Myrkkyä on nyt ilmassa useammallakin sektorilla. Paitsi että helmikuun blogikirjoitukseni käsitteli hämähäkkieläinten myrkkyjä, maaliskuun Suomen Luonnossa julkaistiin Johanna Mehtolan kirjoittama artikkeli myrkyllisistä eläimistä. Kirjoituksen yhteydessä julkaistiin myös muutamia ottamiani valokuvia. Johanna ehdotti minulle juttua kirjoittaessaan, että voisin vierailla myös Luonnon ääni -podcastissa puhumassa nimenomaisesti hyönteisten ja hämähäkkien myrkyllisyydestä. Tähän projektiin oli kiva hypätä mukaan ja lopputuloksen voit kuunnella tästä linkistä.

Hypätään sitten varsinaiseen aiheeseen. Kuten podcastissakin kerron, toisin kuin hämähäkit, hyönteiset käyttävät myrkkyjä ensisijaisesti puolustautumiseen. Myrkkyjen koostumukset ja muodostamis- tai hankintatavat eroavat myös lajikohtaisesti toisistaan. Ajattelin seuraavaksi kovakuoriaisten myrkyistä joidenkin lajiesimerkkien kautta. Valitsin tähän kirjoitukseen myös podcastissa esille nostetut toukohärät.

Toukohärät eivät ole lehmiä – mitä ne oikein ovat?

Toukohärät eivät ole nisäkkäitä vaan kovakuoriaisia. Suomesta tunnetaan neljä toukohärkälajia: isotoukohärkä (Meloe proscarabaeus), sinitoukohärkä (Meloe violaceus), typytoukohärkä (Meloe brevicollis) ja vuonna 2023 Ahvenenmaalta löytynyt Meloe cicatricosus. Kaikki kotimaiset lajimme ovat lentokyvyttömiä, väritykseltään sinimustia ja ulkomuodoltaan enemmän toukkamaisia kuin tyypillisiä kovakuoriaisia muistuttavia. Maailmanlaajuisesti toukohärkiä esiintyy noin 7500 lajia. Eri lajien ulkonäkö ja väritys vaihtelevat suuresti. Tyypillistä on, että kuoriaisten värityksestä löytyy kirkkaita värejä, jotka varoittavat niiden myrkyllisyydestä. Joukosta löytyy myös lentokykyisiä lajeja.

Toukohärkien hämmästyttäviin elintapoihin voit tutustua aiemmasta kirjoituksestani HÄRKÄKUU. Kirjoituksen lopussa kerron vain nopeasti toukohärkien myrkyllisyydestä, joten syvennytään nyt aiheeseen tarkemmin.

Isotoukohärkä on yksi Suomen kolmesta toukohärkälajista. Naaras voi olla kooltaan neljä senttimetriä. Sinitoukohärkä on hyvin samankaltainen, eikä kokoa tai väriä voi hyödyntää lajien erottamisessa. Useimmiten lajit erottaa helpoiten etuselän muodosta ja pisteytyksen karkeudesta.

Typytoukohärkä on hyvin harvinainen laji, josta ei ole kuin joitakin tuoreita havaintoja Suomesta. Laji löytyi Suomesta uudelleen 2010-luvun puolivälin tietämillä, sitä aiemmat havainnot olivat 1960-luvulta. Nimensä mukaisesti se on kuin typistetty versio isotoukohärästä, etuselkä on myös leveän mallinen. Kuva: Kenneth Björklund (2025).

Uusin toukohärkätulokkaamme Meloe cicatricosus löytyi Ahvenanmaalta ensimmäisen kerran vuonna 2023. Kuva: Kenneth Björklund (2025).

Kroatiassa vastaan tuli Zonitis immaculata -toukohärkä, jonka ulkonäkö eroaa merkittävästi suomalaisista lajeista. Laji on myös lentokykyinen.

Toukohärkien myrkky

Toukohärät voivat erittää kantaridiinina tunnettua suhteellisen voimakasta myrkkyä. Kantaridiinin nimi juontuu muinaiskreikan kovakuoriaista – erityisesti espanjankärpästä – tarkoittavasta sanasta kantharís (κανθαρίς). Aine voi aiheuttaa ihmisenkin iholle ärsytysoireita ja jopa kemiallisen palovamman. Halusin aikoinaan todeta tämän itse ja se onnistui laittamalla pieni määrä myrkkyä käsivarren sisäsyrjälle. Muutaman päivän kuluessa iholleni ilmestyi kolikon kokoinen punoittava alue, jonka sisälle nousi kaksi vesirakkulaa. Oireet olivat hyvin tyypilliset, sillä toukohärkiä kutsutaan englanniksi blister beetleiksi eli rakkulakuoriaisiksi. Selvisin kokeilusta kuitenkin hengissä, eikä reaktio ollut mitenkään kivulias tai kutiseva.

