Noin kymmenen kilometrin päässä Lahden keskustasta sijaitseva Hollolan Tiirismaa on eteläisen Suomen korkein kohta. Sen huippu kohoaa 223 metriä merenpinnan yläpuolelle. Korkeuserot huomaa tammikuisena tiistaina. Kun kaupungissa loska litisee kenkien alla, ovat Tiirismaan komeat vanhat puut lunta väärällään. Maisemat hukkuvat talvisen sumun alle.

Lähtöpaikka Tiirismaan luontopolulle sijaitsee teollisuusalueen laidalla, jossa tien päässä odottaa muutaman auton mentävä pieni parkkipaikka. Lähdemme patikoimaan 4,5 kilometriä pitkää Tiirismaan kierrosta. Vaikka kierroksella ei ole mittaa kuin muutama kilometri, käy kulkeminen korkeuserojen värittämässä maastossa ajoittain kunnon treenistä – aivan perheen pienimmille tai muuten liikuntarajoitteisille luontopolku ei välttämättä sovi.

Lumiset kuuset kurkoittelevat kohti korkeuksia. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Jo alkumatkasta vanha kuusikko ja mutkittelevat polut saavat arkihuolet kaikkoamaan. Nämä mäkiset maat sopisivat hyvin myös liukulumikenkien ystäville. Lunta on juuri sopivasti niin, että maisema on kauniin valkeana, mutta metsässä pääsee ilman ongelmia kulkemaan. Ihailemme tykkylumikuusikkoa ja hiljaista metsää, kunnes jonkin matkaa kuljettuamme törmäämme yllättäen latuihin. Lähellä sijaitsevan Messilän ladut kulkevat Tiirismaalla ja osa reitistä kulkee latuja pitkin. Emme tiedä mikä kävelijöiden latupolitiikka täällä on, mutta hiihtäjiä ei tule vastaan kuin pari hassua ja kuljemme latujen reunaa mahdollisimman syrjässä.

Luonnonsuojelualueella metsä on saanut kasvaa rauhassa.

Kuuset kurottavat niin korkealle, että tuntee itsensä varsin pieneksi niiden rinnalla. Joka puolella oksistossa riippuu luppoa ja naavaa. Metsä on hiljainen, mutta satunnaisesti linnut ilmoittavat olemassaolostaan. Kuuntelemme tikan koputusta jossakin puiden latvustossa. Pysähdymme katsomaan karttaa ja yllättäen huomaamme naputtelijan vain parin metrin päässä meistä – pohjantikka! Laji on harvinainen näin etelässä ja jäämme ihastelemaan lintua pitkäksi aikaa. Pohjantikka ei ole moksiskaan meistä, vaan jatkaa puun koputtelua kaikessa rauhassa.

Opi tikat

Lajikoulu: Tunnista Suomen tikat

Tammikuun pysähtyneisyydestä huolimatta meitä lykästää lintujen suhteen uudestaan: näemme myöhemmin polun varrella myös oksalta toiselle lennähtelevän hippiäisparven sekä kuulemme ja paikannamme parven kuusitiaisia. Nämä vanhojen metsien lajit selkeästi viihtyvät Tiirismaalla.

Pirunpesän pysäyttävä tunnelma

Kilometrin verran kuljettuamme saavumme alueen ehkä tunnetuimmalle nähtävyydelle, pirunpesän kalliohalkeamalle. Tiirismaan kallioperä on kovaa kvartsiittia. Pirunpesä on parin metrin levyinen railo kalliossa, jonka reunamat nousevat uljaina jopa 20 metrin korkeuteen.

Pirunpesän syvyyksistä kuului kummia. Kuva: Laura Salonen

Kalliohalkeama on syntynyt kallioperän heikkousvyöhykkeeseen, jossa kiviaines on ollut heikompaa ja hiljalleen rikkoutunut ja murennut. Pirunpesän rotko syntyi, kun Tiirismaan kallioiden pohjoispuolelle jääkauden loppupuolella syntyneen jääjärven sulamisvedet purkautuivat viedessään mukanaan tämän irtonaisen kiviaineksen.

