Kun tulin nuorena asumaan nykyiseen kotiimme, kasvoi naapurin pihassa komea tuomi. Sen keväinen kukinta oli odotettu tapahtuma, ja huumaava tuoksu leijui naapurustossa. Puu oli juuri niin keskeisellä paikalla kuin vain pyhä puu pihassa voi olla.

Eräänä kesänä myrsky kaatoi tuomen nurin ja niin katosi pihapiiristä jotakin hyvin olennaista. Onneksi se ei ollut ainoa lajiaan tässä miljöössä, muitakin kasvoi vähän sivummalla.

Tuomi on huomaamaton puu kesän aikana, mutta tulee kevään koittaessa varmasti nähdyksi. Ensimmäisenä se kasvattaa uusia lehtiä ja kukkanuppuja. Tuomi on taatusti tietoinen, että saattaa vielä saada lunta niskaansa, mutta kevään kukkijana se on luotu kestämään vuodenajan vaihtelut.

Lue myös: Kysy luonnosta: Ovatko tuomen marjat syötäviä?

Kuvan oksa on oman pihan tuomesta, joka kasvaa aivan vanhan männyn vieressä. Lehdenaluissa on valtavan kauniita värisävyjä ja kuvaan niitä mielelläni. On kuin niissä olisi jo valmiina syksyn värit. Vivahteet oranssista, keltaisesta, vihreästä ja ripaus viininpunaistakin, mutta vain hetken.

Vanhan tuomen oksat riippuvat kivasti, ja tuulen niitä heiluttaessa lehtiversot näyttävät perhosilta, kun muut puut vasta heräilevät talviunesta.

Eikä mene kauan, kun tuomen salaisuus paljastuu sen puhjetessa täyteen kukkaan. Silloin vasta huomaamme, missä kaikkialla ne ovat kasvaneet koko ajan. Jokien rannat ja metsien reunat kukkivat, ja parfyymi täyttää ilman.

Eikä kauneus lopu tähän. Kirsikan sukulainen tuomi hoitaa homman loppuun saakka tyylillä. Kun terälehdet tippuvat maahan, on se puiden runoutta parhaimmillaan.

Lue lisää: Palkittu luontokuvaaja Taru Rantala tallentaa kuviinsa sen, mitä ei voi nähdä