Kesä 2024 oli ampiaisten suhteen meillä päin todella runsas. Tuolloin talven aikana tuli kymmeniä ampiaisia sisälle. Sitten niitä ilmestyi myös huhtikuussa. Mistä se johtuu? Eivätkö tavalliset ampiaiset kuole syksyllä kuningatarta lukuun ottamatta?

Keväisin lentävät ampiaiset ovat talvehtivia kuningattaria, sillä työläiset ja koiraat kuolevat syksyllä viimeistään pakkasten koittaessa.

Joskus yksittäisiä ampiaiskuningattaria eksyy keväällä talojen sisätiloihin niiden etsiessä pesäpaikkaa. Niitä voi tulla myös polttopuiden mukana, koska puupinot ovat suosittuja ampiaisten talvehtimispaikkoja.

Mikäli pistiäisiä on löytynyt runsaasti sisätiloista jo talvella tai huhtikuussa, on todennäköisempää, että ampiaisten sijaan kysymyksessä ovatkin olleet tarhamehiläiset, jotka ovat lähteneet pesästään jonkin häiriön seurauksena. Lyhytikäisiä villejä tarhamehiläispesiä syntyy silloin tällöin mehiläistarhoista karanneista parvista esimerkiksi savupiippuihin, jolloin mehiläisiä voi tulla runsaammin myös sisätiloihin.

Toisin kuin ampiaisilla, tarhamehiläisillä myös työläiset talvehtivat muodostamalla tiiviin ja lämpimän talvipallon.

Lue myös: Kysy luonnosta: Miksi ampiaiset rakensivat monta pesää?

Lähetä kysymys Kysy luonnosta -palstalle!

Mihin luontoaiheiseen kysymykseen haluaisit kuulla asiantuntijan vastauksen? Lähetä oma kysymyksesi Kysy luonnosta -palstalle tästä!
ampiainenKysy luonnosta

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.