Kysy luonnosta: Millä ötökällä on takaruumissa pitkä piikki?
Piiloahmasen takaruumiin piikki on munanasetin.

Kysymys on julkaistu lehden 5/2024 Kysy luonnosta -palstalla.
Tällainen ötökkä kiipeili ikkunassa mökillämme. Kyseessä on varmaankin jokin pistiäinen? Sen kokonaispituus on noin 40 millimetriä, josta ”peräpiikin” osuus on noin puolet.
Tämä on Stenarella domator -lajiin kuuluva piiloahmanen. Lajilla ei ole suomenkielistä nimeä, kuten ei suurimmalla osalla muistakaan maamme noin 2800 ahmaspistiäislajista. Piiloahmasten alaheimosta (Cryptinae) lajeja tunnetaan meillä noin 160.
Kaikki ahmaspistiäiset ovat muiden hyönteisten tai hämähäkkien loisia tai tarkemmin sanottuna loispetoja eli parasitoideja. Niiden toukat elävät isäntiensä sisä- tai ulkoloisina ja lopulta tappavat isäntäyksilönsä. Stenarella domatorin isäntinä toimivat erakkoampiaiset ja eräät muut savesta pesänsä muuraavat myrkkypistiäiset.
Erakkoampiaisten pesät sijaitsevat usein puiden ja talojen seinissä olevissa koloissa. Naaras tarvitsee pitkää munanasetinta, jotta se yltää munimaan syvällä pesissä oleviin pistiäistoukkiin.
Stenarella domator tavattiin Suomesta ensimmäisen kerran vasta 1990-luvulla, minkä jälkeen se on runsastunut ja levittäytynyt Kokkolan korkeudelle.
Lähetä kysymys Kysy luonnosta -palstalle!
Lue myös:
Loisiminen on luonnollista
Suurin osa maailman eliölajeista on loisia. Harvassa paikassa tämä näkyy yhtä selvästi kuin suomalaisessa metsässä.
Suhteellista: Loisella on loinen
Sarjassa nostetaan esiin lajien välisiä elintärkeitä, monimuotoisia ja yllättäviäkin suhteita.
Kysy luonnosta: Vintin eristeistä löytyi tumma pistiäinen – onko se haitallinen?
Tämä pistiäinen voi kaivaa pesiään styroksiin ja muihin eristeisiin.

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.