Yleisökysymysten toiseksi viimeisen erän kimppuun ilman esipuheita.

Mitkä ovat yleisimmät taloissa sisällä viihtyvät hämähäkkilajit?

Selvästi kaksi yleisintä lajia ovat huonesopikki ja pilkkupavukki.

Huonesopikki kuuluu suppilohämähäkkeihin. Se kutoo tahmattoman, suppilomaisen seitin, jonka keskiosassa se odottaa saalista. Saaliin eksyessä seitille, syöksyy hämähäkki salamannopeasti ottamaan sen kiinni. Seitti itsessään ei ole tahmea, vaan sen tehtävänä on ohjata saalis riittävän lähelle. Huonesopikkeja tavataan erityisesti kellaritiloissa ja varastoissa. Niiden suurempi sukulainen varastohämähäkki on myös yleistynyt jonkin verran viime vuosina.

Pilkkupavukki on puolestaan pallohämähäkkilaji. Sen seitti on rakenteeltaan epäsäännöllinen ja sotkuinen. Laji on suhteellisen hidasliikkeinen, etenkin suppilohämähäkkeihin verrattaessa. Useimmiten se valitsee rauhallisen ja hämärän nurkkauksen, jossa se odottaa saaliin sotkeutumista pyyntiverkkoon. Pilkkupavukin myrkky on hämähäkin kokoon suhteutettuna melko voimakasta. Se pystyy tainnuttamaan itseään huomattavasti suurempia saalishyönteisiä. Sisätiloissa voi toisinaan tavata myös rusko- tai isopavukkeja, mutta ne ovat selvästi vähälukuisempia.

Suhteellisen uutena tulokkaana sisätiloissa viihtyvät myös vaaksiaishämähäkit. Näistä erityisesti isovaaksikki herättää huomiota pitkien raajojensa ansiosta. Ruumiin koko hämähäkillä jää hieman vaatimattomaksi. Isovaaksikin voi myös sekoittaa lukkeihin tai vaaksiaisiin, mutta siivettömyys ja pitkänomainen, kaksiosainen ruumis auttaa erottamaan sen muista otuksista.

Puutatarhamyymälöistä voi tulla kasvien mukana ansarikolmikkeja, jotka ovat poikkeuksellisesti täysin myrkyttömiä hämähäkkejä.

Satunnaisesti sisälle eksyy myös muita hämähäkkejä. Suurin osa lajeista ei kuitenkaan pysty selviytymään sisätiloissa pitkään. Kuivuus tai ravinnon puute koituu usein niiden kohtaloksi.

Sisätiloista löytyviä hämähäkkejä ei tarvitse pelätä. Niistä on aina enemmän hyötyä kuin haittaa. Hämähäkit auttavat pitämään kurissa turkiskuoriaisia ja muita tekstiili- sekä ruokatarviketuholaisia.

Miksi asuntooni eksyneet kärpäset hakeutuvat kaikki yhteen lamppuun? Se ei ole edes päällä.

Ilmiölle on useita samanaikaisia syitä. Ensimmäinen liittyy kärpästen tapaan etsiä poistumisreittiä. Monet sisälle eksyneet lentävät hyönteiset suuntaavat vaistomaisesti ylöspäin ja kohti valoa. Ikkunoista tuleva luonnonvalo vetää niitä puoleensa. Katon rajassa oleva valaisin toimii puolestaan visuaalisesti selkeänä kohteena. Kärpänen ikään kuin olettaa sen liittyvän ulos pääsemiseen.

Valaisin tarjoaa myös rakenteellisesti suojaisan paikan. Lampun kupu, johto tai kattokiinnitys muodostavat kolosia ja varjoisia pintoja, joissa kärpäset voivat levähtää ja piiloutua. Suojaisa paikka vähentää saalistuksen riskiä.

Usein ilmiö voimistuu, kun lamppuun on jo kertynyt kärpäsiä. Toiset yksilöt seuraavat lajitovereitaan. Tämä voi liittyä kemiallisiin viesteihin, joita kärpäset jättävät ympäristöönsä. Erityisesti naaraiden levittämät feromonit voivat houkutella koiraita paikalle.

Myös lämpö vetää hyönteisiä puoleensa. Vaikka lamppu ei olisi päällä, sillä voi silti olla merkitystä lämpötilan kannalta. Katon rajassa ilma on usein hieman lämpimämpää kuin alempana huoneessa. Valaisin voi myös varastoida lämpöä aiemmasta käytöstä. Lämpimämpi ympäristö on kärpäsille edullisempi, etenkin viileämpinä vuodenaikoina.

