Kuljettu reitti kartalla.

Retkipäivä 38. 19.6. 6 km

Päivän aikana ei pitkälle päästy. Tuuli oli jo valmiiksi navakkaa, kun lähdimme Kaskisista ensin myötätuuleen, ja muutaman kilometrin jälkeen vastaiseen. Siinä meloessa aavalta vyöryivät sellaiset vaahtopäät, että katsoimme parhaaksemme hakeutua maihin, vaikka aurinko oli juuri saavuttanut lakipisteensä ja menohaluja olisi ollut.

Saaren kärjessä sijaitsi aalloilta suojaisa poukama ja sen lähellä tasainen paikka pienellä aukiolla. Siinä vietimme iltapäivän ja illan lintuja kiikaroiden ja kirjoja lukien.

Iltapäivän aikana tuuli nousi entisestään ja puolen yön aikana puhuri ylsi jopa 18 metriä sekunnissa puuskien ollessa jopa 21 metriä sekunnissa. Kiittelimme pienen metsikön tarjoamaa suojaa, jonka ansiosta nukuimme yömme levollisesti.

Tuulinen selkä

Koska tulevat päivät näyttivät tuulisilta, ja olemme jo nyt hieman myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, luo vuimme ajatuksesta meloa Rönnskärenin saaristoon. Se harmitti, sillä kartalta katsottuna alue näytti upealta. Siellä olisi sijainnut selvityksen tarpeessa olevia atlasruutuja.

Retkipäivä 39. 20.6. 21,5 km

Vaikka yöllinen myräkkä oli huomattavasti laantunut, edelleen aamulla tuuli liikaa. Kökötimme paikassamme aina kello viiteen saakka iltapäivällä ennen kuin pääsimme matkaan. Yli vuorokauden paikallaan olon aikana olin ahkeroinut kirjaani yli 400 sivua.

Tuuli oli kääntynyt luoteesta lounaaseen, mikä oli meille myötäistä. Valtaosin saimme meloa saarten suojissa, mutta muutamissa paikoin jouduimme aavan äärelle, missä saimme keikuttavaa kyytiä. Onneksi aallot eivät olleet jyrkkiä ja murtuvia, paitsi siellä, missä ne kaatuivat kohisten pinnanalaisiin ja päällisiin kiviin. Karikoiden välistä luovien pääsimme jälleen suojaisempiin vesiin.

Meloimme ilman taukoja reilut 20 kilometriä. Viimeiset viisi kilometriä pidimme silmällä sopivia telttapaikkoja. Rannat ovat mökkejä täynnä tai vaihtoehtoisesti sellaista kivikkoa ja pusikkoa, minne on mahdotonta pystyttää teltta. Olosuhteet olivat meillä etukäteen tiedossa, joten se ei tullut yllätyksenä. Maastokartasta etsimme vinkkejä, mistä löytyisi kalliorantoja riittävän etäältä mökeistä. Lopulta kelvollinen ranta telttapaikkoineen löytyi. Kalalokit, meriharakat ja rantasipit pesivät saaren toisessa päässä, joten emme olleet niille häiriöksi.

Kajakit illalla leirisaaren rannassa

Teimme iltatoimet kello 21 koleassa kelissä tuulen jälleen kääntyessä luoteeseen. Yöksi tuuli nousi 16 metriin. Koko päivän oli ollut vain noin 11-13 astetta lämmintä, eikä merivesi ole ulkosaaristossa sen lämpimämpää. Muistelimme kaiholla alkumatkamme auringontäyteisiä vähätuulisia päiviä ja melonnan kannalta ihanan helppoja hiekkarantoja, vaikka niistä tuntui olevan jo ikuisuus.

Retkipäivä 40. 21.6. 4 km

Selällä valkeaharjaiset vaahtopäät kirivät toisiaan kiinni. Jälleen päivä sisälsi odottelua, sillä edessä siinsi noin 35-40 kilometrin osuus ilman telttapaikkoja, ja sellaista matkaa ei jaksaisi tietenkään tehdä puskien 10 metrin vastatuuleen.