Toukohärkien myrkyn tuottavat koiraat. Myrkky muodostuu erityisissä sukupuolielimissä sijaitsevissa rauhasissa. Uhattuna toukohärät kykenevät erittämään elimistöönsä varastoimaansa myrkkyä polviniveltensä kautta. Naaraatkin pääsevät hyötymään myrkyn tarjoamasta suojasta. Koiraat luovuttavat niille parittelun aikana muodostamaansa myrkkyä, joka suojelee paitsi hedelmöittynyttä naarasta, myös naaraan munimia munia saalistajilta ja loisilta.

Maailmanlaajuisesti eri toukohärkä­lajien – ja jopa yksilöiden – sisältämä kantaridiinimäärä vaihtelee suuresti. Tutkimuksissa yksittäisistä kuoriaisista on mitattu noin 0,04–30 mg:n kantaridiinipitoisuuksia. Eroja löytyy myös tutkimusten välillä. Esimerkiksi Välimeren alueella esiintyvän Berberomeloe majalis -toukohärän kohdalla yhdessä tutkimuksessa yksittäisen kuoriaisen myrkkymääräksi on ilmoitettu enintään 1,9 mg, toisessa jopa 109 mg, ja kolmannessa keskiarvoksi on saatu 9,1 mg (200 yksilön otannalla).

Kantaridiinin kemiallinen kaava on C₁₀H₁₂O₄. Kuva: Manuel Almagro Rivas, CC BY-SA 4.0

Toukohärät erittävät myrkkyään raajojen polvinivelistä kokiessaan itsensä uhatuksi. Samalla ne kipristävät raajansa ja teeskentelevät kuollutta.

Myrkyn vaikutukset ihmisiin

Iholle joutunut myrkky imeytyy ihon sarveiskalvon lipidikalvoihin ja vapauttaa ihosolujen välisiä kiinnityskohtia hajottavia entsyymejä. Tästä seuraa soluliitosten katkeamisia, mikä johtaa lopulta ihon rakkuloitumiseen. Syntyneet haavaumat kuitenkin paranevat yleensä arpeutumatta. Ulkoinen kosketus toukohärkien erittämään myrkkyyn ei ole erityisen vaarallinen, ainakaan Suomen lajien osalta. Iho-oireet jäävät vähäisiksi ja useimmat selviävät korkeintaan lievällä kutinalla ja kirvelyllä.

Sen sijaan, jos myrkkyä sattuisi nauttimaan sisäisesti, on tilanne paljon vakavampi. Myrkky voi aiheuttaa vatsavaivoja, pahoinvointia, suolisto-ongelmia, sisäistä verenvuotoa ja pysyviä munuaisvaurioita. Vaikeat tapaukset voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä elektrolyyttitasapainoon. Tila voi hoitamattomana johtaa kuolemaan.

Yleisesti arvioidaan, että ihmisillä kuolettava annos kantaridiinia on 1 mg / painokilo. Kuolettavia annoksia on dokumentoitu 10 – 65 mg välillä, mutta jotkut ovat selvinneet huomattavasti suuremmistakin annoksista hengissä.

Myrkyn voimakkuudelle antaa viitettä se, että kun kantraridiinia onnistuttiin 1800-luvun alkupuolella eristämään kuoriaisista puhtaaksi aineeksi, oli se yhtä myrkyllistä kuin myrkyllisimmät siihen aikaan tunnetut aineet.

Toukohärkien tai kantaridiinin nauttiminen sisäisesti ei tapahdu onneksi kovin helposti vahingossa, ainakaan aikuisilla. Vantaalla vuonna 2020 1-vuotias tyttö laittoi isotoukohärän suuhunsa ja sai todennäköisesti tästä johtuen niin rajuja oksenteluoireita, että joutui vuorokaudeksi sairaalaan tarkkailtavaksi. Oireet onneksi helpottivat joidenkin tuntien kuluttua ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Entä miksi kukaan nauttisi vaarallista  myrkkyä vapaaehtoisesti? Aineen houkuttelevuuden selittää eräs myrkyn tunnetuista, joskin harvinaisemmista oireista. Aiheesta lisää hieman alempana.

Kantaridiinia kirjoittajan iholla.

