Katselen H-venettä, joka on jäänyt keulaköysistään roikkumaan syvälle Helsingin Hietalahden satama-altaaseen. Ihme kyllä köydet kestävät. Purjeveneelle on paha jäädä jäihin, ja nyt on merikin paennut.

Mutta minne? Tällä kertaa veden vähyys on koskenut koko Itämerta, joten vettä on virrannut pois aimo siivu Tanskan salmien kautta. Vesimäärä on noin 275 kuutiokilometriä normaalia pienempi.

Sen voi suhteuttaa Suomen järvien tilavuuteen, joka on 236 kuutiokilometriä.

Vettä oli ennätysvähän Suomessa kuudella mittausasemalla: Porvoo, Helsinki, Hanko, Föglö, Turku ja Rauma.

Suomessa ennätyspäivä oli 6.2.2026, ja ennätykset putosivat enimmillään kymmenen sentin verran. Näin Turussa, jossa aiempi ennätys oli huhtikuulta 1934.  Seuraavassa kaikki uudet ennätykset ja edelliset ennätykset vuosilukuineen: Porvoo –69 cm (2014) > –96 cm, Helsinki –93 cm (2010) > –94 cm, Hanko –79 cm (2010) > –85 cm, Föglö –71 cm (1934) > –78 cm, Turku –74 cm (1934) > –84 cm, Rauma –80 cm (2019) > –81cm.

Kun viestittelen luvuista Ilmatieteen laitoksen meriasiantuntija Anni Jokiniemen kanssa, hän huomauttaa, että Porvoossa mittaukset alkoivat vasta 2014. Se ei siten ole kummoinen ennätys. Sen sijaan Hangossa mittaukset alkoivat jo 1887 ja Turussa ja Föglössäkin on mittailtu jo yli sata vuotta, joten vesi oli laajalla alueella Helsingistä Raumalle historiallisen alhaalla. Ja muuallakin keskisellä Itämerellä, sillä Tukholmassa mitattiin hieman myöhemmin 8.2. uusi ennätys – 69,7 senttiä.

Syynä veden kaikkoamiselle on ollut pitkään jatkunut korkeapaine, joka on puskenut vettä pois. Myös itätuulet ovat ajaneet samaa asiaa. Merenkululle vähän vesi on tuonut vaikeuksia. Ja luonnollekin. Sanna-Mari Kunttu kirjoitti juuri Suomen Luonnon blogissaan, miten sinisimpukoita oli joutunut Saaristomerellä pakkaseen kuiville.

Merentutkijat Itämeren veden vähyys on saanut odottamaan, josko Itämeri saisi suolapulssin. Kun vesi on matalalla, suolaista vettä tulee sopivissa oloissa valtavia määriä sisään Pohjanmereltä.

Saksalainen IOW-merentutkimusinstituutti tiedotti viime perjantaina, että olot ovat ”erittäin suotuisat” suolapulssin tulla. Juuri siellä laskettiin myös Itämerestä puuttuva vesimäärä.

”Aikasarjamme mukaan todennäköisyys suolapulssille on 80 ja 90 prosentin välillä”, totesi Michael Naumann instituutin tiedotteessa.

He käyttävät Ruotsin Landsortin (Tukholmasta etelään) vedenkorkeutta koko Itämeren vesimäärän karkeana mittarina. Viimeksi Itämeren pinta on ollut saksalaisten mukaan siellä yli 60 senttiä miinuksella maaliskuussa 1980. Silloin saatiin heidän laskujensa mukaan suurehko kahden gigatonnin suolapulssi.

Suolapulssit tuovat Itämeren happikadosta kärsiviin syvänteisiin hapekasta vettä ja herättelevät niiden elämän. Niillä on kuitenkin meidän vesillämme ikäviäkin vaikutuksia, jos vähähappista ja ravinteikasta vettä virtaa pohjoiseen.

Iso virtaus Itämereen vaatii myös, että vesi nousee korkealle Tanskan salmien tuolla puolen, ja että tuuli ajaa virtausta Itämerelle sisään. Suuret suolapulssit vaativatkin muutaman viikonkin kestäviä lännen ja lounaan puoleisia tuulia. Juuri erikoinen sääolojen yhdistelmä tekee niistä harvinaisia.

Ilmatieteen laitoksen Ruotsin vastineen SMHI:n oseanografi Jörgen Öberg huomauttaakin blogissaan, että matala vesi Itämerellä on vasta ensimmäinen edellytys suolapulssille. Merentutkijat seuraavat kuitenkin nyt kiinnostuneina, miten suolapitoisuus kehittyy Saksan Darssin kynnyksen mittausasemalla.

Tilaa Suomen Luonto!

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Tilaa nyt!