Lumen alle kätkeytyy nyt vaikuttava lohkareikko. Yritämme kavuta lohkareita peittävässä lumessa kohti Pirunpesän suuaukkoa, mutta jalat uppoavat kinoksiin monessa kohdassa yli polven mitalta. Onnistumme pääsemään rotkon suulle, mutta toteamme, että laskeutuminen railoon on näin talvella lähes mahdotonta. Tyydymme ihailemaan vaikuttavaa kalliohalkeamaa suuaukolta. Pirunpesällä aistii vuosituhansien takaiset luonnonvoimat, kun jäämassat muokkasivat radikaalisti maisemaa. En tiedä johtuuko siitä vai paikan jännittävästä nimestä, pelästymme hieman, kun kuulemme etäältä naurua. Ihan kuin se kuuluisi rotkosta! Piruko se siellä hihittää? Myöhemmin huomaamme, että polku kulkee myös rotkon yläpuolella ja saavutamme polulla pari retkeilijää, joiden uskomme olevan naurun takana.

Piurunpesä kohoaa komeana lumisessa maisemassa. Kuva: Laura Salonen

Pirunpesän nimi käy järkeen, kun katsoo tätä vaikuttavaa ilmestystä. Miksi monet vaikuttavat kalliokohteet on nimetty pirun tai hiiden mukaan? Marko Leppänen valaisee Esoteerinen maatiede ja periferiaterapia -blogissaan nimien viittaavat kristinuskon yleistymiseen. Muinaisina aikoina näitä paikkoja pidettiin pyhinä ja niissä otettiin yhteyttä luonnonhenkiin tai esi-isiin. Kirkko halusi kadottaa merkit muinaisuskosta ja nimesi paikat kirotun pirun mukaan.

Tiirismaan luontopolun korkeimmalta kohdalta näkee kauas – mikäli sumu ei peitä kaikkea alleen.

Kipuamme alas rotkon suulta. Sen alapuolella on jäätynyt pieni lampi. Kuivana kesänä tämä kohta on kokonaan kuiva. Jatkamme matkaa kohti Tiirismaan kallion korkeinta kohtaa.

Eväitä laavun suojissa ja sumujen verhoama Iso Tiilijärvi

Mukavasti reissun puolessa välissä vastaan tulee Martan majan laavu. Pysähdymme juomaan kahvia ja nauttimaan mäntyjen huminasta. Jostain kantautuu tuttu tikan nakutus. Nuotiopuitakin täältä löytyy, mutta jätämme tulistelun toiseen kertaan.

Laavulla oli myös polttopuita saatavilla.

Paluumatkalla poikkeamme Tilkin kurkistuksen näköalapaikalle. Usvaa on silmänkantamattomiin, niinpä Tiilijärven maisemat jäävät tällä kertaa näkemättä. Törmäämme reitillä pariin otteeseen maastopyöräilijöistä kertoviin kyltteihin. Suksien lisäksi tämä mäkinen retkikohde sopii myös maastopyöräilyn ystäville.

Tiilijärven usvaiset maisemat. Kuva: Laura Salonen

Ison Tiilijärven itäisimpään lahteen rajautuva luonnontilainen Soisalmensuo jäi tällä kertaa näkemättä. Keväällä tällä keidassiuolla voi ihalla tupasvillan tupsuja ja syksyllä maistella karpaloita.

Tiirismaan alueella on useita pieniä luonnonsuojelualueita, kuten esimerkiksi merkittävä, suojeltu pähkinä ja saarnilehto. Golfkentän, laskettelukeskuksen ja ampumaradan ympäröimän, luontoarvoiltaan arvokkaan Tiirismaan alueen soisi suojeltavan kokonaisuudessaan, jotta se säilyisi jatkossakin niin pohjantikalle, töyhtötiaisille kuin retkeilijöillekin.