Mika Rantanen on tutkija Ilmatieteenlaitokselta. Työkseen hän tutkii ilmastonmuutosta ja erilaisia sään ääri-ilmiöitä, kuten myrskyjä. Työnkuvaan liittyy vahvasti myös ilmastotilastot ja pitkän ajan sääennusteet. Vapaa-ajallaan Mika on innokas lintuharrastaja, jossa sydäntä lähellä on erityisesti muutonseuranta ja tietysti sään vaikutus lintujen muuttoon. Tässä blogissa käydään läpi ajankohtaisia tapahtumia säässä ja ilmastossa, ilmastonmuutosta unohtamatta. Mikan löytää Bluskystä.
Marraskuun lämpötilaero etelän ja pohjoisen välillä poikkeuksellisen suuri
Yleensä lämpötilan kuukausikohtaiset poikkeamat ovat samanmerkkisiä Helsingissä ja Sodankylässä. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa marraskuussa: Helsingin ja Sodankylän kuukaudet olivat kuin peilikuvia toisistaan.
Teksti: Mika Rantanen
Kuva: Ilmatieteenlaitos
Kuluneen marraskuun säätä sävyttivät suuret lämpötilaerot etelän ja pohjoisen välillä. Lapissa kärvisteltiin paukkupakkasissa varsinkin kuun puolivälin tienoilla, kun taas aivan Etelä-Suomeen talvi ei saapunut kunnolla oikeastaan missään vaiheessa.
Etelä-Suomessa kuukausi oli harvinaisen leuto, kun taas Pohjois-Suomessa se oli tavanomaista kylmempi. Helsingin Kaisaniemessä marraskuun keskilämpötila oli 4,9 °C, eli 2,5 astetta 1991–2020 keskiarvoja lämpimämpi. Samaan aikaan Sodankylässä keskilämpötila oli -8,3 °C, mikä jäi puolestaan normaalin alapuolelle samanverran, eli 2,5 astetta. Keskilämpötilojen erotus näiden kahden aseman välillä oli siis 13,2 astetta, ja poikkeamissa erotus oli 5,0 astetta.
Miten harvinaista näin suuri ero on? Kun tarkastellaan kaikkien kalenterikuukausien keskilämpötilojen eroja Helsingin ja Sodankylän välillä vuodesta 1901 alkaen, mediaani on 5,4 astetta (kuva 1a). Marraskuun 2025 ero sijoittuu jakauman oikeaan häntään, mutta ei ole täysin ennennäkemätön: suurimmillaan ero on ollut 17,0 astetta joulukuussa 1981 (Sodankylä -21,5 °C, Helsinki -4,5 °C). Muita suuria eroja eri kuukausina on esitetty taulukossa 1. Erot ovat suurimmillaan talvikuukausina ja yleensä silloin, kuin Sodankylässä on ollut erityisen kylmää.
Taulukko 1. Top 5 kuukautta, jolloin lämpötilaero Helsingin ja Sodankylän välillä on ollut erityisen suuri. Sulkeissa olevat luvut kertovat lämpötilan poikkeaman vuosien 1991–2020 keskiarvosta.
Kuukausi
Sodankylän keskilämpötila (poikkeama)
Helsingin keskilämpötila (poikkeama)
Erotus
Joulukuu 1981
-21,5 (-11,9)
-4,5 (-3,8)
17,0
Joulukuu 1985
-21,3 (-11,7)
-5,1 (-4,4)
16,2
Helmikuu 1998
-19,4 (-7,3)
-3,6 (+0,2)
15,8
Marraskuu 1983
-15,0 (-9,2)
-0,4 (-2,8)
14,6
Maaliskuu 1966
-16,0 (-8,9)
-1,7 (-1,0)
14,3
Kuva 1. Jakaumat Helsingin Kaisaniemen ja Sodankylän Tähtelän kuukausikeskilämpötilojen erotuksista (Helsinki miinus Sodankylä). Paneelissa a) on kaikki kalenterikuukaudet, ja paneelissa b) vain marraskuut. Aineisto on vuosilta 1901–2025, ja marraskuussa 2025 havaittu erotus on merkattu pystyviivalla. Paneeliin b) on lisäksi sovitettu ääriarvojakauma (musta paksu viiva).
Entä jos tarkastellaan vain marraskuita? Nämä ovat esitettynä jakaumana kuvassa 1b. Aineistossa on yhteensä 125 marraskuuta vuosilta 1901–2025. Marraskuu 2025 osuu tässä tilastossa kolmanneksi suurimpaan lämpötilaeroon, eli vain kaksi kertaa aiemmin marraskuussa erotus on ollut isompi: nämä ovat marraskuu 1983 (erotus 14,6 astetta) ja marraskuu 1928 (erotus 13,5 astetta). Kuvaan 1b on sovitettu myös ääriarvojakauma (GEV), jonka avulla voidaan laskea marraskuun 2025 kaltaisen lämpötilaeron todennäköisyys. Se on 1,65 %, eli toistuvuusaika on noin 61 vuotta. Voidaan siis sanoa, että on poikkeuksellista, että marraskuinen lämpötilaero on näin suuri.
