Miksi eläimet eivät tule lumisokeiksi?

Kysymys esitettiin Luontoillan 20-vuotisistunnossa, ja  raati tuli siihen tulokseen, ettei lumisokeus iske eläimiin. Perusteluna oli se varsin järkeenkäypä päätelmä, ettei ainakaan Pohjan perillä elävillä luonnonvaraisilla lajeilla ole varaa sairastua siihen. Näköaistin toimiminen myös häikäisevän lumen kautena on niille elinehto.

Myöhemmin Marjatta ja Antti Palismaa Hetasta esittivät päätelmää horjuttavia havaintoja, tosin kotieläimistä. Heidän kertomansa mukaan varsinkin valkoiset porot eli valkkoporot ovat poromiesten mielestä alttiita lumisokeudelle. Muutama vuosi sitten kevätaikaan he löysivät tunturista eksyneen norjalaisen setterin täysin lumisokeana. Muutaman päivän hoidossa koiran lumisokeus parani.

Lumisokeuden aiheuttaa liian voimakas ultraviolettisäteily, joka ärsyttää silmän sarveiskalvoa niin, että siihen syntyy pieniä nystyjä.

Luontoillan päätelmä on ilmeisesti oikea. Vielä tarkentaen: hohtavilla hangilla liikkuvien luonnonvaraisten eläinten silmän sarveiskalvon on pakko sietää ärtymättä ultraviolettisäteiden ankara pommitus. Saattaa olla, että valkkoporojen sarveiskalvo ei ole jostakin perintötekijöiden monimutkaisen pelin kiemuroista johtuen yhtä vastustuskykyinen tuota pommitusta vastaan kuin niiden tummemmilla kumppaneilla.

Kaikkien koirarotujen kantamuoto susi kuuluu noihin lajeihin, joiden silmän sarveiskalvolla on oltava hyvä ultaviolettisäteilyn sieto. Nähtävästi ei setterien, ei ainakaan tuon kuvatun yksilön, sarveiskalvo ole sietokyvyltään esivanhempien sarveiskalvon veroinen. Kaikille koirille ei kuitenkaan jalostuksen perimän manipuloinnissa ole voinut näin käydä. Tuntuuhan koko lailla mahdottomalta, että esimerkiksi arktiset vetokoirat sairastuisivat lumisokeuteen.

Kuva: nipas / ikkunasuomenluontoon.fi