Kännykkä värisee viestin merkiksi. Napautan auki kuvakaappauksen kartasta, jonka poikki risteilee viiva pisteestä toiseen. Biologi Petri Suorsa on lähettänyt minulle Harmaa-kurjen juuri päivittyneet sijaintitiedot viimeisimmän vuorokauden ajalta.

Harmaa on Suomen Luonnon Kurkiseuranta-sarjan alkuperäisistä linnuista ainut, joka on selvinnyt hengissä aikuisuuteen asti. Siksi haluan vielä kerran löytää sen ja selvittää, miten sillä menee.

Käynnistän vuokra-Corollan napista painamalla ja suuntaan sen keulan Kuopion rautatieasemalta Joensuuhun vievälle tielle.

Nyt Kurkiseuranta ja Harmaa ovat täyttäneet jo kuusi vuotta, ja on tullut haikeiden jäähyväisten aika.

Haaveilin löytäväni Harmaan rinnalta poikasenkin, tai jopa kaksi, mutta sen toiveen Suorsan jakamat sijaintitiedot romuttavat. Hän kertoo, että kurki on jo pidempään liikkunut niin laajalla alueella, ettei sillä mitenkään voisi olla lentokyvytöntä poikasta hoivattavanaan.

Pariskunnan kaikki kolme pesintäyritystä ovat epäonnistuneet.

Pesinnän alku vaikutti kuitenkin tänä keväänä sujuvan ihan tavalliseen tapaan. Kaksikko on aiempina vuosina rakentanut kaksi pesää aika lähelle toisiaan, ja keväällä ne kohentelivat kumpaakin ennen kuin valitsivat toisen. Kun paikannukset osoittivat, että Harmaa pysyy pitkiä aikoja paikoillaan, oli selvää, että haudonta oli alkanut.

”Muninta alkoi vähän ennen vappua. 28. päivästä eteenpäin se on hyvin tiiviisti pesäpaikalla, mistä sen voi päätellä epäsuorasti. Ja 27.5. on sitten homma pilalla”, Suorsa kertoo.

Hän arvioi, että tuossa vaiheessa ensimmäinen poikanen oli ehkä juuri ja juuri ehtinyt kuoriutua. Kurjet munivat tavallisesti kaksi munaa.

Ei ole tavatonta, että nuoren parin ensimmäiset pesinnät menevät mönkään. Silti olen joka kevät haaveillut siitä, että juuri tänä kesänä pääsen välittämään lukijoille ilouutisen. Niin ei kuitenkaan käynyt. Tällä kertaa jälkeläiset päätyivät luultavasti ketun, supikoiran tai kenties korpin ateriaksi.

Harmaan onnettomuus harmittaa, mutta tämänhetkistä tavoitettani se helpottaa selvästi. Nyt lintu lähtee reviirisaareltaan päivittäin ja lentää ruokailemaan lähiseudun pelloille, tieverkon ulottuville. Laitan vilkun päälle ja käännyn oikealle kohti Suvasveden rantaa.

Eläinyksilöön tutustuminen saa myötätunnon versomaan

Kun toimittaja Jouni Tikkanen käynnisti Kurkiseurannan kesällä 2020, homma oli toimitukselle jo tuttua. Tikkanen oli aiemmin päivittänyt lukijoille gps-paikantimia kantavien mehiläishaukka Päivin sekä arosuohaukka Seljan muuttomatkojen vaiheita.

Tiedossa oli, että lintujen seikkailut kiinnostavat lukijoita. Ne kiinnostavat toimitustakin. Mutta mihin perustuu tällaisten seurantojen tai vaikkapa pesintää kuvaavien livekameroiden vetovoima?

Ainakin omalla kohdallani keskeisimpiä syitä on uteliaisuus. Kurki on kaikille suomalaisille tuttu, mutta silti useimmat eivät tiedä siitä mitään. Minäkään en tiennyt. Kurkiseuranta tarjosi mahdollisuuden ihmetellä maailmaa tutun tuntemattoman perspektiivistä.

