Kalakantojemme hoidon ja kalastuksen säätelyn politiikka näyttäytyi taas surullisimmillaan sydäntalvella julkaistun ja turhan vähälle huomiolle jääneen maa- ja metsätalousministeriön Siikatyöryhmän mietinnössä.

Mietintö oli sitäkin suurempi pettymys, sillä sitä valmistellut työryhmä oli saanut alkunsa kalastusrajoituksia vaatineessa kovassa kansalaispaineessa ja WWF:n kohua herättäneiden uhanalaisten kalakantojen ostoboikottikehotusten jälkimainingeissa.

Mietintöä ja ehdotuksia rustattaessa olivat tiedossa tutkimustulokset etenkin erittäin uhanalaiseksi määritellyn vaellussiian ahdingosta ja jopa katoamisen uhasta. Syynä siihen ovat siikaverkkojen liian pienet silmäkoot, pilatut kutujoet ja liian suuri kalastuspaine.

Näitä taustoja vasten työryhmän enemmistön ehdotukset ovat täydellinen rimanalitus. Siinä ei otettu lähtökohdaksi vaellussiikakantojen uhanalaista tilaa, vaan nykyisen siiankalastuksen tason ja verkkokalastustapojen säilyttäminen.

Siikasaaliit perustuvat sekä istutuksiin että vaellussiian luonnolliseen lisääntymiseen rannikkomme joissa. Aiemmin lähes kaikki mereen laskevat joet tuottivat siian luonnonpoikasia, mutta nykyisin niitä syntyy lähinnä Perämeren muutamissa joissa ja etenkin kaikille vaelluskaloille arvokkaassa Tornionjoessa.

Tornionjoellakin nousevien vaellussiikojen määrä ja koko ovat romahtaneet huolestuttavan alhaisiksi. Myös monet muut tilastotiedot kielivät aivan liian suuresta kalastuspaineesta siikojen syönnösvaelluksilla, jotka ulottuvat kauas etelään, jopa Ahvenanmaan vesialueille asti.

Siikakantojen romahtaminen ei olekaan ihme, ja syynä ovat ennen kaikkea liian tiheäsilmäiset verkot. Kun vielä 1950-luvulla siikaverkot olivat yleisimmin 50–65-millisiä ja saaliskalat noin 1–3 kilon painoisia, nykyisin vaelluksella olevia siikoja pyydetään 38–45 millin verkoilla. Saaliskalojen koko pienentyy jatkuvasti. Tämän takia eivät myöskään useimmat luonnonkantojen vaellussiiat ehdi enää kasvaa emokaloiksi ennen ruokapöytiin päätymistään.

Samalla liian pienisilmäiset siikaverkot napsivat sivusaaliina myös muita uhanalaisia kaloja kuten luonnonvaraisia lohia ja taimenia.

Työryhmän vastaus tähän ongelmaan on tyrmistyttävä. Samalla kun työryhmä esittää verkkojen silmäkoon nostoa näytösluonteisesti hieman, mutta aivan liian vähän, se samaan hengenvetoon ehdottaa Merenkurkun siiankalastajille oikeutta yhä käyttää pienisilmäisiä, vain 40 millin verkkoja. Kun Perämeren vaellussiiat joutuvat kulkemaan Merenkurkun kautta, tulevien emokalojen kujanjuoksu osuu kaikkein pahimpaan rakoon.

Ministeriön rooli kalakantojen säätelijöinä on tullut tiensä päähän viimeistään nyt. Ainoa kestävä ratkaisu olisi kalastusasioiden siirto ympäristöministeriöön esimerkiksi Viron mallin mukaisesti. Samalla nykyisestä, usein tehottomasta ja haitallisesta vaelluskalakantojen istuttamisesta olisi vähitellen luovuttava. Vapautuvat varat tulisi suunnata nousujokien kunnostukseenja kalateiden rakentamiseen sekä mahdollisiin korvauksiin ammattikalastajille.

Suomesta voitaisiin yhteistyössä luoda taas luoda upea, luonnonkantojen kalastusparatiisi. Maa- ja metsätalousministeriö ei tähän selvästikään kykene.