Myrkyn vaikutukset eläimiin

Useimmille luonnossa liikkuville eläimille toukohärkien myrkyllisyys ei ole erityisen merkittävä uhka. Kotieläimille, erityisesti hevosille ja lypsykarjalle toukohärät voivat aiheuttaa helpommin hankaluuksia. Tämä johtuu niiden rehuravintona hyödynnettävästä sinimailasesta, joka sattuu olemaan myös joidenkin Epicauta-suvun toukohärkälajien ravintokasvi. Jos rehua kerätään ”väärään aikaan” toukohärkien elinympäristöistä ja jos se pakataan liian tiiviisti, eivät mukaan vahingossa tulleet toukohärät pääse pakenemaan rehupaaleista vaan ne kuolevat ja päätyvät aikanaan eläinten ravinnoksi. Tällaisissa tapauksissa myrkytys voi iskeä yllättäen ja olla pahimmillaan eläimille kohtalokas. Hevosen kohdalla tappava annos on sama (1 mg painokiloa kohden), mutta koska hevonen painaa moninkertaisesti enemmän, se saattaa sietää suuremman kokonaisannoksen. Rehupaaleihin voi pahimmillaan joutua satoja toukohärkiä.

Jotkin eläimet hyödyntävät toukohärkien myrkyllisyyttä. Uhanalaisten, maailman painavimpina lentävinä lintuina tunnetuttujen isotrappien tiedetään syövän toukohärkiä. Ne eivät varsinaisesti omaa vastustuskykyä myrkkyä kohtaan ja voivat ”päihtyä” sen vaikutuksesta. Tästä syystä ne eivät syö kerralla kuin yhden tai korkeintaan muutaman yksilön. Käytös on selvästi tyypillisempää koiraille kuin naaraille. Todennäköisin syy käytökselle on se, että kantaridiini auttaa lintuja torjumaan haitallisia bakteereita ja loisia, mistä syystä sen parittelussakin hyödynnettävä kloaakki säilyy puhtaampana ja naaraiden näkökulmasta houkuttelevampana.

Epicauta hirticornis -toukohärkä. Kuva: Vaikoovery, CC BY 3.0 via Wikimedia Commons.

Toukohärkien ja kantaridiinin historialliset käyttötarkoitukset

Myös ihmiset ovat tunteneet kantaridiinin hekumalliset vaikutukset. Toukohärkiin niinikään lukeutuvan espanjankärpäsen (nimestä huolimatta kyseessä on yhä kovakuoriainen) peitinsiipiä on aikonaan jauhetty rohdokseksi, jonka on kuviteltu kasvattavan sukupuoliviettiä. Espanjankärpäsiä käytettiin hoitokeinona moniin vaivoihin muutenkin, kuten erilaisiin särkyihin, kuumeeseen ja silmien vuotamiseen. Vielä 1900-luvulla niistä tehtiin vetolaastareita, joiden ajateltiin ”vetävän” sairaudet elimistöstä ihon pinnalle rakkuloihin. Kun rakkulat puhkesivat, poistuivat samalla niiden sisälle siirtyneet taudinaiheuttajat. Todellisuudessa laastarin näennäinen vaikutus perustui kantaridiinin kykyyn laajentaa pintaverisuonia, mikä osaltaan lievitti kipua. Historiallisen käyttöyhteyden vuoksi laji tunnettiin myös laastarikärpäsenä. Espanjankärpäsiä ei Suomesta tavata, mutta niitä esiintyy esimerkiksi Etelä-Ruotsissa.

Espanjankärpänen (Lytta vesicatoria) on kirkkaan metallinhohtoinen kovakuoriainen. Kuva: Siga, CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons.

Lemmenrohtoja ja kohtalokkaita kokeiluja

Toukohärkien myrkyllä on lukuisia historiallisia käyttöesimerkkejä:

• Muinaisen Rooman historioitsija Tacitus kertoo, että keisarinna Livia, keisari Augustus Caesarin puoliso, käytti kantaridiinivalmistetta houkutellakseen ylimystön jäseniä tai päivällisvieraita seksuaalisiin tekoihin saadakseen heistä tietoa kiristyksen varalle.

• Saksan keisari Henrik IV (1050–1106) väitetään nauttineen kantaridiinia.

• Ranskalainen kirurgi Ambroise Paré kuvasi 1500-luvulla tapauksen, jossa mies sai ”hirvittävän satyriaasin” eli hyperseksuaalisuuskohtauksen juotuaan nokkos- ja kantaridiiniuutetta. Toisessa lähteessä kurtisaani lisäsi kantaridinijauhetta miehen ruokaan, jonka seurauksena mies sai rajun kestoerektion ja anaalisen verenvuodon. Nämä koituivat myöhemmin miehen kohtaloksi. Paré mainitsee myös papin, joka kuoli verivirtsaisuuteen otettuaan kantaridiinia sukupuolivietin vahvistamiseksi.

• 1600-luvun Ranskassa kantaridiini oli yleisessä käytössä yläluokkien keskuudessa kiellosta huolimatta. Erääseen 1680-luvun myrkytysten sarjaan liittyvissä poliisitutkinnoissa löydettiin lukuisia ”sinertäviä kärpäsiä”.

• Noidaksi väitetty ranskalainen Catherine Monvoisin (”La Voisin”, n. 1640–1680) valmisti 1670-luvulla lemmentaikajuoman, jossa oli espanjankärpäsiä, myyrän kuivattua verta ja lepakon verta.

