Kuljettu reitti kartalla.
Retkipäivä 32. 13.6. 23,5 km
Aamulla Outooriin saapui kaksi kalastajaa, joiden kanssa rupateltiin aamupalan verran yhteisistä huolenaiheistamme, eli ympäristön tilasta ja maailman menosta. Nuo miehet olivat kokeneet 1970-luvun, jolloin Porin edustalta kalastettiin silmättömiä silakoita. Syynä oli kemikaalitehtaan myrkyt. Onneksi edes joitain päästöjä ollaan saatu kuriin, vaikka Itämeri edelleen kärsiikin rehevöittävistä päästöistä.
Kun rantauduimme Reposareen, pysähtyi viereemme auto, josta nousi meille entuudestaan tuntematon mies. Hän oli ollut kuvaamassa lintuja ja ottanut meistäkin valokuvia, ja halusi nyt toimittaa nuo kuvat meille muistoksi. Kun kerroimme retkestämme, ja että lintuasioilla myös me liikuimme, hän ilahtui. Myöhemmin kävi ilmi, että Tuomo oli kotoisin Kemiönsaarelta, missä mekin asumme. Mikä yhteensattuma!
Melontaa kohti Reposaarta. Kuva: Tuomo Haapa
Päivän tavoitteena oli hankkia ruokatäydennykset Reposaaresta ja hoitaa jatkuvaa energiapulaamme syömällä muutakin kuin retkiruokaa. Iloksemme paikallinen grilli myi haukihampurilaisia! Kuulemma tarjolla on ollut ahvenpurilaitakin, mutta raaka-aineiden saatavuuspulan vuoksi niistä oli luovuttu. Tällä reissulla olemme aiemmin syöneet myös vimpaa ja suutaria. Nuo kaikki ovat päihittäneet kassilohen mennen tullen, ja olisikin toivottavaa, että luonnonkala alkaisi korvaamaan kasvatuskalaa ruokapöydässämme. Roskakala nimitys joutaa romukoppaan, sillä särkikaloista saa maukasta ruokaa!
Illaksi meloimme Munakarille yöksi. Sitä ennen olimme atlastelleet upeilla hiekka- ja somerikkosaarilla. Eräällä saarella pesi kaikki Suomen lokkilajit, jopa saaristossa harvinaisen pikkulokin yhdyskunta. Löytyipä rannan tuntumasta myös lapasotkapari! Laji on huvennut huolestuttavan vähiin ja on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.
Ilta Munakarilla
Retkipäivä 33. 14.6. 24 km
Myötäinen tuuli siivitti meidät Revelin luonnonsuojelualueelle saarelle, jossa rantauduimme. Suojaisassa lahdessa meidät vastaanotti jouhisorsapari – harvinainen pesimälaji saaristossa. Hiekkainen harjusaari oli luonnoltaan kertakaikkisen upea, ja saarta pyritään pitämään hoitotoimin puoliavoimena. Pääsimme maistelemaan kesän ensimmäiset ahomansikat.
Revelin ranta
Ahomansikka
Sattumalta törmäsimme saarella kahteen lintuharrastajaan, Kimmoon ja Mattiin, jotka olivat Panun tuttuja vuosien takaa! He olivat rengastusretkellä, ja kertoivat alueen linnustosta, erityisesti saaren merikihuista, joista yksi rengastettu piti hallussaan ikäennätystä.
Matkalla Ouran pookille summasimme pieneltä luodolta 45 aikuista räyskää, mikä oli lajin osalta retkemme suurin pesimäyhdyskunta tähän asti. Ouraluodolla kävimme katsomassa saaren retkeilyfasiliteetit. Melojalle lohkarerantainen saari ei ollut helppo rantautua. Kivikkoon oli rakennettu vain yksi laveri telttailua varten. Veneilijöille sen sijaan oli hyvin laituritilaa.