Lisäksi valaisimen sisälle ja pinnoille kertyy ajan myötä pölyä ja muuta orgaanista ainesta. Kärpäset pystyvät hyödyntämään hyvin pieniäkin ravinnonlähteitä. Lampun ympäristö voi näin ollen tarjota niille sekä lepo- että ruokailupaikan.

Yhteen lamppuun kerääntyminen ei johdu välttämättä yksittäisestä syystä. Kyse on todennäköisesti useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta, joihin kuuluvat valoon hakeutuminen, ylöspäin suuntautuva liike, suojaisuus, lämpö sekä muiden kärpästen läsnäolo. Ilmiö on täysin normaalia käyttäytymistä eikä viittaa mihinkään poikkeukselliseen tilanteeseen asunnossa.

Mitä mieltä olet Ötökän elämää -elokuvasta?

Siitä on hurjan kauan aikaa kun olen elokuvan nähnyt. Muistan silti ajatelleeni, että se on kaltaiselleni hyönteisfanaatikolle pakkokatsottava.

Hyönteisaiheisissa animaatioelokuvissa eri lajien elintavat ja keskinäinen vuorovaikutus vääristyvät usein voimakkaasti. Hyönteisten esittäminen inhimillisinä hahmoina johtaa helposti siihen, että niiden biologia jää taka-alalle. Kun hyönteiset keskustelevat keskenään, tekevät suunnitelmia ja ilmaisevat tunteita, mielikuva muuttuu nopeasti satumaiseksi. Tämä ei ole elokuvan vika, vaan lajityypin ominaisuus. Ilman tällaista vapautta olisi vaikea rakentaa tarinaa, draamaa ja samastuttavia hahmoja.

Olen joskus kirjoittanut kauhutarinan hyönteisistä, jossa niiden joukossa leviää sairaus, joka muuttaa selkärangattomat hemolymfahimoisiksi pedoiksi. Olen jälkikäteen miettinyt monta kertaa, kuinka paljon uskottavampi ja luultavasti myös kauhistuttavampi tarina olisi, jos päähenkilöt olisivat hyönteisten sijasta ihmisiä. Kun hyönteiset omassakin tarinassani keskustelevat keskenään, syntyy lapsellinen mielikuva. Erityisesti siksi, ettei sitä voi olla vertaamatta Ötökän elämää -elokuvaan.

Kaikesta huolimatta elokuva tekee yhden asian hyvin. Se herättää kiinnostusta hyönteisiin ja muistuttaa, että myös pienillä ja usein huomiotta jäävillä olennoilla on oma paikkansa maailmassa. Tieteellisenä kuvauksena sitä ei kannata katsoa, mutta tarinana ja mielikuvituksen tuotteena se toimii edelleen.

Lastenelokuvissa tuntuu olevan myös tärkeää sisällyttää mukaan jonkinlainen yhteiskunnallinen opetus. Ötökän elämää -elokuva kiteyttää ihan järkevältä kuulostavan elämänohjeen – pienikin voi vaikuttaa, kun uskaltaa toimia yhdessä muiden kanssa eikä alistu pelon ohjaamaksi.

Mikä on lempiötökkäsi ja miksi?

Lempiötökkäni on jo pitkään ollut isotoukohärkä. Syvempi suhde lajiin pääsi syntymään vuonna 2012 kun löysin vanhempieni mökin lähettyviltä Hausjärveltä lajin esiintymän. Silloin isotoukohärkä oli luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi ja aiemmin tunnetuilta esiintymiltä ei ollut löytynyt muutamaan vuoteen lajia. Tietenkään en voinut olla aluksi varma, että kyseessä oli juuri isotoukohärkä eikä yleisempi sinitoukohärkä ja kaivelin monesta lähteestä lajiparin erottavia tuntomerkkejä. Lopulta ilmoitin asiasta myös Suomen ympäristökeskukselle, josta tutkija Ilpo Mannerkoski pystyi vahvistamaan lajin. Hän kävi itsekin esiintymällä ja onnistui löytämään yhden yksilön.

Sittemmin isotoukohärkä on yleistynyt merkittävästi, eikä sillä ole enää välitöntä häviämisen vaaraa. Päinvastoin, maahamme on levinnyt kaksi uutta toukohärkälajia. Tulevaisuus paljastaa, kykenevätkö ne luomaan pysyviä kantoja ja leviämään laajemmalle.

