Emmi Itärannan kolumni: Kultakauden ihanteet hallitsevat yhä somen luontokuvia – missä on ihminen?
Kuva: Marjaana Malkamäki
Rakastan luontokuvia. Englannissa asuessani kävin vuosittain katsomassa Wildlife Photographer of the Year –valokuvanäyttelyn Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa. Koin kuvien äärellä tunnemyrskyjä: ihastelin lumessa tappelevien jänisten majesteettisia siluetteja, ihmettelin citykettujen kekseliäisyyttä, yritin käsittää jäätikkömaisemien mittakaavaa.
En ole ainoa, joka haluaa nähdä luontokuvia. Esimerkiksi Vuoden Luontokuva 2025 -voittajalla Ossi Saarisella on Instagramissa yli 400 000 seuraajaa. Myös luonnon kuvaaminen on Suomessa suosittua: #luonto-tunnisteella alustalta löytyy yli kaksi miljoonaa kuvaa. Huomattavaa on, että valtaosa niistä näyttää palan maisemaa, josta ihmisen läsnäolo on rajattu pois.
Asiaa on tutkittukin. Markus Sjöbergin väitöstutkimus Tampereen yliopistossa päätyi äskettäin siihen, että sosiaalisen median luontokuvia hallitsee 1800-luvulta periytyvä ihanne koskemattomasta luonnosta, vaikka se harvoin vastaa nykypäivän todellisuutta.
Miksi haluamme rajata ihmisen pois luonnostamme?
Osasyynä lienee, ettei ihmisen jälkiä ympäristössä ole aina helppo katsoa. Luontokuvanäyttelyn kuvajournalismisarja aiheutti minulle ahdistusta näyttämällä muun muassa salametsästyksen ja turismielinkeinon julmuuksia. Tunsin surua ja kiukkua nähdessäni gorillojen käsistä tehtyjä tuhkakuppeja ja kesyiksi piiskattuja, rauhallisiksi huumattuja tiikereitä.
Kuvaamme luontoa ja katsomme luontokuvia melko kapeiden mieltymysten mukaan.
Ehkä haemme luontokuvista kevytversiota hyvinvointihyödyistä, joita luonnossa liikkumisella tiedetään olevan: rauhoittumista, rentoutumista, yhteyden kokemusta johonkin itseämme laajempaan. Kaiku tästä saavutetaan, kun kuva näyttää ikkunalta koskemattomaan. Jos se saisi meidät ajattelemaan akuuttia luontokatoa, vaikutus olisi päinvastainen.
Kuvaamme luontoa ja katsomme luontokuvia siis melko kapeiden mieltymysten mukaan. Silti en osaa ajatella, että kauneuden etsiminen maailmasta olisi huono asia. Muistuttaahan se aina myös omasta katoavuudestaan.
Ja jo valokuvan olemassaolo sisältää oletuksen kameraa pitelevästä kuvaajasta: ihmisen läsnäolosta, toiminnasta, potentiaalista vahingoittaa – tai korjata.
Aitoa elämää – Antti Haatajan kamerat tallensivat suurpetojen ja metsäpeuran elämää nyky-Suomessa
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.