Maahisten maassa
Ilmaisnäyte
Tämä on ilmaisnäyte Suomen Luonnon maksullisesta sisällöstä. Suomen Luonnon digitilaajana pääset lukemaan kaikki digiartikkelit sekä saat pääsyn lehtiarkistoon. Tilaa >
Maisema Karigasniemen ja Inarin väliin levittäytyvällä Muotkatunturin erämaa-alueella on kuin luonnon maisemamaalarin suurella siveltimellä vedetty: pyöreitä, lempeitä tuntureita reunustavat matalat, kuuran kuorruttamat tunturikoivikot. Värit ja sävyt ovat samasta paletista: hempeän punaista, violettia, keltaista. Ja aaltoilevaa tunturimerta riittää niin kauaksi kuin silmä siintää.
Tammikuun puolivälin jälkeen kaamos on juuri jäänyt taakse. Aurinko tarjoilee säteitä vielä kitsaasti, mutta päivä päivältä enemmän. Neljän päivän retken aikana päivän pituus venyy reilusta kolmesta tunnista neljään, kolme varttia. Päivän lyhyys ei haittaa, sillä retki on ajoitettu täydenkuun aikaan.
Sukseni ovat päivää pidemmät. Olen saanut retkikaveriltani Arto Komulaiselta lainaksi yli kolmemetriset puusukset – Arton toiveiden mukaan Ylösen suksitehtaassa Hankasalmella tehdyt. Tervapohja pitää pakkaslumella muovia paremmin, joten ahkio nousee ylämäkeen vähän kevyemmin.
Siteet poikkeavat umpihankihiihtäjän tyypillisistä eräsiteistä, sillä suksissa on Rottefellan kärkisiteet, vanhoihin nahkamonoihini sopivat. On suksissa muitakin erikoisuuksia: teräskantti ja tiimalasimuoto keväthankia varten. Joustava kärki kuitenkin nousee hangelle, kuten metsäsuksessa pitääkin.
Jätin huopakumisaappaat tällä kertaa kotiin ja sujautin Arton vinkistä sisäkengättömään nahkamonoon alpakkavillasekoitesukat. Yllätyn, sillä jalkateriä ei palele kovassakaan pakkasessa.
Tarkoituksena on tutkia laajan erämaa-alueen luoteisosia, Kaamasjokeen laskevan Kielajoen latvavesien muodostamaa silmukkaa. Sitä kiela tarkoittaa, suopungin kielasta, minkä läpi nuora kulkee. Sieltä löytyy komeita tunturimaisemia, suuri jokikuru ja keskitalven vaelluksella tervetulleita majapaikkoja.
Yöksi Riekonpyytäjän kammiin
Lyhyemmilläkin suksilla pärjäisi, sillä lunta ei ole suksien perusteelliseen kuntotestiin, puoli metriä enimmillään. Tuulen tuivertamassa avotunturissa ei sitäkään, ja se mitä on, kantaa hyvin.
Jyrkkä nousu tunturikoivikkoa kasvavasta jokivarresta ylös paljakkaan laittaa hiihtäjän puuskuttamaan. Liki kolmenkymmenen asteen pakkasessa hengityshöyry jäätyy helmiksi naamakarvoihin, viiksiin ja partaan.
Kylmä painuu alas, ylhäällä tunturissa pakkasta on kymmenen astetta vähemmän, mutta tilalle on tullut tuuli, mikä kirii pakkasen purevuuden jotakuinkin tasoihin.
Olemme varautuneet yöpymään louteella, jos tukevia seiniä ei syystä tai toisesta löydy yösijaksi, mutta Riekonpyytäjän kammiksi ristitty turveasumus löytyy vanhasta muistista koivikosta Nirvajoen laskupuron varresta.
Ulospäin pieni ja ympäristöön maastoutuva asumus on mitä miellyttävin yösija, kun kamiina hehkuu paksujen turveseinien sisälle suloista lämpöä. Keräsimme polttopuuksi oksia ja risuja ahkion päälliset kukkuralleen tulomatkalla, sillä tiedossa oli, että kammi on yksityisen tahon rakentama ja ylläpitämä, joten jos polttopuuta olisi valmiina, jäisi se omistajan tai suuremmassa tarpeessa olevien käytettäväksi.