Aallot murtuvat kivikoihin

Meloimme vain läheiselle Gåshällanin saarelle, jonka vanha merivartioasema on muutettu majoituskäyttöön. Se kulkee nyt Gåshällanin luontoasema -nimellä. Kun Panu varasi majoitusta, asemavastaava olikin kuullut reissustamme, ja ilahtui, kun saarelle saapui melojia.

Gåshällanin luontoasema

Saari osoittautui kauniiksi ja monipuoliseksi pieneksi ulkosaareksi somerikkorantoineen ja nummineen. Lintujen pesimäkauden vuoksi kulkua on rajoitettu ainoastaan luontoaseman ja saaren toisessa päässä sijaitsevan vanhan luotsiaseman välille. Luotsiasema on nykyään paikallisen veneseuran tukikohta, mutta laitureita, saunaa ja tulipaikkaa saavat muutkin käyttää pientä maksua vastaan.

Luotsiaseman laiturissa kävi illan aikana vain pari veneseuruetta ja luontoaseman puolelle tuli ainoastaan yksi purjevene, kun olimme jo saunoneet ja lähes unten mailla. Juhannuksesta tuli hyvin rauhallinen, vaikka olimme pelänneet paikan kuhisevan äänekkäitä keskikesän juhlijoita.

Polku vie entiseltä merivartiasemalta vanhalle luotsituvalle

Retkipäivä 41. 22.6. 38 km

Päivästä muodostui reissun tähän saakka raskain niin fyysisesti kuin henkisesti. Vaikka vastatuulta oli vain 4 metriä sekunnissa, hidasti se merkittävästi etenemistä. Se vaikutti myös mielialaan, kun yksipuolinen maisema ei tuntunut vaihtuvan, eikä matka etenevän.

Meloimme päivän yhdellä maatauolla, sillä oli erittäin hankala nousta maihin edes pissalle. Joka puolella oli joko mökkejä estämässä maihinnousun tai sellaista kivikkoa ja lohkareikkoa, jossa lasikuitukajakin saisi helposti hajalle. Lisäksi erittäin tiheät ruovikot ja rantapensaikot muodostivat rannoille läpipääsemättömän muurin.

Läpitunkematonta ruovikkoa

Korsnäsin edustan 10 kilometrin pätkä, jossa manner rajautuu suoraan avomereen ilman saaria, tuntui loputtoman pitkältä ja tylsältä. Törmäsimme tuolla selällä myös flegmaattiseen ruokkiin, joka ei pyrähtänyt meitä karkuun. Tarkistimme, ettei lintu ollut sotkeentunut kalaverkkoon. Ruokki potki vedessä eteenpäin räpylät vapaana, eikä muidenkaan kehonosien ympärillä näkynyt mitään ylimääräistä. Muuta emme voineet tehdä, joten jatkoimme melontaa. Mieltä piristivät lukuisat punavarpuset, joita vihelteli rannoilla selvästi enemmän kuin etelämpänä. Ampuhaukka lensi retkilajiksi.

Halsönin saarelle saapuessa melonta alkoi tuntumaan kehoissamme. Olisimme jääneet mieluusti leiriin tai pitäneet edes kunnon tauon, mikäli siihen olisi tullut mahdollisuus. Kumpaakin turhautti ja väsytti. Jouduimme vielä ponnistelemaan reilun tunnin eteenpäin ennen kuin pääsimme maihin Molpen saarelle, vanhan merivartioaseman pihaan.

Molpen saaren vanhamerivartoasema

Saarella ei ole telttapaikkaa, mutta aseman tilalla toimii nykyään ravintola. Saimme luvan telttailla pihalla. Käytimme hyväksi ravintolan tarjontaa, sillä päivä oli totisesti vaatinut energiaa ja syönyt voimia. Jaksoimme raskaasta päivästä huolimatta vielä tehdä kierroksen saaren luontopoluilla saaren erityiseen nähtävyyteen tutustuen: Molpen saarella on sijainnut 1620-luvulla pystytetty Suomen ensimmäinen pooki eli tunnusmajakka. Nyt samalle paikalle on pystytetty 1600-luvun piirustuksiin pohjautuva rekonstruktio.

