Tämä on ilmaisnäyte Suomen Luonnon maksullisesta sisällöstä. Suomen Luonnon tilaajana pääset lukemaan kaikki artikkelit sekä saat pääsyn lehtiarkistoon. Tilaa >

Kasviasiantuntija ja intendentti Mikko Piirainen Helsingin yliopistosta astelee edellä ja koettaa löytää mäntyä kasvavalta Träskmossenin suolta kosteita painanteita. Niitä saakin todella etsiä vähäsateisen kesän jäljiltä. Suo on tarkemmin sanoen räme ja se sijaitsee aivan Kauniaisten juna-aseman lähettyvillä. Emme kuitenkaan etsi täältä vain painanteita, vaan niillä kasvavaa pikkukihokkia. Se on yksi uhanalaisista suolla elävistä lajeista.

Helsingin yliopistosta kasviasiantuntija ja intendentti Mikko Piirainen Träskmossenin pitkospuilla. Kuva: Marika Eerola

Pikkukihokki on tosin jo saanut täällä Träskmossenilla levittäytymiseen apuja, sillä lajia on tuotu Kauniaisten Suursuolta ja istutettu tänne kosteisiin kuljuihin jo vuonna 1986.

Pikkukihokki pistää mielikuvituksen liikkeelle, sillä se on lihansyöjäkasvi, samoin kuin pyörehtikihokki ja pitkälehtikihokki sekä yhdeksän muuta Suomessa tavattaa hyönteisravintoa hyödyntävää kasvilajia. Lihansyöjäkasvit kasvavat karuilla ja vähäravinteisilla, yleensä vähätyppisillä paikoilla. Lihansyönti onkin sopeuma juuri tällaisiin niukkoihin kasvuoloihin.

Pikkukihokki tosin suosii muitta kihokkeja ravinteisempia kasvupaikkoja.

”Täällä on kihokki”, Piirainen huudahtaa viimein. Sammalessa hehkuvat punaisena pikkuruiset pyöreät lehdet, joita kyykistymme ihastelemaan. ”Tämä on pyöreälehtikihokki.”

Pyöreälehtikihokki on elinvoimainen suolla elävä laji. Kuva: Marika Eerola

Se on elinvoimainen suolla elävä laji. Nappaan kihokista kuvan, jota suurentamalla kasvin kauneus vasta pääsee esiin. Osa lehdistä on jo näin syksyllä lakastunut, mutta pari niistä on vielä kirkkaanpunaisia. Pyöreälehtikihokki näyttää siltä kuin se olisi valmis halaamaan.

”Nyt tiedetään, minkä näköistä ja kokoista kasvia etsitään”, Piirainen sanoo, kun jatkamme pikkukihokin etsintöjä. Suopursujen ja juolukanvarpujen välistä löytyy kuin löytyykin laaja kosteampi kohta, jota Piirainen kumartuu katsomaan.

”No nyt löytyi pikkukihokki!”

Suusta pääsee riemunkiljahdus. Pikkukihokkeja on runsaasti siellä täällä painanteessa, mutta ne ovat jo syysasussaan, ruskeita ja pystyynkuivuneita. Kukkavanat törröttävät kohti taivasta ja niiden päässä on keikkuvat siemenkodat.

Piirainen tutkii yhtä siemenkotaa ja huomaa, että siemenet ovat siellä vielä tallella.

Pikkukihokki leviää kasvullisesti silmukärjestä tai kasvin osasta sekä siementen avulla. Jos sopivaa kasvupaikkaa ei kuitenkaan ole tarjolla, useammista leviämiskeinoistakaan ei ole silloin apua.

Maassamme on 10 miljoonaa suohehtaaria, joista yli puolet on ojitettu pääosin metsätalouden tarpeisiin. Jopa miljoona hehtaaria suota on kuitenkin ojitettu turhaan, sillä niillä ei istutettu metsäkään ole kasvanut kunnolla. Myös turpeenotto hävittää suolajien kasvupaikkoja ja muuttaa suon kosteustasapainoa.

Nämä uhat ovat koituneet myös pikkukihokin kohtaloksi ja lajin uhanalaisuusluokitus on vaarantunut. Pikkukihokilla on myös monia ”kaverikasveja”, joilla voi olla edessä sama kohtalo.

”Suot pitäisi jättää rauhaan”, Piirainen toteaakin painokkaasti.

Pikkukihokki syysasussaan. Kuva: Marika Eerola

120 uhanalaista suolajia

Luonnon monimuotoisuuden kiivas hupeneminen on täyttä totta myös suoluonnossa.

