Ranuan eläinpuiston karhut heräsivät tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin eli helmikuun puolessa välissä. Ensin heräsi kolmevuotias Jehu, sitten nelivuotias Malla ja viimeisenä Jehun isä 26-vuotias Palle-Jooseppi (kuvassa).

Luonnonoloissa karhut kömpivät talviunille loka-marraskuussa ja heräävät yleensä huhtikuussa. Tarha-oloissa karhuilla talviunen pituus on yleensä lyhyempi ja meillä karhut menevät talviunille yleisimmin marraskuun puolenvälin jälkeen ja heräävät maaliskuun puolenvälin jälkeen. Keskimäärin karhujen talviunien pituus on täällä Ranuan eläinpuistossa ollut noin 122 vuorokautta.

Karhujen talviunille vetäytymiseen, sen kestoon ja heräämiseen vaikuttavat hyvin pitkälle ympäröivät olot, joista tärkeimpänä ovat lumen tulo ja sulaminen, päivän pituus sekä lämpötila.

Niin luonnossa kuin tarhaoloissakin karhut kerryttävät syksyllä noin 8–10 senttiä paksun rasvakerroksen ihon ja sisäelinten ympärille. Tämä rasvakerros hupenee talviunen aikana ja sen turvin karhut pärjäävät talven yli. Talviunen aikana karhun elopaino kevenee keskimäärin 15–20 prosenttia.

Karhut eivät syö, juo, virtsaa eivätkä ulosta talviunen aikana. Niiden ruumiinlämpö laskee muutaman asteen ja hengitys- ja sydämenlyöntitiheys myös laskee. Vaikka karhut nukkuvat, ne kuitenkin pystyvät kuulemaan ja haistamaan lähiympäristönsä. Ja näin ollen Jehun möykkääminen omassa pesässään kantautui Mallan ja Pallen korviin ja sai todennäköisesti ne sitten vuorostaan heräämään.

Helmikuussa Ranualla oli suhteellisen lämmin ajanjakso, joka todennäköisesti edesauttoi Jehun aikaista heräämistä. Luonnossakin karhut voivat käydä hereillä kesken talviunikauden, jos on lauha sää. Yleensä ne kömpivät kuitenkin takaisin nukkumaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun lumien sulamisvedet alkavat valua luonnon karhujen talvipesiin, ne lähtevät talvipesistään lopullisesti.

5. huhtikuuta ilmestyvässä Suomen Luonnossa (SL 3/2013) lisää karhujen keväästä.

Malla ja Jehu