Hautasin kerran keskeneräisen romaanikäsikirjoituksen puutarhaan kuukaudeksi. Teko oli tietenkin symbolinen. En odottanut, että mullasta versoisi puu, joka kantaa kirjallisia hedelmiä. Oli vain tarpeen muistuttaa itselleni, että joitain asioita ei voi keinotekoisesti vauhdittaa. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa usein kirjoittamista, joka on päätyöni. Sama pätee kuitenkin mihin tahansa luovaan prosessiin – ja monenlaiseen ajatus- ja tunnetyöhön.

Kasvulle voi toki luoda mahdollisimman otolliset olosuhteet: kompostiin voi heittää ravinteikkaita aineksia maatumaan, maata voi muokata ja lannoittaa. Häiritsevät rikkaruohot voi kitkeä, taimia kastella, koulia ja suojata. Biojäte ei kuitenkaan muutu mullaksi yhdessä yössä, eikä kukkia tai satoa välttämättä synny ensimmäisenä kesänä. Joskus kirpat syövät nauriit (joiden kasvattamista kokeilin primitiivisen ”kyllä on aina tässä maassa omat kaskinauriit viljelty” -kohtauksen vallassa) tai kylmä kevät vie kukat (mikä pettymys, kun iso tyrni kantoi noin neljän marjan verran satoa).

”Mitä tapahtui puutarhaan haudatulle käsikirjoitukselle?”

Elämme kiireen ja nopeiden palkintojen ajassa. Aivomme janoavat älylaitteiden ja internetin tarjoamaa pikamielihyvää. Kaikki omasta sometilistä metsiin pitäisi pystyä muuttamaan tuottavaksi, mieluiten mahdollisimman ripeästi. Luonnossa ei kuitenkaan ole pikavoittoja, oli sitten kyse kaupunkipuistosta, puutarhasta, metsästä tai planeetasta. Kasvun ja kuihtumisen vaihtelu heijastaa rytmiä, joka olisi kehoillemme ja hermojärjestelmillemme luontaisempi kuin työstressiin ja tuottavuuspaineeseen kahlittu nykytahti. Voisimme paremmin, jos meillä olisi aikaa pysähtyä, antaa asioiden kasvaa vailla pakkoa.

Mitä sitten tapahtui puutarhaan haudatulle käsikirjoitukselle? En vilkaissutkaan sitä kuukauteen. Kun lopulta kaivoin sen ylös, näin selvemmin, mitä se vielä tarvitsi. Siitä tuli kirja.

Jos haluaa kasvattaa marjapensaan tai metsän, tärkeän päätöksen tai luovan projektin, on maltettava hoitaa sitä, mutta myös jättää se välillä rauhaan. Se on tässä maailmassa joskus kaikkein vaikeinta.