Suomessa on mainio julkisuuslaki. Sen mukaan julkiset asiakirjat ovat kaikkien saatavissa. Toimittajalle laki on kullanarvoinen: sen avulla tutkitaan rahan liikkeitä ja poliittisia verkostoja. Laista on hyötyä muillekin. Tiedonsaanti mahdollistaa kansalaisten osallistumisen, kun ei ole liian myöhäistä vaikuttaa tuleviin päätöksiin.

Kun päätöksenteko siirtyy osakeyhtiöiden vastuulle, julkisuuslaki ei päde. Valtava osa päätöksentekoa siirtyy kansalaisten ja median valvonnan ulottumattomiin.

Metsähallituksen osittaiseen yhtiöittämiseen tähtäävä lakiuudistus etenee vähin äänin ja vauhdilla. Jos ehdotus menee läpi, jo ensi tammikuussa valtion metsiä hakkaa uusi yhtiö tai useampi. Metsähallitus hallinnoi noin 3,6 miljoonaa hehtaaria valtion omistamaa metsätalousmaata sekä laajoja vesialueita. Hoidossa on otettava huomioon virkistyskäyttö, porotalouden ja saamelaiskulttuurin edellytykset sekä metsien monimuotoisuus.

Uudessa mallissa Metsähallitus jaettaisiin kahteen osaan: osakeyhtiöihin ja erityisliikelaitokseen. Osakeyhtiöt hallinnoisivat talousmetsiä ja keskittyisivät rahan tekemiseen. Liikelaitos huolehtisi yhteisen edun toteutumisesta. Sen tulisi siis voida rajoittaa osakeyhtiöiden suunnittelemia hakkuita, jos ne uhkaisivat matkailua, monimuotoisuutta tai saamelaiskulttuuria. Mutta toimisiko valvonta? Miten, jos osakeyhtiöillä ei ole edes julkisuuslain asettamaa velvollisuutta kertoa toimistaan kansalaisille – siis meille, jotka viime kädessä omistamme valtion metsät?

Osakeyhtiölakihan ei sinänsä vaadi salailua, mutta se vaatii yhtiötä asettamaan pääoman tuoton muun edelle. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ulospäin ei kannata tiedottaa sellaisista hakkuista, joista arvioidaan syntyvän erimielisyyttä.

Kansalaisjärjestöjen mukaan tiedonsaanti Metsähallituksesta on jo nyt vaikeaa. Pyydettyjä tietoja suunnitelmista toimitetaan kyselijöille vastahakoisesti. Yhtiöittämistä käsittelevissä seminaareissa on esitetty julkisuuslain ulottamista uusiin osakeyhtiöihin, mutta maa- ja metsätalousministeriö ei ole lämmennyt ehdotukselle.

Ministeriö perustelee Metsähallituksen kiireellistä jakoa Euroopan yhteismarkkinoiden vaatimuksilla. Joku voisi jatkossa oikeusteitse vaatia hakkuuoikeuksien kilpailuttamista. Ministeriön ylijohtaja Juha Ojala on sitä mieltä, että asia sanotaan yksiselitteisesti komission päätöksessä, eikä yksikään asiantuntija ole asiasta eri mieltä.

Komission päätöstä, johon ministeriöt viittaavat, ei kuitenkaan ole helppo jäljittää. Euroopan metsähallituksia edustavan Estafor-järjestön toimitusjohtaja Piotr Borkowski sanoi joulukuussa Yleisradion haastattelussa, ettei väitettyä yhtiöittämispakkoa ole olemassa. ”Tämä on Suomen hallituksen suvereeni oikeus päättää, miten valtion metsien hoito organisoidaan siten, että se on koko maan ja yhteiskunnan kannalta paras tapa”, Borkowski totesi.

Lakiuudistuksen toinen motiivi onkin taloudellinen. Osakeyhtiö pystyisi irrottamaan tehokkaammin rahaa valtion metsistä. Ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön lakimiehet ovat poikkeuksellisesti uudistuksen tarpeellisuudesta samaa mieltä. Kun juristit eivät riitele, ei synny kitkaa, josta päästäisiin puhumaan.

Yksimielisyys ei ole täydellinen. Yhtiöittämistä vastustavat ne metsien virkistyskäytöstä, monimuotoisuudesta ja matkailusta huolestuneet, joilla ei tule olemaan äänivaltaa uuden Metsähallituksen osakeyhtiön toiminnassa. Kesän kynnyksellä osakeyhtiömallin kyseenalaistajiin liittyi SDP:n eduskuntaryhmä.