Metsähallituksen autiotupiin tukeutuva retkikansa on tottunut nauttimaan verovaroista mitä parhaimmalla tavalla. Autiotuvilta löytyy polttopuuta, ulkohuussit, keskitalvella kaikin puolin lokoisat oltavat. Usealta tuvalta löytyvä kaasuliesi säästää kalliisti erämaihin kuljetettavaa polttopuuta.
Staalon ja maahisten maa
Seuraava yösijamme tulisi olemaan valtion omatoimihotellissa, yhden alueen tunnetuimman nähtävyyden, Stuorraávžin jokikurun länsipäässä sijaitsevassa samannimisessä autiotuvassa.
Mutta ensin on ylitettävä tunturit.
Heti alkumatkasta ahkio tekee tenän, vetovyö rikkoutuu. Erämaassa ollaan omillaan, joten Arto kaivaa monitoimiveitsen esille ja korjailee pulkkansa vetokuntoon. Mukana on aina remonttitarpeita: nippusiteitä, teippiä ja rautalankaa, millä pienet korjaukset voi tehdä.
Taivas ehtii tummua hempeän sinisestä violetin kautta yön mustaan, ja kuu nousta korkealle, ennen kuin eräänlainen ”pikkukevo” avautuu parhaimmilleen. Peninkulmainen Stuorraávži on ylhäältä tunturista mahtava näky. Etenkin luoteisnurkan tuntureilta avautuu avara näkymä pitkälle kuun valaisemaan, paikoin jyrkkärinteiseen kuruun, jonka pohjalla välkkyy lumisten lampien helminauha. Kuutamolla tunturimaisema on erityisen vaikuttava, mystinen staalon ja maahisten maa.
Sivakointi puurajan yläpuolella ylhäällä tunturissa on antoisaa, katse yltää tähtitaivaan alle kaartuvaan horisonttiin. Tunnelma ja näkyvyys muuttuvat, kun idästä ilmestyy maiseman peittävä pilvimatto. Se vuoroin avautuu ja sulkeutuu kuun edessä.
Alkaa sataa lunta.
Jyrkkä rinne kämpälle on laskettava monen mutkan kautta, tiheässä tunturikoivikossa ei halua kokea mahdollisesti kivuliasta ja varusteita rikkovaa äkkipysäystä. Kiepistään havahtuvat riekot kiroavat
ankarasti.
Pienen etsiskelyn jälkeen kämpän seinä erottuu tievan, hiekkakumpareen, päältä.
Tutkimaton Muotkatunturi
Alun perin Muotkatuntureiksi kutsuttiin alueen luoteisnurkkaa, juuri tätä Kielajoen seutua, mutta nykyisin koko 1570 neliökilometrin laajuista asumatonta kiveliötä, Muotkatunturin erämaa-aluetta.
Erämaata Muotkatunturit ilman muuta ovat. Sanotaanpa aluetta jopa erämaista erämaisimmaksi, sillä retkeilyä helpottavia kämppiä ja huollettuja tulipaikkoja on vain muutama. Virallisia, merkittyjä reittejä ei ole lainkaan, ainoastaan moottorikelkkareitti alueen itäreunalla. Muotka antaa itsestään lempeän vaikutelman.
Peruserätaidot, suunnistuksen, maastoyöpymisen ja tulenteon taitavalle on tarjolla yllin kyllin somia leiripaikkoja jokivarsilla ja lampien rannoilla.
Polttopuuksi sopivaa ja luvallista oksaa ja risuakin on useimmiten helppo löytää. Luvallista siksi, että Metsähallitus on antanut Ylä-Lappiin yleisen tulentekoluvan maasta löytyvästä vähäarvoisesta puusta. Isompien maapuiden keräämistä varten voi lunastaa erillisen maapuuluvan. Ehtona on, että tulia ei virittele alle puolen kilometrin päässä huolletusta tulipaikasta. Se ehto useimmiten täyttyy, sillä virallisia tulipaikkoja on vain Metsähallituksen kahden kämpän yhteydessä.
