Parkkipaikalta pääsee helposti läheiselle Haapasuolle ja helmikuussa avattavalle retkiladulle. Olen ensimmäistä kertaa Leivonmäen kansallispuistossa, joten pyysin oppaakseni puiston keskellä asuvaa Lea-Elina Nikkilää. Hän on ollut perustamassa Keivonmäen kansallispuiston ystävät -yhdistystä, joka on ollut puuhaamassa myös tänä vuonna kolmatta kertaa avattavaa retkilatua.

Nikkilä tuntee puiston kuin omat taskunsa.

”Juhannuksen kieppeillä täällä parkkipaikalla voisi kuunnella kehrääjän, puiston nimikkolinnun, surinaa”, Nikkilä sanoo. Nyt maisema on kuitenkin tyystin hiljainen, kun laitamme sukset jalkaan ja sujuttelemme kohti Haapasuota.

Puiston pohjoisosassa on Selänpohjan parkkipaikka, josta pääsee Soimalammen laavulle ja Lintuniemen puolikodalle ja telttapaikalle sekä Rutajärveen työntyvän noin puolitoista kilometriä pitkän Joutsniemen tulentekopaikalle. Lisäksi Rutajärven Halttusen ja Niini- luodon saarissa on laavut. Nämä kohteet sopivat erityisesti kesäretkeilyyn.

Nyt on kuitenkin pakkasta muutama aste ja lunta maassa noin 30 senttiä, joten retkelle kannattaa suunnata eteläisen Haapasuon maisemiin.

Kerihanget kantavat

Sukset luistavat hyvin ja suolle tullessamme huomaamme, että pääsemme hiihtämään kerihangilla, siis hankikannolla. Kun suojasää vaihtui muutaman asteen pakkaseen, se on kovettanut myös hangen pinnan.

”Enpä muista, että tällaista keliä olisi aiemmin ollut jo tammikuussa”, Nikkilä tuumii.

Suolla avautuu upea maisema: pieniä tummia mäntyjä nousee valkoisesta lumesta silmänkantamattomiin. Suon laidalla on Kirveslampi. Ei epäilystäkään, mistä se on nimensä saanut; lampi lepää suon reunalla kuin jättiläismäinen kirves. Jäällä näkyy olevan kaksi pilkkijää. Pilkkireiän viereen on nakeltu saaliiksi saatuja pikkukaloja.

Otamme suunnan kohti viime kesänä rakennettua luontotornia, joka nousi suolle hyvällä yhteistyöllä.

”Joutsan kunta antoi tykötarpeet, Metsähallitus piirustukset ja työnohjauksen ja Keski-Suomen ely-keskus työvoiman ja työnjohdon.” Keskellä suota kohoava torni onkin tehty lihasvoimin.

”Puiden nostossa on käytetty vinssiä, ja muutenkin kaikki on tehty käsipelillä. Eihän tänne suolle olisi mitään raskaita koneita voinut tuoda”, Nikkilä toteaa. Perustusta ei kannattanut upottaa pohjattomaan suohon, vaan tukijalkana toimii suon pintaan rakennettu hirsikehikko. Torni ikään kuin kelluu suolla.

Maisemat kuin Lapista

Kipuamme ylätasanteelle. Näkymät ovat huiman kauniit, vaikka sää on pilvinen ja tammikuinen päivä vasta availee silmiään.

”Monet sanovat, että maisemahan on kuin Lapista”, Nikkilä huokaisee. Olen samaa mieltä. Erämainen Haapasuo levittäytyy tornin ympärillä kuin mekon helma.

Vaikka tornin harjakaisia vietettiin vasta viime heinäkuussa, siellä on jo nyt käynyt satoja retkeilijöitä, ulkomaisiakin tähän mennessä ainakin kahdeksasta maasta.

Hiihtolomalaisille avattava retkilatu kulkee läheltä tornia, joten vierailijoita varmasti riittää jatkossakin. Kesällä tornin lähellä kulkee noin puolentoista kilometrin Kirveslammen kierros, joka on suurelta osin katettu pitkospuilla.

Haapasuo on maamme merkittävimpiä luonnontilaisia avosoita. Se on Jyväskylän yliopiston kenttäkohde, joten biologian opiskelijoiden suoekologian kurssilaisille se on tuttu paikka. Lajistokin on sen vuoksi tarkasti tutkittua.

”Suolla tavataan esimerkiksi kaikki Keski-Suomen suoperhoslajit”, Nikkilä valottaa.

Laskeudumme tornista alas ja takaisin suksille. Hiihtelemme hissun kissun nauttien suon tarjoamasta avoimesta maisemasta.

Hiljainen suo on rauhoittavaa katseltavaa. Mutta onhan täällä ollut muitakin kulkijoita. Tuossa teeri on sujahtanut kieppiinsä yöksi, ja tuolla suon poikki on lompsinut hirvi.

Kodalla tuoksuu hiillos

Koukkaamme takaisin Kirveslammen parkkipaikan kautta kohti Harjujärven kotaa. Sinne hiihdämme pitkin Haapasuonharjua, jossa kulkee myös noin kahden kilometrin pituinen luupään geologinen luontopolku. Polun opastaulut ovat nyt lumen peitossa, mutta sulan aikaan siellä käy paljon koululaisryhmiä. Harjun toisella puolella avautuu Haapasuo ja toisella puolella pian Harjujärven selkä.

Maasto viettää kohti järven rannalla olevaa puolikotaa, ja saammekin suksiimme hyvät vauhdit. kodan nuotiopaikasta nousee nytkin hienoarominen hiilloksen tuoksu.

Retkilatu kulkee aivan kodan vierestä. Se toimii siten myös oivana latupysäkkinä, jossa voi syödä eväitä tai paistaa makkaraa.

”Viitisen vuotta sitten valmistunut kota on ahkerassa käytössä. Se on rakennettu niin, että liikuntaesteisetkin pääsevät sen suojaan. Vieressä kulkevasta luupään lenkistä osa soveltuu esimerkiksi pyörätuolilla kuljettavaksi”, Nikkilä kertoo.

Leivonmäen kansallispuiston ystävät on järjestänyt lähikuntien – Toivakan, Joutsan ja Luhangan – koululaisille ja myös vanhainkodin asukkaille retkiä puistoon.

”Juhlavuoden kunniaksi olisi tarkoitus järjestää retkipäivä muille senioreille.”

Puisto kestää monta käyntikertaa

Kodalta avautuu hieno näkymä karulle Harjujärvelle, johon voi kesällä pulahtaa laiturilta uimaan. Rannalla on myös teltta-alue.

Päivä alkaa hämärtyä kohti illan varjoja. Monipuolisesta puistosta pääsi tänä lyhyenä valoisan aikana näkemään vain pienen siivun, mutta siihenkin mahtui niin suota, harjua, järviä kuin lampiakin.

Monta mielenkiintoista paikkaa jäi näkemättä: esimerkiksi Rutajärveen ojentuva Joutsniemi ja aivan puiston pohjoisosaan ulottuva kolmen ja puolen kilometrin Koskikaran kierros, joka kulkee Rutajoen koskelle. Ne jääkööt odottamaan ensi kesää.

”Entäs Rutajärven ja Keskisenveden yhdistävä Salmelan kanava. Se on kuin Amazon pienoiskoossa”, Nikkilä vielä lisää vettä myllyyn.

Kesällä nähdään!