Kun on yhtä pieni kuin vaivaishiiri, pitää olla koko ajan tarkkana. Soma otus kelpaisi mainioksi välipalaksi monelle siivekkäälle ja nisäkäspedolle. Vaivaishiiren vastaus jatkuvaan uhkaan on piilotteleva elämä. Se pysyttelee mielellään rantaniityn, pellonpientareen tai ruovikon kätköissä, vaikka tekeekin välillä ruoanhaussaan uhkarohkeita kiipeilyretkiä vaikkapa ruusupensaisiin tai pujokasvustoihin.

Vaivaishiiri on kiipeilymestari ja käyttää häntää taiturimaisesti apuna kasveilla taiteillessaan. Kuva: Heikki Willamo

Viljapellollekin vaivaishiiret uskaltautuvat sadonkorjuuseen. Ne ovat akrobaattisia kiipeilijöitä ja käyttävät häntäänsä taitavasti apuna kavutessaan vaikkapa vehnänkorsille. Pikkuinen hiiri jyrsii korren poikki tiputtaen tähkän maahan, ja kipittää sitten alas maahan syömään herkun.

Vaivaishiiret tekevät jopa viisi poikuetta kesässä. Kevätkesällä syntyneet naaraat saavat omia poikasia jo samana kesänä, ja alkusyksystä elo-syyskuussa maastossa hiippailee jo runsaasti liikuttavan pikkuruisia nuoria vaivaishiiriä ensimmäisillä tutkimusmatkoillaan.

Muulloin vaivaishiiriä ei kovin usein tapaa, vaikka varta vasten etsisikin. Usein ainoaksi havainnoksi jää nopeasti tien tai polun yli vilahtava pikkuruinen kellanpunaruskea otus, joka häntä pystyssä kipittää reunakasvillisuuden sekaan.

Vadelmia poimiessa voi joskus törmätä vaivaishiiren pesään. Taidokkaasti maan pinnan yläpuolelle korsien tai oksien varaan aseteltu pallomainen koti on varustettu kahdella sisääntuloaukolla, joista toinen on usein peitetty. Se toimii hiirulaisen varauloskäyntinä pedon ilmestyessä näköpiiriin.

Vaivaishiiri viihtyy pesässään. Kuva: Heikki Willamo

Jos hiiriäidit jostain lapsiaan pelottelevat, yksi kauhutarinoiden kohde olisi varmasti isolepinkäinen. Isolepinkäinen ilmestyy syys- ja kevätmuutollaan peltojen ja kosteikkojen liepeille tähystämään, ja vaivaishiiri on sille juuri sopivan kokoinen suupala.

Vaivaishiiri

Micromys minutus

Kannan tila: Elinvoimainen (LC).

Koko: Ruumis 4-8 senttiä, häntä 4-7 senttiä.

Ulkomuoto: Selkäpuoli kellertävän punaruskea, vatsapuoli jyrkkärajaisesti valkoinen, melko pienet korvat ja ruumiinpituinen häntä.

Lisääntyminen: Huhti-lokakuussa, joskus jopa marraskuussa, 3-5 poikuetta kesässä . Rakentaa maanpinnan yläpuolelle heinätuppaan päälle tai pensaan oksistoon pallomaisen pesän jossa kaksi sisäänkäyntiä vastakkaisilla puolilla.


Ravinto: Kasvien siemenet, esimerkiksi mesiangervo, pujo, maitohorsma, apilat, osmankäämi ja ranta-alpi. Syö myös hyönteisiä kuten sirkkoja, kovakuoriaisia, toukkia jne.

Elinympäristö: Rantaniityt, ruovikot, heinäiset suot, pellonpientareet.

Tiesitkö? Nuoret vaivaishiiret kisailevat ajaen toisiaan takaa ja käyden pukkitaistelua heinänkorsilla ja oksilla taiteillen.

hiiretvaivaishiiriViikon laji

Suomen Luonto tekee hyvää!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!