Oletko kokenut luonnossa jotain selittämätöntä, kummallista tai yliluonnollista? Näin kysyimme ja pyysimme lukijoitamme lähettämään tarinoita omituisista ja mieleenpainuvista luontokokemuksista.

Saimme kyselyyn 65 vastausta. Tarinoiden perusteella luonnossa nähdään, kohdataan ja koetaan kaikenlaista selittämätöntä, joka muistetaan vielä pitkän ajan jälkeenkin.

Salaperäisiä ja pelottavia sääilmiöitä

Monissa tarinoissa korostuivat epätavalliset ja pelottavat sääolosuhteet, joita useampi lukijamme muisteli omituisina ja erikoisina kokemuksina. Luonnossa on kohdattu niin merkillisiä sääilmiöitä kuin hurjia myrskyjäkin:

Näin Brockenin ilmiön syksyisenä päivänä Pallastuntureiden Pallaskerolla. Sää oli sumuinen, ja aurinko paistoi matalalta selkäni takaa. Seisoimme ystäväni kanssa tunturin huipulla, kun huomasimme omat hahmomme heijastuvan edessä olevaan sumuun — sateenkaaren keskelle. Vilkuttelimme pitkään, koska emme ensin uskoneet, että nuo hahmot taivaalla olivat todella meidän varjomme pyöreässä sateenkaaressa. Myöhemmin meteorologiystäväni kertoi ilmiön nimen olevan Brockenin ilmiö, harvinainen optinen sääilmiö, joka syntyy kun auringonvalo heijastuu ja siroaa sumun vesipisaroista.
Anette Stenroos

Ratsastin tyttöni kanssa keväällä hevosillamme pitkin pellonreunaa. Yhtäkkiä meidät ympäröi sumu, joka oli lämmin, keväälle tuoksuva, hehkutti, suorastaan hyväili meitä otteellaan. Ratsastimme eteenpäin pelottomina ja ihmeissään. Sumu antoi meille tietä: väistyi tieltämme, näyttäen suunnan, pyöri ympärillämme kotvasen. Ratsastimme lämmöstä pois sanattomina. Juttelimme tapahtuneesta ihmetellen, mutta virkistyneenä. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Luulen, että äitini tuli tuonpuoleisesta tervehtimään.
Marjo Myller

En, mutta pelkäsin henkeni edestä. Olimme matkalla Koillis-Inarissa Sollomusjärven kämpälle. Matkalla tuli ukonilma juuri, kun olimme nousseet putkirinkkoinemme korkealle aukealle laelle. Siellä oli vain muutama mänty pystyssä. Sellaisessa ukkosessa en ole koskaan ennen enkä sen jälkeen ollut. Jyrisi ja salamoi joka puolella, olimme myrskyn silmässä, ja vettä kaatui niskaan. Etenkin putkirinkkojen takia pelotti tosissaan. Ne heitimme kumoon ja kyyhötimme matalana kunnes pahin meni ohi. Kun nousin ylös, vesi sylistä valui suoraan kenkiini. Oli pakko viettää autiotuvalla kolme yötä, että kengät kuivui.
Ulla Piippo

Olin kalastamassa Pellossa. Laskeuduin puron reunalle niin hiljaa ja hiipien kuin mahdollista, etten säikäyttäisi arkoja kaloja. Siinä kohtaa purossa oli leveämpi suvantoalue. Heti kun astuin oksaan ja tein äänen, nousi pallomainen tuuli suvannon pinnalta ensin suoraan ylös ja sitten kovaa humahtaen noin kolmen metrin korkeudessa kohti alavirtaa puroa mukaillen. Se mukaili puron muotoa liikkuessaan! Koivuista lähti tuoreita lehtiä irti sen voimasta. Minä uskon vain tieteellisesti todistettuihin faktoihin, mutta tätä ilmiötä en ole tähän päivään mennessä kyennyt selittämään.
Olli (nimi muutettu)

