Mitä lukea kesällä? 5 kirjavinkkiä luonnonystävälle
Kuukauden kirja: Pieni kaupunkikasvio
Luontoaiheisiin erikoistunut kuvittaja sekä ekologi Milja Laine on tuttu Suomen Luonnon sivuiltakin, muun muassa 2024 ilmestyneestä Kellokukka-kortista.
Laine on julkaissut upeita kasvikuvituksiaan Instagram-tilillään @kaupunkikasvio. Nyt kuvituksia on julkaistu myös kirjana Pieni kaupunkikasvio (Vastapaino 2026), jossa esitellään 51 kaupungin kukkivaa kasvia, niiden ekologiaa, kansanperinnettä sekä käyttöä. Kirja on paljon muutakin kuin kasvio, sillä Laine sukeltaa tekstissään myös aistivien, viestivien kasvien elämään ja paljastaa muun muassa, että kasvi tunnistaa oman siitepölynsä.
Pohtimisen aihetta antaa kirjan nähdyksi tulemisen teema. Kasvisokea ihminen ei huomaa kivikaupungin halkeamasta kasvuun pinnistelevää vihreää naapuriaan. Syytä olisi, sillä ilman sitä ihminenkään ei pärjää.

Ikiaikaisia geologisia helmiä
Tietokirjailija Tuomo Kesäläinen on koonnut upeita geologisia retkivinkkejä kirjaan Suomen kauneimmat retkikohteet – 100 geologista erikoisuutta (Readme.fi 2026).

Maasta, merestä ja taivaasta
Vesa-Pekka Hervan ja Antti Lahelman kirja Myyttinen pohjola (Gaudeamus 2026) selvittää animistis-samanistisia elämäntapoja vuosituhansien ajalta.

Metsätyyppien luonnehtijalajit tutuiksi
Henry Väreen ja Jukka Laineen mainio opas Metsäkasvit (Metsätieto 2026) esittelee havainnollisin valokuvin ja tekstein noin 290 kasvilajista tuntomerkit, kukkimisajat, elinympäristöt sekä levinneisyyden.

Luontokirjasuosikkini: Aikamatka Petsamon lintusaarille
BirdLifen viestintäasiantuntija Jukka Hintikka: Kun katsoo kaakkoon Norjan Hornøyan lintuvuorelta, horisontissa häämöttää suomalaisen lintukuvauksen syntyseutu. Ensimmäinen kotimainen merkittävä lintuvalokuvakirja on Einari Merikallion Jäämeren ääreltä (Otava 1924). Se kertoo Petsamosta, jonka Heinäsaarille on Vardøstä vain 60 kilometriä.
Kirja on ikkuna kadonneeseen maailmaan. Petsamo ei ole enää Suomea, mutta eipä tapa harrastaa lintuja haulikolla ole sekään nykypäivää. Nykylintuharrastajalle kirjan maailma on yhtä aikaa sekä lähellä että käsittämättömän kaukana. Merikallion Jäämeri elää enää vain unelmissa, sillä Heinäsaarilla ei liene käynyt kukaan suomalainen sitten jatkosodan vuosien.


Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.