Maamme soilla elää ensisijaisesti suoympäristöä vaativia uhanalaisia – siis äärimmäisen uhanalaisia, erittäin uhanalaisia tai vaarantuneita – lajeja 120 kappaletta. Jos mukaan lasketaan myös Suomen lajien Punaisella listalla olevat silmälläpidettävät lajit, määrä nousee 229:ään.

Eniten uhanalaisia lajeja on soilla elävissä putkilokasveissa, sammalissa sekä hyönteisissä, joista etenkin suoperhosten tilanne on heikentynyt. Ensisijaisesti suoympäristössä elävistä putkilokasveista uhanalaisia on 20 lajia.

Suot luokitellaan neljään päätyyppiin, jotka ovat neva, letto, räme ja korpi. Suot voidaan näiden lisäksi luokitella 50 suoluontotyyppiin suokasviyhteisön perusteella. Suoluontotyypeistä 54 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi ja 20 prosenttia silmälläpidettäviksi vuonna 2018 tehdyssä Suomen luontotyyppien uhan­alaisuuden arvioinnissa. Etelä-Suomessa tilanne on huonoin, sillä siellä yli 80 prosenttia suoluontotyypeistä on uhanalaisia.

Intendentti Mikko Piirainen tarkastelee pikkukihokin siemeniä. Kuva: Marika Eerola

Yhdellä suolla voi olla jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta.
Suotyypeistä uhanalaisimpia ovat runsaspuustoiset ja rehevät suotyypit, kuten letot, korvet sekä neva- ja lettokorvet. Etenkin Etelä-Suomen letot ja niillä elävät lajit ovat tukalassa tilanteessa.

Kasvit ja sammalet muodostavat yhdessä suon vesitalouden kanssa kostean, valoisan ja monimuotoisen elinympäristön, joka järkkyy voimakkaasta muokkauksesta. Pellonraivauksen ja ojituksen lisäksi myös turpeen- ja rahkasammalenotto ja kaivostoiminta uhkaavat soiden herkkää luontoa ja siellä elävää lajikirjoa. Lämpenevän ilmaston arvellaan myös muuttavan soiden vesitaloutta ja siten suotyyppejä.

Ravinteisuuden suhteen lettosuot ovat soisten elin­ympäristöjen toinen ääripää, ja juuri niillä elää yli puolet uhan­alaisista suolajeistamme. Letot ovat kärsineet eniten ympäristön muokkauksesta, kuten pellonraivauksesta ja ojituksista.

Lettosoilla elää esimerkiksi monia kämmekkä­lajeja, kuten äärimmäisen uhan­alainen kiiltovalkku. Se on yksi maamme uhanalaisimmista kasvilajeista. Sitä tavataan enää yhdeltä paikalta Ahvenanmaalla. Lisäksi letoilla elää monia uhan­alaisia saralajeja, kuten vaikkapa vaarantunut kuusamonnokkasara tai erittäin uhanalainen hostinsara.

Rämekarvajalka ja riekko pulassa

Soiden käsittelystä ja muokkauksesta eivät kärsi vain suotyypit ja kasvit, vaan ne kaventavat elintilaa kaikilta lajeilta.

Soiden kuivatus ojittamalla on osoittautunut kohtalokkaaksi myös monille suoperhosille, kuten nevojen vaarantuneelle luumittarille, korpien erittäin uhanalaiselle kirjopapurikolle ja rämeiden vaarantuneelle rämekarvajalalle. Suoperhoset ovat riippuvaisia elin­ympäristöstään ja lentävät harvoin suon ulkopuolella. Eniten perhoslajeja on kitukasvuisilla rämeillä.

Perussyy suoperhosten huonolle tilanteelle on 1960-luvulla alkanut laajamittainen soiden ojitus, jolloin suon pienilmasto muuttuu perhosille sopimattomaksi.

Osalla lajeista ilmaston lämpeneminen on lisännyt vaikeuksia, ja elinympäristöjen pirstoutumisen ja lämpenemisen yhteisvaikutus voi hävittää viimeisiä jäännöspopulaatioita esimerkiksi kuumien ja kuivien kesien jälkeen. Lisäksi luonnontilaisten soiden harva verkosto rajoittaa lajien leviämistä.

Kirjopapurikkoa voi tavata kuusikkoisilla soilla. Kuva: Heikki Vasamies

Ensisijaisesti soilla eläviä perhoslajeja on noin 170, joista uhanalaisia on 25. Silmälläpidettäviä suoperhoslajeja on 34. Edelliseen, vuoden 2010 Punaiseen listaan verrattuna 29 perhoslajin luokitusta jouduttiin muuttamaan uhanalaisemmaksi.