Viestejä metsän eläimiltä

Kohtaamiset metsän eläinten kanssa ilahduttavat, mutta joskus eläimen havaitseminen voi tuntua poikkeukselliselta – ikään kuin eläin toisi mukanaan viestin, merkin tai varoituksen tuonpuoleisesta:

Kesäaamuna lähdin autolla töihin pientä mutkikasta maantietä pitkin. Ei ollut edes kävelyteitä reunoilla, vain ojat molemmin puolin. Ylämäessä mutkaisella kohdalla ajoin hiljaa, koska näkyvyys oli huono. Keskellä tietä ensin pikku lintu käänteli päätään edestakaisin kuin varoittaakseen. Hiljensin vielä siitäkin auton nopeutta ja mutkassa on keskellä tietä peura. Siinä hetki kolmistaan katselimme toisiamme, kunnes peura lähti rauhallisesti ojan yli metsään. Asun maalla, jossa ei ole oikeastaan mitään valaistusta ja liikennettä todella vähän. Linnun toiminnan vuoksi kaikki säilyimme kohtaamisesta.
Päivi

Eräällä sieniretkellä olin harmikseni löytänyt vain vähäsen suppilovahveroita. Olin jo suuntaamassa ulos metsästä, kun lempilintuni punarinta lennähti viereeni oksalle. Tuli tunne, että lintu kutsuu minut seuraamaan itseään. Ja niin seurasin sitä, kun se pyrähteli oksalta toiselle, metsäpolulta poispäin. Tovin seurattuani huomasin, että lintu oli johdattanut minut kumpareen taakse, jossa kasvoi aivan valtavasti kantarelleja!
Mirka Koskinen

Mummoni oli joku hetki sitten nukkunut pois. Suru oli suuri. Lähdin kävelylle. Kävelytien reunaa reunusti orapihlaja-aita. Sitten huomasin pikkulinnun siinä aidassa. Kun kävelin eteenpäin, pikkulintu liikkui aidassa samaa matkaa rinnallani. Ainakin 100 metriä. Huomasin linnun kulkevan rinnallani koko tuon matkan ja ymmärsin, että se oli mummoni, joka kertoi minulle, että ei hätää, kaikki on hyvin.
Sari

Useita vuosia sitten isäni kuoli sairaalassa, hänen sydämensä petti. Isäni lahjoitti minulle kesämökin Itä-Suomessa, jonka hän oli rakentanut aiemmin hienolle rantatontille. Hänen toiveensa oli tuhkaus ja tuhkan sirottelu tähän järveen. Isäni vietti myös lapsuutensa sen järven rannalla. Seuraavana kesänä hänen kuolemansa jälkeen menin mökille yksin. Istuin aamulla mökissä ja ihailin järvimaisemaa, kun iso kurki lensi mökin pihalle ja katsoi suoraan minua. Olin täysin hämmästynyt. Tuijotimme toisiamme ikkunan läpi. Kurki tuli kolmena päivänä samoihin aikoihin! Täysin yliluonnollinen tapahtuma.
Kari (nimi muutettu)

Äitini uurnan laskussa musiikkina oli ”Mun sydämeni tänne tää”. Musiikin alkaessa lensi suruvaippa maahan männyn juureen aivan lähelle ja oli siinä koko laulun ajan. Mystistä tässä on se, että edesmenneen veljeni lempiperhonen oli suruvaippa, ja äiti sanoi aina suruvaipan nähdessään, että se on veljeni. Ja tosiaan, laulun ajan suruvaippa oli paikallaan. Kun musiikki loppui, suruvaippa lähti. Siskoni ja tyttäreni kanssa vilkaistiin toisiamme: voiko tämä olla sattumaa?
Reetta (nimi muutettu)

Karmivia ja kummia metsäkokemuksia

Metsällä on rauhoittava vaikutus, ja monelle metsän helma on hyvinvoinnin lähde. Välillä luonnon keskellä aistitaan kuitenkin sellaista, joka karmii selkäpiitä:

Minulla on eräs sienipaikka mökkimme läheisyydessä. Metsää on ympärillä todella paljon, mutta yhdessä kohtaa kuusikkoa metsän tunnelma muuttuu täysin. Koko ajan tuntuu, että siellä kulkee tarkkailun alla. Tunnelma ei ole ollenkaan tervetullut, ja siksi pyrin ottamaan sinne aina jonkun kaverin mukaan. Ilmapiiri on painostava ja luotaantyöntävä. Kun tästä kohtaa metsää tulee pois, niin jokin käsittämätön paino putoaa hartioilta, ja tunnelma muuttuu taas mukavaksi. Olen koko ikäni (reilut 40 vuotta) kulkenut metsissä, mutta tämä on ainoa paikka, missä suoraan sanottuna pelottaa liikkua yksin.
Laura (nimi muutettu)

Kerran olin kävelyllä mummolani metsässä. Siellä on tullut vietettyä aikaa lapsesta asti ja polut ja kivet ovat jo kovin tuttuja. Aloin katselemaan kypsyneitä mustikoita ja aloin keräilemään niitä ja syömäänkin, kunnes nostin katseeni ylös mättäästä, koko ympäristö näytti yhtäkkiä ihan vieraalta. Katselin ympärilleni ja en jotenkin ollut varma, mistä suunnasta olinkaan tullut. Tavallaan ympäristössä oli jotain tuttua, mutta samalla ei. Kaikki linnunlaulu oli myös poissa, ja ympäristön ääni oli jotenkin kumea ja jopa hieman painostava. Kyseessä oli kuin olikin vanhan kansan tuntema Metsänpeitto.
Anna (nimi muutettu)

Noin 10 vuotta sitten talvella näimme lähimetsän polulla verisiä tassunjälkiä eskari-ikäisen lapseni kanssa ja uteliaina päätimme lähteä seuraamaan niitä. Jäljet menivät polkuja pitkin ja yhdessä polkujen risteyksessä puunoksalla roikkui messinkinen pieni torvi. Puhalsin torveen itse ja nostin lapseni syliin, jotta hänkin ylettyi puhaltamaan. Emme enää jaksaneet seurata jälkiä, vaan palasimme kotiin. Kerroin torvesta puolisolleni ja yritimme parin päivän päästä etsiä oikeaa polkua ja torvea. Emme koskaan löytäneet, vaikka metsä oli tuttu. Grimmin sadut kävi mielessä, rohkeaa puhaltaa.
Katri Viinanen

Tosi kauan sitten olimme sienestämässä silloisen tyttöystäväni kanssa eräässä metsässä Pälkäneellä. Yhtäkkiä tunsimme molemmat jonkinlaista pelkoa, tunsimme, että joku tarkkailee meitä, eikä niin hyvin aikein. Se oli kuin sähköä olisi tullut kehoon. Emme nähneet emmekä kuulleet mitään erityistä. Poistuimme vähin äänin paikalta.
Esko Mäkinen

Olin tutulla metsäpolulla koirani kanssa, kun aloin äkillisesti tuntea sietämätöntä pelon tunnetta ja ahdistusta, huimasi ja oksetti. Aivan niin kuin minua olisi varoitettu jostain pahasta. Koirani kävi levottomaksi ja alkoi vetää takaisin tulosuuntaan. En tiedä mikä olisi odottanut, jos olisimme jatkaneet matkaa. Olo parani, heti kun käännyimme takaisin, ja tuon kerran jälkeen sama ei ole koskaan toistunut. Asia on jäänyt vaivaamaan mieltä.
Minna (nimi muutettu)

Outoja retkisattumuksia

Selittämättömiä asioita koetaan ja nähdään lisäksi retkien ja vaellusten aikana. Lukijoidemme tarinat osoittavat, että retkellä ja luonnossa yöpyessä pääsee ajoittain todistamaan myös eriskummallisia tapahtumia:

Oli 2014 kesäkuussa. Olin ystäväni kanssa Saariselällä patikoimassa. Saavuimme väsyneinä Taajoslaavulle reitillä Rumakuru-Taajoslaavu-Vellinsärpimä. Laavun takana oli kuivaa kangasmetsää. Päätimme jäädä laavulle yöksi. Laavun alapuolella virtaa joki. Kävin siinä vielä kuvaamassa. Kello oli noin 23.00. Hetken maattuamme alkoi kuulua laavun takaa aivan kuin joukko olisi marssinut. Sitten kuului askelten ääntä, mutta kukaan ei tullut. Askeleet pysähtyi laavun taakse. Meitä pelotti, että lähdimme karkuun. Ketään ei näkynyt. Tarkistimme vielä halkovaraston. Vieläkin muistan pelon.
Marjatta Riikonen

Kuva: Marjatta Riikonen

Olimme syksyisellä patikointiretkellä Pallas-Ylläksen kansallispuistossa. Mukanamme oli irlantilainen, joka oli ensimmäistä kertaa Lapissa. Ihailimme kauniita maisemia ja tutustuimme Suomen luontoon. Hän kertoi, että pohjoinen Irlanti on aika karu myöskin ja Lappi muistutti häntä kodista. Kävellessämme erästä hyvinkin paljon käveltyä reitistöä vieraamme bongasi metsästä jonkin oudon valon, jota koetti mennä tarkastelemaan lähemmin. Koskaan hän ei valoa saanut kiinni, kyse saattoi olla virvatulista. Ensikertalainen lapinkävijämme taisi olla erittäin onnekas.
Irina

Nukuin teltassa. Jossakin unen ja valveen rajamailla (aamuyöstä), kuulin oravien ääntelyä lähipuista, ja ihmisen askeleet jotka lähestyivät ja pysähtyivät telttani taakse. Havahtuessani täyteen valvetilaan, oravien ääntely jatkui ”tsik-tsäk”, aivan kuten olin kuullut tuossa unen ja valveen rajamailla. Askelia ei enää kuulunut, mutta avasin teltan suuaukon vauhdilla ja katselin ympärilleni. Mitään ei näkynyt. Eikä maassa ollut jälkiä. Olen yöpynyt maastossa kovin usein. Tämä oli poikkeuksellinen muista yöpymisistä.
Aleksi (nimi muutettu)

Kuka teki kepposen?

Karkki tai kepponen – lausahdus on Yhdysvalloista rantautunut Halloween-perinne. Harmittomia jekkuja tapahtuu jopa luonnon läheisyydessä. Kuka mahtaa olla näiden lukijoita askarruttavien kepposten takana?

Kerran sieniretkellä tutussa vanhassa metsässä löysin valtavan saaliin tatteja. Keräsin niitä kaksi kirkkaan väristä sankkoa täyteen ja tämän jälkeen kannoin niitä paidan helmalla suuren kiven päälle, jonka viereen jätin sankotkin. Hetken päästä kivelle palattuani oli sienet ja sankot kadonneet, metsä oli äänetön ja liikkumaton, kuin aika olisi pysähtynyt. Paikka näytti samalta, mutta kuitenkin erilaiselta. En tiedä kuinka kauan sankkojani etsin, mutta lopulta huusin kovaa:”Nyt loppuu tämä leikki, palauttakaa sankot ja sienet!” Käännyin ympäri katse kohti kiveä, ja kaikki oli palautunut ennalleen.
Jenna Zenelaj

