassa virkistysmetsässä Raaseporin Karjaalla. Ensimmäiseksi kysyin suunnitelmaa metsätyökoneen kuljettajalta.

 
KUSKI KERTOI, että sairaita ja lahoja puita kaadetaan, jotta ne eivät aiheuta vaaraa ihmisille. Koneen ympärillä makasi kuitenkin terveen näköisiä puita. Osoitin niitä hänelle.

Sitten hän jatkoi. Metsästä pitää tehdä puistomaisempi, koska se tuo turvallisuuden tunnetta. Lopuksi hän tokaisee, että tällaista jatkuva kasvatus on – metsä ei ikinä ole kaunis.

Soitan Raaseporin kaupungin metsätalousinsinöörille Carl-Johan Janssonille. Hän sanoo, että tiheässä kasvavat puut jäävät kitukasvuisiksi. Ihmiset eivät koe sellaisia puita kauniiksi. Jansson paljastaa, että asukkaat valittavat myös lahopuista ja kokevat, että ne rumentavat metsää. Hän kertoo, että kulut hakkuista katetaan puut myymällä.

Harvennettu metsä on kaukana kauniista, sen Janssonkin myöntää. Hän tosin vakuuttaa, että muutaman vuoden päästä tuskin enää huomaa, että metsässä olisi tehty mitään. Metsän tuntu on kuitenkin kadonnut. Läheinen auto- ja junaliikenne näkyy ja kuuluu vielä pitkään. Karjaalainen luontokartoittaja Esko Vuorinen kertoo, että Karjaan ympäristöä on hakattu ronskein ottein virkistyskäytössä olleilla alueilla. Hakatuksi on joutunut myös metsiä, joiden läheltä kaupunki myy tontteja. Vuorisen mukaan hakkuut voivat alentaa tonttien arvoa enemmän kuin puiden myynnistä saadaan rahaa. Onko tämä kannattavaa?

 
PARAS TAPA hoitaa kaupunkimetsiä on kohdentaa hoito riittävän pienipiirteisesti, metsäasiantuntija Keijo Savola sanoo. Esimerkiksi ulkoilureittien ja teiden varsien aidosti kaatumavaaralliset, lahovikaiset puut voidaan hyvin kaataa maapuiksi. Muu metsä voidaan usein jättää käsittelemättä.

Hallittu luonnontila säästää rahaa ja tarjoaa turvapaikkoja uhanalaisille metsälajeille. Varsinkin Etelä-Suomessa tällä on suuri merkitys, sillä kaupungit ja kunnat omistavat kaksi kertaa enemmän metsää kuin mitä nykyisiltä suojelu­alueilta löytyy.

96 prosenttia suomalaisista ulkoilee metsässä, keskimäärin kolme kertaa viikossa. Avainasemassa ovat lähimetsät. Niitä tuleekin hoitaa pehmeästi, ensisijaisesti asukkaiden ja luonnon monimuotoisuuden tarpeet huomioiden. Hoitotoimet pitää mitoittaa yhdessä asukkaiden kanssa, sillä kunnan omistamat metsät ovat kaikkien kuntalaisten yhteisiä. Voimakkaat hakkuut sopivat huonosti virkistysmetsään, aiheuttavat tarpeettomia kuluja ja heikentävät metsän tuntua.