Lempeydestä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, monen tunturin kuve yllättää jyrkkyydellään. Kun kaukomaisema on täynnä pyöreitä muotoja, ei kartan korkeuskäyriä ota aina vakavasti, ainakaan ennen kuin huomaa päätyneensä suksen menemättömään paikkaan, keskelle rakan peittämää jyrkännettä, missä ei enää ole varma, onko parempi jatkaa vai kääntyä takaisin etsimään helpompaa kulkureittiä.
Ahman jäljillä
Metsähallituksen kämppien lisäksi erämaassa on muutamia muita, osin karttaan merkitsemättömiä avoimia asumuksia, kammeja ja kämppiä. Alun alkaen rajavartioston kämppänä tunnettu tupa on kartalla, mutta karttaa pitää tutkia tarkasti jos mielii löytää rakennuksen maastokartalta. Nykyisin tupa on Muotkatunturin paliskunnan poromiesten paimennustupa, mutta ovi on pysynyt avoinna.
Hanki kämpän edustalla on koskematon, mutta ilmatilassa on liikettä. Peloton lapintiainen, parikin,
tulee katsomaan, kuka kumma tänne tunturien kupeeseen on saapunut.
Lapintiainen on täällä kirjaimellisesti kotonaan. Kaunis, ruskeakupeinen lintu on nimensä mukaisesti pohjoisen lintu. Eteläisimmät tunnetut pesinnät lienevät Kainuun pohjoisosissa.
Monelle suurpedot ovat erämaan mitta. Siinäkin mielessä Muotkatunturit täyttää vaatimukset, eritoten ahman jotos ei ole tavaton havainto. Kielajoen jäällä pääsemmekin näkemään jäljet. Kuinka ollakaan, pari päivää aikaisemmin kiersimme ahman mukaan nimettyä tunturia, yli puoli kilometriä korkeaa Geatkebassia, Ahmapyhää.
Erämaassa ei tosiaan ole paljon kävijöitä, sillä löydän vieraskirjasta oman nimeni parinkymmenen vuoden takaa. Vilkkailla seuduilla sivut täyttyvät monen vihkon vuosivauhtia. Ei siis ihme, ettemme näe retkellä muita ihmisiä, emme edes poromiehiä.
Poroja sen sijaan näkyi Utsjoen puolella. Muotkatunturin erämaa-alue kuuluu kokonaisuudessaan saamelaisten kotiseutualueeseen ja alueella laiduntavat kahden paliskunnan porot, Muotkatunturin ja Paistunturin.
Pakkanen pistää liikkeelle
Kun kamiinaan on saatu tulet, on aika kaivaa soppakupit esille. Sujautin edellisellä kämpällä kotona kuivatun hernekeiton ruokatermariin ja kuumaa vettä päälle. Kahdeksan tunnin hiihdon ajan muhinut, lämmin keitto maistuu makealle.
Ympyrä alkaa sulkeutua, kun sivakoimme Kielajokea takaisin tielle päin. Jää pamahtaa ja humahtaa, korviin kantautuu virtaavan veden juoksu, se ei jäädy kovallakaan pakkasella. Sama koskee meitä, kolmenkympin pakkasessa ei kauan tarkene istuskella ihmettelemässä, vaan liike pitää jäsenet lämpiminä. Evästelyksi riittävät termoskahvit, voileivät ja pähkinärusinasuklaasekoitus.
Joen mukaan nimetyn matkailuyrityksen, Giellajohkan, pihamaalla hihkutaan innostuksesta. Kaukomailta saapuneiden revontulibongareiden toiveet täyttyvät, kun taivas leimuaa kauttaaltaan vihreänä. Ravintolassa paikalliset poromiehet ja turistit istuvat iltaa sulassa sovussa.
Markus Sirkka on valokuvaaja ja vapaa kirjoittaja Porvoosta. Hän retkeili Muotkatunturilla toissa talvena.