Luonnon kummalliset muodot

Hahmoja luonnossa

Ajoimme siskoni ja serkkuni kanssa syrjäisellä metsätiellä kesäyössä. Yhtäkkiä auto alkoi hidastua, kunnes pysähtyi kokonaan. Sekunnin kerkesimme ihmetellä, että mitä tapahtuu, ja samalla hetkellä konepellin edestä lipui musta, ikään kuin varjo, mutta siinä oli havaittavissa ihmismäisiä piirteitä. Varjo oli lyhyt, alle metrin korkea. Käännyimme siskon kanssa hämmentyneenä katsomaan toisiamme ja yhtäaikaa totesimme ”maahisia”. Se vain tuntui oikealta tiedolta siinä hetkessä. Nuori serkkumme ei aiemmin uskonut mihinkään yliluonnolliseen, vaikka sukumme historia on täynnä kaikkea enemmän ja vähemmän selittämätöntä.
Liisa (nimi muutettu)

Tarumaisia tervehdyksiä

Suomalaissssa kansanperinteessä metsä ei ole vain eläinten koti, mutta siellä on uskottu asustavan monenlaisia henki- ja taruolentoja. Lukijamme muistelevat, kuinka luonnossa on vastaan ehkä tullut jotain, josta jo vanha kansa tarinoi:

Tapahtui jännä juttu kerran, kun olin karpalossa. Kyykin pienellä suolla mättäikössä, ja kun nousin ylös ja katsoin metsänreunaan päin, näin erään kuusennäreen juuressa hahmon. Oli sellaisen pienen pojan kokoinen, mutta vähän pöllön näköinen isoine silmineen, seisoi puoliksi sen kuusen takana. Katsoin sitä pitkään eikä se liikkunut, mutta kun kävelin sitä kohti, näytti kuin hahmo olisi puikahtanut sen kuusen taakse. Sitten se hävisi kokonaan, ei näkynyt enää alkuperäisestäkään paikasta katsottuna. Luulenpa, että näin menninkäisen. Tilanne ei ollut pelottava, mutta sellainen jännä tunne siitä jäi.
Niina (nimi muutettu)

Kerran kaverin kanssa ratsastimme metsätiellä, kun kulman takaa vastaamme tuli vanha mies pyörää taluttaen. Hevonen pysähtyi epäröiden miestä katsomaan. Odotti kuitenkin hiljaa paikallaan. Kohdallamme mies ojensi kätensä hevosen turpaan kohden ja hiljaa höpisi, ettei ole vaarallinen. Kun käsi kohtasi turvan, oli kuin jokin energia olisi kulkenut koko ratsukon läpi. Mies jatkoi matkaansa, ja hetken päästä hevonen alkoi hirnumaan miehen perään, eikä meidän takanamme enää ketään ollutkaan. En tiedä tapasimmeko metsänhaltian? Myöhemmin aina siellä samalla paikalla hevonen aina katseellaan etsii jotakin.
Henna

Eräänä keväänä, kun olin metsälenkillä koirani kanssa, kannolla istui vanha mies kepin kanssa ottaen kevätaurinkoa. Asutusta ei ollut lähellä. Tuolla miehellä oli hattu päässä. Hän katsoi minuun, mutta ei tervehtinyt. En pelästynyt, vaan mietin, että miten tuo vanha mies olisi muka kepin kanssa metsään köpötellyt, kun ei kunnon polkujakaan ollut. Takaisin tullessani ei miestä enää näkynyt. Ajattelin, että se oli metsätonttu tai joku henki.
Pinja (nimi muutettu)

Tästä on aikaa jo yli 30 vuotta, kun kaverini kanssa iltahämärissä kyttäsimme erään suon laidassa metsähanhia. Tupakoimme ja katselimme hiljaisuuteen, kun yhtäkkiä takaamme metsästä kuului suht läheltä lapsen ääni:”Missä sää oot”. Molemmat kuulimme sen, ja lähdimmekin kävelemään autolle päin. Huutelimme tämän tästä, että tule vain tänne päin. Ja luulimme, että joitakin marjastajia on liikkeellä, ja lapsi on joutunut vanhemmistaan eroon. Mutta ketään ei ollut missään. Se jäi mysteeriksi. Jokin aika sitten kaverini kanssa muistelimme tapausta, ja kummallakaan ei ollut asiaan vieläkään vastausta.
Esa Mathlin