Retken alku on hieman tahmea: ohut lumikerros ohjaa luistinta ja syö parasta liukua. Pian edessä avautuvat Saaristomeren selkävedet ja pääsemme paremmille jäille. Jäänpinnan vanhat kuurankukat ovat peittyneet uusien alle. Pakkanen on hopeoinut rantojen kalliot ja kivet, ja laaja, valkea ja hiljainen jääkenttä avautuu silmänkantamattomiin. Ihana olla jälleen pitkästä aikaa retkiluistelemassa!
Saaristomeren jäälakeus
Otamme suunnaksi Saaristomeren kansallispuiston saaret. Jää kantaa pitkän ja kovan pakkasjakson jälkeen hyvin, mutta turvallisuudesta emme tingi. Tarkkailemme jatkuvasti mahdollisia heikomman jään alueita ja testaamme jään paksuutta jääsauvoilla. Tuuliavannot, jotka pysyvät pitkään avoimina, voivat olla petollisia. Lisäksi jääolosuhteet saattavat muuttua virtausten ja railojen elämisen vuoksi jo yhden retkipäivän aikana.
Saaristomeren kansallispuiston Sandön.
Merivesi on harvinaisen matalalla, ja sen huomaa heti. Rannoilla hään alaspäin taipuminen on silmin havaittavaa. Jään reuna on ikään kuin jäänyt roikkumaan rantakallioon kiinni: vedenpinnan vetäytyessä reuna on pysynyt paikoillaan, mutta jääkentän massa vetää jäätä alaspäin. Rantauduttaessa on syytä olla varovainen, sillä jään alla saattaa olla pelkkää ilmaa ja jää voi romahtaa. Joidenkin saarten rannoille on muodostunut jääportaita, joissa jää on jo sortunut yhden tai useamman kerran vedenpinnan laskiessa.
Jään rajassa on tummanaan kiveen kiinnittyneitä sinisimpukoita, joista osa on jo rapissut alas. Simpukkaparkoja on kohdannut massakuolema: ne eivät pärjää ilman vettä kuin vuorokauden verran, ja pakkasessa ne jäätyvät. Ehkä joku saariston eläin saa niistä ravintoa.
Jäätyneitä sinisimpukoita.
Tilanne on haastava myös saariston asukkaille. Yhteysalusten laitureille pääsy voi olla mahdotonta, kun laiturin ja rampin kulma kasvaa liian suureksi. Raskaasti lastatuilla aluksilla on pohjakosketuksen vaara, ja useilla reiteillä on jouduttu ottamaan käyttöön pienempiä aluksia. Monilla yhteysalusreiteillä on jo siirrytty ilmatyynyaluksilla liikennöintiin. Vaikka ihmisiä saadaan kuljetettua, suurempien tavaramäärien lastaaminen ei onnistu.
Luistelijallekin matala merivesi tekee tepposiaan. Harjusaarten karikkoisissa vesissä kivet ovat nostaneet paksua jäätä pieniksi hauskoiksi kumpareiksi. Merijää ei totisesti ole tasaista! Rantojen läheisyydessä on varottava jään alta pilkottaviin kiviin osumista, sillä ne voivat pahimmillaan pysäyttää liu’un äkisti ja johtaa kaatumiseen. Teriä on suojeltava tylsistymiseltä.
Kivet nostavat jäätä kumpareiksi.
Aurinko on painumassa mailleen, joten on aika palata lähtöpaikkaan. Lähtörannan tuntumassa rantajää tuntuu entistä jyrkemmältä. Merenpinta on laskenut päivän aikana edelleen. Tarkistan meriveden pinnankorkeuden Turun suunnalla: ennätys on mennyt rikki, −75 senttimetriä. Se on uusi mittausennätys. Eikä mene kuin muutama päivä, kun olen jälleen luistelemassa. Tällä kertaa saariston harmaudessa ja uudella ennätysmatalalla merellä: −86 senttimetriä.
Yli 80 senttiä keskiarvoa alempana oleva merivesi tuo haasteita saariston asukkaille.
Tilaa Suomen Luonto!
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!