Pookin rekonstruktio

Retkipäivä 42. 23.6. 29,5 km

Teimme aamulla uuden kierroksen luontopoluilla saadaksemme lintulajeista parempia pesimävarmuusindeksejä. Satuimme löytämään saarelta myös merikotkan pesän ja lajilistamme koko retken osalta karttui ruskosuohaukalla. Sekapuustoisessa lehdossa oli vielä käynnissä iloinen konsertti, vaikka laulukausi alkaa pian hiljentyä. Syysmuutolla olevia kahlaajia on näkynyt jo päivittäin.

Vaikka eilinen melontapäivä tuntui edelleen kehoissamme, oli silti jatkettava matkaa. Lepopäivään ei ollut nyt varaa. Oli pitkästä aikaa niin lämmin, että meloimme ilman kuivapukuja. Molpe oli ollut meille pelastus, sillä lähiseudulla ei tänäänkään tullut vastaan rantautumis- tai leiripaikkoja. Kiersimme Bergönin pohjoiskautta, jotta pääsimme havainnoimaan puutteellisesti selvitettyä atlasruutua. Pysyttelimme pääosin veneväylillä välttääksemme pohjakosketuksia.

Kivikkoinen lounastaukoranta

Veneväylällä

Iltaa kohden tuuli virisi ja taivaalle kertyi pilvimassaa. Jouduimme pukemaan kuivapuvut päälle kelin käydessä koleaksi ja aallokon kasvaessa. Myötätuulessa sateen ripsiessä pääsimme nopeasti Maalahden kunnan omistamalle ja veneseuran ylläpitämälle virkistysalueelle Högskäriin. Paikka oli etukäteen tiedossa, mutta yllätyksenä tuli se, että huussin, keittokatoksen ja erinomaisen telttapaikan lisäksi saaressa sijaitsi myös maksuton sauna. Joku oli vieläpä hiljattain lämmittänyt sen ja pesässä hehkuivat edelleen kekäleet punaisina! Saarelta oli ilmeisesti juuri poistunut viimeisetkin juhannuksenviettäjät. Työnsin puuta lisää saunan pesään. Kolean iltamelonnan jäljiltä saunan löylyt maistuivat suloisilta.

Högskärin ranta

Retkipäivä 43. 24.6. 17 km

Koska eilinen oli venahtanut pitkäksi, ja meillä oli edessä ainoastaan lyhyt etappi Vaasaan, nukuimme pitkään. Kajakkeja pakkaillessa rantaan saapui meloja, joka osoittautui Matsiksi, joka toimii nauhamelontavastaavana Suomen retkimelojissa. Olin tehnyt hänelle virallisen ilmoituksen nauhamelonnalle lähtemisestä sekä kysellyt etukäteen säännöistä. Jälleen yllättävä kohtaaminen! Saimme Matsilta vinkkejä oikoreiteistä Vaasaan ja meloimme osan matkasta hänen kanssaan. Vaasan edustalla näimme härkälintuja yhtä paljon kuin koko retkellä tähän asti.

Vaasassa meillä oli edessä huoltotauko ja kaikenlaisten asioiden hoitamista. Tarvitsimme esimerkiksi lisää kaasua keittimeen, vähiin käyneiden ruokavarastojen perusteellisen täydentämisen, lisää karttoja ja muistiinpanovälineitä, lukemista ja korjaustarvikkeita. Hankin myös uuden makuualustan, sillä edelleenkään en ollut pystynyt paikallistamaan makuualustaani tullutta reikää. Yömme vietimme ystäviemme Heidin ja Christianin luona nauttien heidän vieraanvaraisuudestaan hyvin syöden ja varusteita huoltaen.