• 1700-luvun Ranskassa kiersi libertiinien piireissä ”Richelieun pastilleiksi” kutsuttuja monivärisiä tabletteja, joiden kerrottiin sisältävän kantaridiinia. Nimensä ne saivat marsalkka de Richelieun mukaan, joka järjesti seksuaalikokemuksia kuningas Ludvig XV:lle. Marsalkkaa ei pidä sekoittaa kardinaali Richelieuhun, joka tunnetaan myös Dumaksen Kolmesta muskettisoturista.

• Kirjailija Donatien Alphonse François (tunnetaan ehkä paremmin nimellä markiisi de Sade, 1740–1814) syyllistyi väitetysti aniksella ja espanjankärpäsillä terästettyjen pastillien tarjoiluun. Hän myrkytti ja lähteistä riippuen tappoi tai melkein tappoi kaksi prostituoitua orgioissa vuonna 1772, minkä johdosta hänelle langetettiin kuolemantuomio, joskin harrastetulla sodomialla oli siinä oma osuutensa. De Sade kuitenkin armahdettiin myöhemmin vetoomuksen seurauksena.

• Espanjalainen pappi Juan de Horozco y Covarrubias (n. 1540–1610) raportoi, että toukohärkiä käytettiin sekä myrkkynä että afrodisiaakkina eli lemmenrohtona.

• Kuivatuista toukohäristä valmistettuja valmisteita käytettiin aikoinaan isorokon hoitoon. Vielä vuonna 1892 osteopatian perustaja Andrew Taylor Still suositteli kantaridiinitinktuuran hengittämistä isorokon ennaltaehkäisyyn ja hoitoon samalla kun vastusti rokotuksia.

• Japanilaiset ninjat sekoittivat toukohärkiä arsenikkiin tuottaakseen myrkyllistä kaasua.

• Kiinassa Mylabris -suvun toukohärkiä on käytetty lääketieteellisissä tarkoituksissa mm. paiseiden, haavaumien ja tuberkuloosin hoitoon jo ainakin kahden vuosituhannen ajan ja niitä käytetään yhä kansanlääkintänä.
• Muinaisessa Kreikassa kantaridiinia käytettiin kuolemanrangaistusten täytäntöönpanossa.

Mylabris quadripunctata -toukohärkä. Kuva ©entomart.

Nykypäivän käyttö

Nykyäänkin toukohärkien myrkkyä hyödynnetään lääketieteellisissä tarkoituksissa, lähinnä syylien ja ontelosyylien sekä tatuointien poistamiseen. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi kantaridiinin näihin tarkoituksiin vuonna 2023.

Kantaridiinilla näyttää olevan tehoa loiseläimen aiheuttaman leishmaniaasitartunnan paikallishoidossa. Lisäksi laboratoriotutkimukset ovat osoittaneet, että kantaridiini kasvattaa valkosolujen määrää ja vaikuttaa toimivan syöpäsoluja vastaan. Koska kantaridiinin turvallinen käyttö on haastavaa, on siitä muodostettu vähemmän haitallisia johdannaisia. Näin haitallisia vaikutuksia on pystytty vähentämään menettämättä hyödyllisiä ominaisuuksia.

Kuubalaisessa Santería-uskonnossa, joka yhdistelee afrikkalaisia, katolilaisia ja spiritistisiä elementtejä, käytetään kantaridiinia sisältävää myrkkyä suitsukkeena osana rituaaleja. Rituaalit voivat olla varsin näyttäviä ja symbolisesti voimakkaita – niihin voi kuulua musiikkia, tanssia, uhrilahjoja ja toisinaan myös eläinuhreja.

Yhteenveto

Toukohärkien myötä voi pysähtyä pohtimaan, miten monimuotoinen ja yllätyksellinen luonto todella on. Pienillä hyönteisillä voi olla huomattava rooli ekosysteemeissä. Niillä saattaa olla piirteitä, jotka herättävät samaan aikaan ihmetystä, pelkoa ja kunnioitusta. Toivottavasti kirjoitus kannustaa ennen kaikkea tutustumaan toukohärkiin paremmin, säikkymiselle ei ole mitään tarvetta.

Vaikka kantaridiini on vahva myrkky ja sen historialliseen käyttöön liittyy hurjiakin tarinoita, sen perimmäinen tarkoitus luonnossa on suojata toukohärkiä saalistajilta. Ilman myrkkyään avoimessa ympäristössä mönkivä toukohärkä olisi helppo saalis. Samalla kantaridiini on hyvä esimerkki siitä, miten ihminen on oppinut hyödyntämään luonnon erilaisia yhdisteitä – niin oikeisiin kuin kyseenalaisiinkin tarkoituksiin.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.