Sain Saarenmaalla haukea, jonka ruodot olivat aivan vihreät. Mistä väri johtuu?

Viron matkallaan moni muukin on ihmetellyt samaa asiaa. Syötävänä ei ole ollutkaan hauki vaan nokkakala, virolaiselta nimeltään tuulehaug.
Nokkakala sijoittuu kalojen järjestelmässä kauaksi hauesta. Ulkomuodoltaan se kuitenkin muistuttaa hyvin paljon haukea, ja sitä kutsuttiin aikoinaan nokkahaueksi. Erehtymisen mahdollisuudet ovat siis hyvät.

Nokkakalan liha on varsin maukasta, ja siksi moni arvostaa sitä ruokakalana. Nokkakalan selkäranka ja ruodot ovat väriltään sinivihreät. Vihreys näkyy jo kalaa perattaessa, mutta se vahvistuu keitettäessä. Tämän vuoksi kalaa ainakin meillä usein myös kartetaan. Se on turhaa, sillä väri johtuu nikamien, luiden ja ruotojen sisältämästä vaarattomasta väriaineesta, vivianiitista eli rautafosfaatista.

Nokkakala on ulappavesien parvikala, ja parvet siirtyvät talveksi pääosin pois Itämerestä Pohjanmeren puolelle. Keväällä nokkakalat palaavat Itämereen, ja niitä tavataan kudulla matalissa rantavesissä etelästä aina Viron länsirannikolle saakka.

Suomen merialueilla syönnöksellä olevia nokkakaloja tavataan heinä-syyskuussa. Ne ovat runsaimmillaan silloin, kun merialueittemme suolapitoisuus on suurin. Suomen vesien hyvistä nokkakalavuosista on jo lähes 20 vuotta.

Saarenmaan kalastajien saaliina ja sikäläisissä ruokapöydissä tuoretta nokkakalaa on vuosittain keväästä syksyyn.

tuulehaug

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.