Ouran pooki eli tunnusmajakka
Illaksi päädyimme Hamskeriin, joka on aiemmin toiminut retkeilysaarena, mutta sen ylläpito on lopetettu. Saari oli yksi niistä harvoista paikoista Ouran saaristossa, johon teltan kykeni pystyttämään. Usein todetaan, etteivät melojat palvelurakenteita juuri kaipaa, mutta moniin vierailukohteisiin olisi helppo rakentaa rantavedestä ylemmäs rannalle ulottuva puinen kehikko, joka suojaisi etenkin laskuitukajakkeja terävien kivien kolhuilta. Myös katokset ovat mukava lisä silloin, kun pitää tehdä ruokaa sateessa.
Retkipäivä 34. 15.6. 25km
Jälleen myötätuuli avitti kulkuamme, tosin suurella selällä vähän turhankin kovaa. Jo aiemmin kipeytynyt käteni alkoi vihoitella kunnolla, eikä melomisesta meinannut tulla enää mitään. Epäilen, että olen saanut tenniskyynärpään. Vaihdoin perinnemelani euromelaan, jossa melonta-asento on erilainen, eikä kipua enää tuntunut. Sain myös reissun ensimmäisen, mutta tuskin viimeisen pohjakosketuksen yhtä lintuluotoa kiikaroidessa.
Jämähdimme reilun 18 kilometrin jälkeen Kasalaan, sillä tuulta alkoi olla jo lähes 10 metriä sekunnissa. Kasalan edessä velloivat mainingit, jotka murtuivat valkoisina karikkoihin. Kiikaroimme lintutornista turvallisinta reittiä kivikoiden läpi, mutta sellaista ei siinä kelissä löytynyt. Vietimme siksi useamman tunnin maissa.
Karikkojen kiikarointia
Tuulen laantuessa viimein alle seitsemän metrin, lähdimme matkaan. Etenimme varoen välttyäksemme matalikoilta. Minä meloin edeltä ja parhaani mukaan valitsin turvallisimman reitin karikkosokkelossa. Panu sai seurata ja keskittyä ottamaan isot mainingit turvallisesti vastaan.
Kun saarten kärjet näyttivät edessä yhdeltä vellovalta vaahtopäältä, aloimme miettiä vaihtoehtoista reittiä. Keksimme tarkistaa ilmakuvista, että läheisten saarten välistä meni ruovikkoinen, hyvin matala avoin vesireitti, jota mahdollisesti oli pidetty avoimena. Puikahdimme saarten suojiin ja aikamme ruovikossa kulkevassa sokkelossa puikkelehtien päädyimme lähelle Yttergrundin majakkasaarta, jonne lopulta rantauduimme.
Yttergrundin majakka
Ilmeisesti Yttergrundissa ei juuri telttailijoita käy, sillä kesti tovin ottaa selvää, saako saarella telttailla ja missä se olisi soveliainta. Laituri ja ranta olivat pursiseuralla vuokralla, majakkaa ja sen ympäristöä puolestaan ylläpiti Suomen majakkaseura. Lopulta saimme itse valita telttapaikkamme ja pääsimme vielä saunomaankin. Majakan lisäksi nähtävyys on ehdottomasti saaren kuivakäymälä. Sen sisustuksesta vastasi monet tyhjiin juodut ilolienten pullot.
Telttailua Yttergrundissa
Huussin erikoinen sisustus
Retkipäivä 35. 16.6. 41,5 km
Tämä oli ensimmäinen päivä tällä melontaretkellä, kun satoi käytännössä koko päivän. Edessä oli jälleen matkamelontapäivä, ja olimme henkisesti valmistautuneet noin 40 kilometrin päivään. Siipyyn edustalta valitsimme suojaisen reitin, joka tarkoitti pitkää melontaetappia vailla hyviä rantautumispaikkoja. Rannat olivat joko täynnä rakennuksia ja pihoja tai vastaavasti sellaista tiheää pusikkoa, jonka luo olisi vaikea rantautua.