Rantautuminen Vaasaan

Retkipäivä 44. 25.6. 20,5 km

Huoltotauko jäi alle vuorokauden mittaiseksi, sillä matka jatkui jo iltapäivällä Vaasasta. Meillä oli alkuperäisenä aikomuksena kiertää Raippaluotoa ja pistäytyä Valassaarillakin, mutta atlasruutujen tila oli parantunut keväästä, kun reittiämme suunnittelimme. Niinpä iltapäivällä suunta otettiin suoraan kohti Mikkelinsaaria. Suunnilleen Raippaluodon sillan kohdalla tuli 1000 melontakilometriä täyteen!

Retkipäivä 45. 26.6. 20 km

Hyvässä kelissä aloitimme ensin itäisten Punakarien ja sen jälkeen Mikkelinsaarten atlastelut. Kiersimme saaria meloen ja puikahdimme myös sokkeloiseen fladaan, jonne olisi eksynyt helposti ilman kännykän karttaa ja paikannustoimintoa. Fladan vesi oli sameaa ja pinnan alla piili kiviä, joten etenimme hyvin hitaasti, jotta mahdollisesta törmäyksestä ei tulisi kova ja kajakkimme menisi rikki. Viidenkymmenen tukkasotkan parvi lehahti sieltä siivilleen ja kurki huuteli ruovikossa. Sääksiparin pesä osui kiikariin.

Kivinen flada

Myöhäisiltapäivällä saavuimme rannalle, jota olin kotona katsellut ilmakuvista. Se oli näyttänyt hiekkarannalta ja sitä se todellisuudessa olikin! Pujottelimme kajakkimme lohkareiden välistä rannalle. Sieltä löytyi myös loistava telttapaikka, joten päätimme jäädä leiriin.

Hiekkaranta

Teimme saaressa kävelyn, joka meinasi loppua alkuunsa. Lohkareinen maaperä oli täynnä koloja, ja astuimme huomaamattaan varvikossa sellaiseen. Etukäteen olimme järkeilleet, että metsässä olisi helpompi kävellä kuin rannall. Onneksi selvisimme ilman nilkan nyrjähdystä. Saaren länsikärjestä yhytimme naukuvat merikihut valtavan pirunpellon yllä. Maisema toi paikoin mieleen Lapin rakkakivikot. Hyttysiäkin oli yhtä paljon kuin räkkaaikaan. Ritgrundin majakka erottui hyvin avomeren keskellä.

Pirunpeltoa

Retkipäivä 46. 27.6. 18,5 km

Kiertelimme Mikkelinsaaria eri puolilta, sillä alue jakautuu peräti neljään eri atlasruutuun, joista kahdessa lisäkartoitusta erityisesti tarvittiin. Aivan uloimpia luotoja lukuun ottamatta kaikki saaret ovat rantaan saakka metsäisiä. Kapean lehtipuuvyöhykkeen takaa kasvaa sankkaa havumetsää. Niinpä esimerkiksi hippiäinen, leppälintu, kuusitiainen ja tiltaltti rikastuttivat ruutujen lajilistoja.

Kiikarini ovat olleet meloessa aina kannella turvanarussa. Kaulassa ne olisivat kaatuessa riski. Aallot ja sateet ovat huuhdelleet kiikareita armotta, mutta hyvin ne ovat tähän päivään saakka kestäneet. Nyt ensimmäistä kertaa huomasin linssien sisään huurustuneen kosteutta. Onneksi se ei haitannut näkemistä liiaksi. Ja syy on enemmän käyttäjässä, kuin kiikareissa, vaikka valmistaja lupaakin kiikareiden olevan vesitiiviit. Kymmenen kertaa suurentavat Nikon Monarch M7 -kiikarit ovat olleet itseasiassa todella laadukkaat ja päihittävät jopa jotkin kalliimmat merkit ja mallit. Kuva on tarkka ja värit toistuvat erinomaisesti.