Jos tarkastellaan kaikkia kuukausia, tilanne ei ole yhtä harvinainen, koska suuri lämpötilaero voi esiintyä myös muina kuukausina. Kuvan 1a jakauman aineistosta saatiin selville, että marraskuu 2025 sijoittuu sijalle 16 kaikkien kuukausien tarkasteltaessa, eli tällainen ero esiintyy karkeasti noin kerran kahdeksassa vuodessa.
Mainittakoon mielenkiintoisena knoppitietona se, että 125 vuoden aikana vain kahdesti Sodankylässä on havaittu korkeampi kuukauden keskilämpötila kuin Helsingissä. Nämä tilanteet ovat kesäkuulta 1922 (Helsinki 13,5°C, Sodankylä 14,3 °C) ja heinäkuulta 1927 (Helsinki 17,2 °C, Sodankylä 17,4 °).
Poikkeamissa marraskuun tilanne on harvinaisempi
Huomionarvoista on, että vaikka absoluuttinen lämpötilaero oli 13,2 astetta, poikkeamien erotus oli pienempi, sillä Sodankylä on luonnostaan kylmempi paikka. Marraskuussa 2025 poikkeamien ero oli 5,0 astetta, mikä on harvinaista saman kuukauden keskiarvojen välillä.
Yleensä Helsingin ja Sodankylän lämpötilojen poikkeamat korreloivat keskenään, ja kaikkien kuukausien aineistosta laskettu korrelaatiokerroin onkin R = 0,78 (kuva 2a). Toisin sanoen, kun Helsingissä kuukausi on tavanomaista kylmempi tai lämpimämpi, sama pätee yleensä myös Sodankylään.
Hyvästä yhteensopivuudesta kertonee myös se, että aineistoon sovitettu lineaarinen regressioviiva on lähes päällekkäin 1:1-viivan kanssa. Marraskuu 2025 oli kuitenkin tässä suhteessa poikkeuksellinen tapaus ja osuu selkeästi pisteparven ulkopuolelle (kuva 2a), alueelle jossa Helsingin poikkeama on positiivinen mutta Sodankylän poikkeama negatiivinen. Sellaisia kuukausia, joissa Helsingin poikkeama on yli astetta, ja Sodankylän poikkeama alle kaksi astetta, ei ole aiemmin esiintynyt kertaakaan!
Poikkeamien erotuksen vertailussa tämä marraskuu sijoittuu 10. suurimmaksi (kuva 2b), mikä vastaa noin kerran 13 vuodessa toistuvaa tapahtumaa 125 vuoden aineistossa.
Kuva 2. a) Helsingin Kaisaniemen ja Sodankylän Tähtelän kuukausikeskilämpötilojen poikkeamat. Siniset pisteet kuvaavat kaikkia kalenterikuukausia, ja punainen piste marraskuuta 2025. Katkoviiva on aineistoon sovitettu lineaarinen regressioviiva. b) jakauma kaikkien kuukausien poikkeamien erotuksesta. Poikkeamat ovat laskettu vuosien 1991–2020 keskiarvoihin nähden.
Kuten kuvasta 2a näkyy, lämpötilojen kuukausikohtaisten poikkeamien tiedetään korreloivan hyvin jopa 1000 km säteellä, ja tähän ilmiöön perustuu se, että globaalin keskilämpötilan poikkeama voidaan arvioida suhteellisen luotettavasti, vaikka joka paikassa ei ole säähavaintoasemia. Vaikka et siis tietäisi Sodankylän lämpötilan poikkeamaa, voisit arvioda sen varsin hyvin vain Helsingin havainnon perusteella. Tämä tilastollinen oletus ei kuitenkaan kovin hyvin pitänyt paikkaansa marraskuussa 2025.
Mika Rantanen
Mika Rantanen on tutkija Ilmatieteenlaitokselta. Työkseen hän tutkii ilmastonmuutosta ja erilaisia sään ääri-ilmiöitä, kuten myrskyjä. Työnkuvaan liittyy vahvasti myös ilmastotilastot ja pitkän ajan sääennusteet. Vapaa-ajallaan Mika on innokas lintuharrastaja, jossa sydäntä lähellä on erityisesti muutonseuranta ja tietysti sään vaikutus lintujen muuttoon. Tässä blogissa käydään läpi ajankohtaisia tapahtumia säässä ja ilmastossa, ilmastonmuutosta unohtamatta. Mikan löytää Bluskystä.