Toukohärkien elintavat ovat varsin kiehtovia, mistä voi lukea tarkemmin niitä käsittelevästä kirjoituksesta. Elintapojen lisäksi itseäni on aina kiehtonut toukohärkien myrkyllisyys, josta puolestaan voit lukea lisätietoa tästä kirjoituksesta.

Miten korkealla ilmakehässä on hyönteisiä?

Jotkin hyönteiset hyödyntävät joidenkin satojen metrien korkeuksia tavanomaisiin elintapoihinsa liittyen. Ne voivat esimerkiksi paritella korkeuksissa paremmassa rauhassa. Hyönteisiä liikkuu kuitenkin huomattavasti korkeammallakin, sillä ilmakehässä lentäminen sisältyy monien lajien levittäytymisstrategiaan. Siirtyessään ilmavirtojen mukana, ne kykenevät siirtymään satoja, jopa tuhansia kilometrejä.

Nokkosperhosia tiedetään lentäneen liki 6 kilometrin korkeudessa ja havainto on kirjattu myös Guinnessin ennätystenkirjaan. Vuoristokimalaisen osalta on tutkittu, että teoreettisesti se on kykenevä lentämään jopa 9 kilometrin korkeudessa, vaikkakaan tarvetta tälle tuskin on. Tähän ei moni laji pysty, sillä kylmempi ilma, ilman heikompi happipitoisuus ja ohuempi ilma asettavat selviä rajoitteita.

Onko napajäätiköillä hyönteisiä?

Napajäätiköillä hyönteiselämä on lähes olematonta. Siellä elää kuitenkin siivetön surviaissääski Belgica antarctica. Sääski on muutaman millimetrin mittainen. Se elää jään ja paljaan maan rajapinnoissa ja on sopeutunut äärimmäisiin oloihin. Laji kestää jäätymistä, kuivuutta ja voimakasta UV-säteilyä. Kylmyyden osalta on kuitenkin otettava huomioon, että lumipeitteen alla olosuhteet ovat merkittävästi tasaisemmat, eivätkä lämpötilat laske lähellekään ilmatilassa vallitsevien pakkasasteiden tasolle. Tämän vuoksi sääski ei tarvitse selviytymiskykyä kuin viidentoista pakkasasteen lämpötiloihin. Mikä on mielenkiintoista, laji myös tarvitsee kylmyyttä pärjätäkseen, sillä jo kymmenen lämpöastetta tappaa sen toukat.

Surviaissääskeä huomattavasti alhaisempi lämpötiloja sietää hämykköihin kuuluva perhoslaji Gynaephora groenlandica. Se voi selviytyä jopa 70 pakkasasteen lämpötiloissa. Laji ei kuitenkaan varsinaisesti esiinny napajäätiköillä vaan jäätiköiden reunamilla arktisilla tundra-alueilla.

Mikä on suurin koskaan elänyt hyönteinen?

Suurimmat koskaan eläneet hyönteiset kuuluivat sudenkorentoja muistuttaviin griippikorentoihin (lahko Meganisoptera). Hiilikaudella n. 300 miljoona vuotta sitten elänyt Meganeura monyi ja sitä seuranneella permikaudella elänyt Meganeuropsis permiana mainitaan kaikkein kookkaimpina lahkon edustajina. Molemmilla siipien kärkiväli ylsi 71 cm:iin ja ruumiskin oli noin 43 cm pitkä.

On oletettavaa, että miljoonia vuosia sitten vallinnut korkeahappisempi ilmasto osittain mahdollisti lentävien hyönteisten kasvamisen jättimäisiksi nykyaikaisiin sudenkorentoihin verrattuna. Syynä on osittain tiheämpi ilma, joka kannetteli hyönteisiä paremmin. Toisaalta hyönteisten täytyi kasvaa suuremmiksi selviytyäkseen myrkylliseltä hapelta. Erityisesti vedessä elävien hyönteistoukkien tiedetään olevan herkempiä liian korkeille happipitoisuuksille, koska ne eivät kykene hallitsemaan elimistöönsä imeytyvän hapen määrää. Mitä enemmän happea ilmassa oli, sitä enemmän sitä sekoittui myös veteen ja sitä kautta hyönteisten toukkiin – ja mitä suurempi toukat olivat, sitä vähemmän niiden imemä suhteellinen happimäärä oli.