Kasvi- ja ja perhoslajien lisäksi suon uumenissa elää paljon muitakin uhanalaisia lajeja, kuten vaikkapa letoilla elävä äärimmäisen uhanalainen pulleasilo­kotilo tai erittäin uhanalainen seitarisakas. Tämä sieni kasvaa pohjoisessa kalkkipitoisilla letoilla ja siitä tunnetaan vain muutama esiintymä maastamme.

Suo on myös monen muuttolinnun, kuten suokukon ja vesipääskyn kesäinen elin­ympäristö. Koska linnut viettävät suuren osan vuodesta toisaalla, on syitä niiden kantojen muutoksiin vaikea selvittää.

Esimerkiksi äärimmäisen uhan­alaisen suokukon tilanteeseen syynä ovat niin muutokset talvehtimis­alueilla kuin maamme soillakin. Vaarantuneen vesipääskyn uhanalaistumiseen johtaneita syitä ei kuitenkaan tunneta.

Se tiedetään, että kesät talvet maamme rämeillä ja soistuneilla kankailla viettävä vaarantunut riekko on puolestaan saanut siipeensä etenkin soiden ojituksista. Lintu kärsii myös ilmaston lämpenemisestä johtuvasta lumipeitteisen ajan lyhenemisestä ja laji on vaarassa jopa kadota kokonaan eteläisestä Suomesta.

Riekko on 80 000 pesivän parin kannallaan hyvä esimerkki soilla elävän lajin uhanalaisuudesta. Uhanalaisen lajin yksilömäärä voi olla suuri, mutta se on joko jo pienentynyt voimakkaasti lyhyellä aikavälillä, tai sen oletetaan pienenevän voimakkaasti lähitulevaisuudessa.

Monella luontotyypillä on valtavia paineita yhä lisääntyvän maankäytön puristuksissa puhutaanpa sitten metsistä tai soista. Maankäyttö on voimakasta ja laaja-alaista ja se vaikuttaa myös aiemmin runsaisiin lajeihin, kuten vaikkapa hömötiaiseen tai harakkaan.

Suoretki Kauniaisten Träskmossenille kasviasiantuntija Mikko Piiraisen kanssa oli hyvä muistutus suoluonnon herkkyydestä ja kauneudesta. Reilun neljän hehtaarin laajuinen Träskmossen suojeltiin vuonna 1988 – pikkukihokin ja muun suoluonnon onneksi.

Mitä minä voi tehdä?

• Retkeile suolla, opettele tunnistamaan lajeja, nauti upeasta ja monimuotoisesta suoluonnosta.
• Seuraa lähiympäristösi ja lähiluontosi tilaa ja ole aktiivinen. Ota yhteyttä kuntaan tai kaupunkiin maankäyttöön liittyvissä asioissa.
• Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön Helmi-elinympäristö ohjelman tavoitteena on suojella noin 20 000 hehtaaria soita vuoden 2023 loppuun mennessä. Suojelu on vapaaehtoista ja maanomistajat saavat siitä korvauksen. ELY-keskusten henkilöstö neuvottelee suojelusta maanomistajien kanssa. Neuvottelut aloitetaan jo selvitetyistä luonnon monimuotoisuudelle arvokkaista kohteista.
• Helmi-ohjelman tavoitteena on ennallistaa vuoden 2023 loppuun mennessä 12 000 hehtaaria soita. Ennallistaminen aloitetaan luonnonsuojelualueilta, missä on vielä noin 25 000 hehtaaria ojitettuja soita. Samalla on tarkoitus ennallistaa yhdessä maanomistajien kanssa myös suojelualueita ympäröiviä ja niitä kuivattavia ojikoita joko tukkimalla ojia tai palauttamalla vedet takaisin ojittamattomalle suolle.
• Soiden suojelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä oman ELY-keskuksen vastuuhenkilöön.

Artikkeli on viides osa Suomen Luonto -lehden verkkosivuilla ilmestyvää Luontokadon kasvot -verkkoartikkelisarjaa. Sarjassa ilmestyy kahdeksan pitkää artikkelia ja ne ilmestyvät joka toinen viikko.

Sarja kertoo esimerkkilajien ja tarinoiden kautta siitä, mitkä ihmisen toimet aiheuttavat luontokatoa eri elinympäristöissä, ja mitä olisi tehtävissä luontokadon torjumiseksi. Monen elinympäristön ja sille ominaisen lajiston ahdinkoa olisi mahdollista helpottaa melko yksinkertaisillakin toimintatavoilla. Jotkut kohdeympäristöt kuitenkin vaatisivat säilyäkseen meiltä ihmisiltä varsin perustavanlaatuisia asenne- ja elämäntapamuutoksia.

Olemmeko valmiita pelastamaan luontomme ja samalla itsemme?

Kaikki sarjan artikkelit löydät täältä >

Tutustu myös Suomen luonnonsuojeluliiton Luontokato-kampanjaan.