Iltapäivällä nousimme maihin Kummelskärin vanhalle merivartoasemalle, jossa vierasvenesatama palvelee kävijöitä. Jämähdimme iltapäivän lämmössä saarelle, sillä meillä ei ollut tiedossa hyvää leiripaikkaa muutaman tunnin melontasäteellä. Nautimme kahvilan anneista, kiersimme kangasmaitikoiden reunustaman kivisen luontopolun ja antauduimme saunan lämmölle. Pihapiirin rakennuksissa pesi retken tähän saakka suurin räystäspääskykolonia, kahdeksan paria.

Kiikarointia vanhan merivartioaseman tornista

Retkipäivä 47. 28.6. 40 km

Olimme eilen pitkään miettineet tämän päivän melontaetappia, sillä huomiselle oli luvattu niin kovaa tuulta, että pysyisimme koko päivän maissa. Edessä oli iso ylitys Östra Gloppetin selän poikki, mutta emme halunneet meloa siitä suoraan. Se olisi tarkoittanut noin 15 kilometrin avointa osuutta. Tuuliennusteet näyttivät melko maltillisia tuulia, mutta luottamuksemme ennusteisiin ei ole kovin vahva.

Lähdimme melomaan matkamme kannalta väärään suuntaan ja samalla jatkoimme atlastelua Mikkelinsaarilla. Se tuotti tulosta, ja saimme räyskän, merihanhen ja riskilän alueelle uusina lajeina.

Lounasrannassa rantavedessä makasi kuollut hylje. Se oli vasta toinen hylje koko reissulla. Ensimmäisen (elävän) näimme alkumatkasta Suomenlahdella. Läheltä kuului myös melkoista kohinaa, kun rantavedestä lähti polskuttelemaan karkuun noin kahden sadan isokoskelon sulkimisparvi.

Lounaan aikana tuuli laantui entisestään, joten siinä kohtaa selän ylitys ei tuntunut enää riskiltä. Lähempänä mannerta ylitys oli kutistunut noin seitsemään kilometriin.

Olimme suunnitelleet jäävämme yöksi Söderskatanin autiotuvalle, jotta voisimme käyttää huomisen tuulipäivän alueella kulkevilla retkeilyreiteillä. Koska melontakeli vain parani, luovuimme alkuperäisestä ajatuksesta ja meloimme vielä muutaman tunnin pohjoista kohti, Jöusanin saarelle.

Leiripaikka löytyi hiekkarannalta suojaisesta länteen ulapalle avautuvasta lahdesta. Huomiset lounaistuulet ja sen nostattama aallokko eivät siis osuisi suoraan leiriimme. Nautimme ilta-auringossa kiirettömyyden tunnusta iltapalaa tyytyväisinä syöden. Juuri kun saimme keitettyä iltakaakaota kuppeihimme, kuului jyrähdys ja pian toinenkin. Levollisuuden tilalle tuli hoppu kerätä levällään olleet tavarat lähestyvältä ukkoskuurolta suojaan. Ehdimme juuri saamaan tavarat kasaan ja päästä teltan suojiin, kun väkevä tuuli alkoi vavisuttaa puita ja pian sen jälkeen iskeytyivät maahan ensimmäiset sadepisarat. Koko illan ja yön kumisuttelivat ukkoskuurot harvakseltaan taivaankantta. Sentään lehtokurppa uskalsi sateen tauotessa tehdä yöllisen ylilentonsa.

Hetki ennen ukkoskuuroa Jöusanin rannalla

Retkipäivä 48. 29.6. 0 km

Aamulla satoi, joten käänsimme kylkeämme teltassa ja jatkoimme unia. Sateen loppuessa tuuli nousi yli kymmeneen metriin ja nostatti vaahtopäät aavalle. Söimme aamupalan ja nukuimme lisää.

Vietimme melonnasta vapaapäivää. Se ei kuitenkaan tarkoittanut vapaata päivää lintuatlaksesta. Iltapäivllä kiersimme saarta jalkapatikassa. Saaren valtavat pirunpellot, jotka rajautuivat mereen, olivat suoranainen nähtävyys! Toinen nähtävyys oli saaren jatulintarhat ja kivikompassit, jotka tosin olivat kasvillisuuden peittämiä.

Jöusanin pirunpelto