Myös muiden lentävien saalistajien määrän oletetaan vaikuttaneet siihen, miksi griippikorennot kykenivät kasvamaan niin suuriksi. Kun ilmassa ei ollut lintujen ja lepakkojen aikaansaamaan kilpailua, saattoivat korennot saalistaa rauhassa. Saatavilla olevan ravinnon määrä ja sen saalistamisen helppous takasivat riittävät resurssit koon kasvamiseen.

Sitten kun ulotetaan kysymys muihin ötököihin kuin hyönteisiin, voidaan nostaa esimerkiksi Arthropleura -suvun tuhatjalkaiset, jotka saattoivat kasvaa yli 2 metrin pituisiksi ja noin 50 kilon painoisiksi. Ne elivät suunnilleen samoihin aikoihin kuin jättimäiset griippikorennot.

Noin 480 miljoonaa vuotta sitten eli puolestaan meriskorpioneja, joihin lukeutuva Jaekelopterus rhenaniae kasvoi jopa yli 2,5 metrin kokoiseksi. Ulkonäöllisesti ne muistuttivat jättiläismäisiä sokeritoukkia, joilla oli pitkät saksimaiset pyyntiraajat.

Mikä hyönteinen elää pisimpään? 

Pitkään elävistä hyönteisistä mainitaan usein jaksolliset laulukaskaat, jotka nousevat maan alta sirittämään ja parittelemaan kerran 17 vuoden aikana. Lähes koko elinaikansa nämä kaskaat viettävät toukkana, aikuisvaihe kestää vain muutaman viikon.

Suomen olosuhteissa pisimpään eläviä hyönteisiä ovat lahopuussa toukkina eläviä lajeja. Niukka ravinnepitoisuus edellyttää suurempaa määrää nautittua ravintoa, jotta lajit voivat kehittyä aikuisiksi. Näilläkin lajeilla juuri toukkavaihe on selvästi pisin. Esimerkiksi kuivassakin puutavarassa elävän tupajäärän tiedetään eläneen toukkana 25 vuotta. Jalokuoriaisista löytyy myös lajeja, jotka elävät jopa 30 vuotta, mutta tämä edellyttää olosuhteita, jotka viivästyttävät kehittymistä.

Tähän kysymykseen on kuitenkin vielä parempikin vastaus, sillä termiittikuningatar voi optimaalisissa olosuhteissa elää jopa 50 vuotta. Tämän ainutlaatuisen suorituksen mahdollistaa kuningattaren suojattu elämä. Saalistajien ei ole helppo päästä siihen käsiksi ja se saa tuottaa kuninkaallisessa bunkkerissaan jälkeläisiä kaikessa rauhassa – huippuvuosina se kykeneekin munimaan useita tuhansia munia vuorokaudessa. Termiitit osaavat myös estää infektioiden ja sairauksien leviämistä pesänsä sisällä, mikä on niiden selviytymiselle elintärkeää.

Kauanko hyönteisiä on ollut maapallolla?

Ensimmäiset hyönteiset kehittyivät maapallolle äyriäisistä noin 480 miljoonaa vuotta sitten, samaan aikaan ensimmäisten maalla kasvavien kasvien kanssa. Alkuun hyönteiset olivat pieniä ja siivettömiä, ne elivät lähinnä karikkeessa ja söivät kasveja tai sieniä. Noin 80 miljoonaa vuotta myöhemmin hyönteiset kehittivät ensimmäisinä eläiminä lentokyvyn, jonka ansiosta niistä tuli äärimmäisen tehokkaita levittäytymään. Käytännössä ne olivat ekologisesti dominoivia ja levittäytyminen uusiin elinympäristöihin kiihdytti myös hyönteisten evoluutiota ja monimuotoistumista räjähdysmäisesti.

Aikakausien kokemien muutosten seurauksena myös hyönteiset ovat kokeneet mullistuksia, niin massasukupuuttojen kuin lajiston monipuolistumiseen vaikuttaneiden tapahtumien seurauksena. Esimerkiksi pölyttäjähyönteisten määrä oli suoraan riippuvainen kukkivien kasvien runsastumisesta ja tämä näkyi erityisesti liitukaudella 145-66 miljoonaa vuotta sitten.

Kiitos, että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: @hyonteismies – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tai esittää lisäkysymyksiä tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.