Tällä kertaa otti Panu pohjakosketuksen. Hän meloi loivan karin päälle ja jäi siihen tasapainoilemaan kajakin kanssa, eikä päässyt eteen tai taakse. Hän oli vähällä kaatua. Onneksi Panu sai tasapainon pidettyä ja jalat kummallekin puolen kajakkia, ja ylsi vieläpä juuri ja juuri jaloillaan pohjaan. Kaatuminen vältettiin täpärästi!
Lähemmäs Kristiinankaupunkia tullessa koko aamun kestänyt tihkusade yltyi. Meloimme nyt avonaisemmassa saaristossa ohittaen upeita linturikkaita luotoja. Kävimme katsomassa Härkmeren pookin ja Murgrundin kalamajan. Tupa oli avoin, eivätkä kävijät olleet osanneet käyttäytyä siellä siivosti. Sinne ei tehnyt mieli jäädä edes sadetta pitämään, vaikka koko päivän kestäneessä sateessa oli kuivapukuni alkanut päästää kosteutta läpi niistä kohdin, mihin tuli eniten painetta ja hankausta. Onneksi alla ollut merinokerrasto lämmitti myös kosteana.
Härkmeren pooki
Kun olimme aikeissa ylittää viimeistä viiden kilometrin selkää Sälgrundin majakkasaarelle, melonnalle tuli stoppi. Meri mataloituu näillä paikoin äkisti, ja se nostattaa pienelläkin tuulella mainingit ärhäköiksi. Lisäksi sankka sumu peitti edessä olevat luodot ja kajakille vaaralliset karikot tyystin. Vailla kiintopisteitä kajakin keikkuessa aloin tulla huonovointiseksi. Päätimme jättää majakkasaaren tavoittelun ja leiriytyä. Leiripaikoille ei ollut paljonkaan vaihtoehtoja, joten rantauduimme sateen liukastamaan kivikkoon. Muutaman ärräpään jälkeen saimme kajakit ylös ja teltalle löysimme erinomaisen paikan ylempää rannalta, luonnontilaisen kuusikon rajasta. Hyvä muistutus jälleen siitä, miten olosuhteet merellä voivat muuttua äkisti!
Retkipäivä 36. 17.6. 12,5 km
Aamulla sumu peitti vielä näkyvyyttä, mutta hiljalleen aurinko tuli esiin. Meloimme selän yli Sälgrundin majakkasaarelle. Luontopolun rantalehdossa melkein syliin pyrähti pyrstötiaispoikue. Etenkin saaren avonainen lounaiskärki teki meihin vaikutuksen. Se oli myös paras paikka lintujen tarkkailuun. Tapasimme saaren matkailuyrittäjät, jotka olivat ensimmäistä kesää pitämässä majoitusta saarella. Olisi tehnyt mieli jäädä majoittumaan majakan pihapiirin rakennuksiin, mutta oli jatkettava matkaa.
Sälgrundin majakkasaarella
Aurinko painui jälleen pilvimassan peittoon ja pian saimme kaatosateen niskaamme. Likomärkinä rantauduimme Kaskisten leirintäalueelle ja otimme yöpymismökin kahdeksi yöksi, jotta saisimme kuivateltua vaatteitamme sekä ladattua puhelimien ja kameroiden akkuja. Edessä oli myös pakollinen pyykkipäivä, sillä vaatteet olivat alkaneet haista niin pahalle, ettei niille riittänyt enää tuuletus eikä merivedessä huljuttelu.
Retkipäivä 37. 18.6. 0 km
Päivä oli yhdistelmä kävellen tehtävää lintuatlasta Ängesön saaressa, Kaskisten sumuiseen puutalokaupunkiin tutustumista ja varusteiden huoltopäivää. Kävimme hakemassa jälleen ruokatäydennyksiä ja tällä kertaa myös lääketäydennyksiä. Nyt on varastossa kipua hillitsevää voidetta, mikäli kyynärpääni vielä ärtyy.
Reissu alkaa olla ajallisesti puolessa välissä. Melottuja kilometrejä on tähän mennessä kertynyt laskujeni mukaan 875. Lintulajeja olemme havainneet 134.
Sumuinen Kaskinen