Vietin pitkiä aikoja zoomailemalla kartalla kurkien pysähdyspaikkoihin. Tarkastelin Gallocantan suolajärveä Espanjassa ja kuvittelin sinne kymmeniätuhansia kurkia. Mietin, mitä Saharan pyöreillä keinokastelupelloilla kasvaa ja mitä kurjet siellä syövät. Tuleeko isossa talviparvessa kiistaa, ja miten ne silloin nahistelevat.

Kurjesta tuli nopeasti yksi minulle tärkeimmistä lintulajeista. Kotiin kantautuva kujerrus sai minut säntäämään ulos ihailemaan yli lipuvia muuttoparvia. Silmänurkat kostuivat niin keväällä kuin syksylläkin.

Kysyn luontoseurantojen merkityksestä ekopsykologi Kirsi Saloselta. Hän kertoo, että osalle ihmisistä hyvinvoivien eläinten seuraaminen toimii vastapainona uutisille luontokadosta ja lajien uhanalaisuudesta. Sen tuottama mielihyvä lievittää ympäristöahdistusta.

Toisilla eläinten seuraaminen voi jopa muuttaa luontosuhdetta.
”Ihminen voi lähteä liikkeelle minäkeskeisyydestä. Hän haluaa viihtyä tai vaikka rauhoittua, hakee stressiin helpotusta ja näin pois päin. Se ei haittaa mitään”, hän sanoo.

Päivitysten myötä seurannan linnut tulevat aina vain tutummiksi. Juttusarjan edetessä niistä tulee yksilöitä, joilla on kullakin omat tapansa. Niihin kiintyy, ja niiden kohtalosta alkaa myös välittää.

”Silloin luontosuhteessa lähennytään sellaisia piirteitä, jotka ovat tyypillisempiä hyvälle ystävyyssuhteelle. Siinä pyritään empatiaan, jopa myötätuntoon.”

Myötätunto saa ihmisen tuntemaan toisen koettelemukset omissa nahoissaan.

”Silloin on mahdollista myös tehdä tekoja, lohduttaa ja auttaa, vähän venyä omista tarpeistaan toisen hyväksi.”

Salonen kertoo, että suhdetta on mahdollista laajentaa niin, että koko lajista alkaa ajatella eri tavalla – ehkä muunlajisista ylipäätään.

Tämä on myös ollut taustalla, kun toimitus aloitti Kurkiseurannan, kertoo Suomen Luonnon päätoimittaja Heikki Vasamies. Hänen mukaansa kurki on hyvä esimerkki lajista, jonka suojelu Euroopassa ja myös Afrikassa on edistynyt, kun laji ja sen reitit ovat tulleet kansalaisille tutuiksi.

”Lajin suojelu onnistuu parhaiten, jos tavalliset ihmiset ottavat sen omakseen ja hyväksyvät suojelutoimet.”

Kurkiseurannan saama palaute on osoittanut, että sen linnuista on tullut monille lukijoille läheisiä.

Tunnistan myötäelämisen itsekin Petri Suorsalle soittamistani puheluista. Saimme ihastella kurkien vauhdikasta menoa ja sopivasti romantisoida niiden saavutuksia. Olimme ylpeitä niistä. Vastaavasti ties montako kertaa odotimme sydän syrjällään, että jokin lintu palaisi mobiiliverkon katvealueelta.

Muutamaan otteeseen saimme huonojakin uutisia. Menetimme matkan varrella viisi kurkea, viisi tuttua ja tärkeää yksilöä. Sensuroin pahimmat manaukset sitaateista ennen julkaisua.

Suorsa kertoo, että jännittäminen tuli tutuksi jo noin kaksi vuosikymmentä sitten. Tuolloin hän luotsasi itse vastaavaa kurkien gps-tutkimusta Turun yliopistossa.

”Meillähän on nyt semmoinen WhatsApp-ryhmä kuin Kurkipsykoosiosasto”, Suorsa paljastaa.

Ryhmään kuuluvat meneillään olevaan kurkitutkimukseen Suomessa osallistuneet rengastajat.

”Nimi kuvaa hyvin niitä tunnelmia. Kynnet ovat olleet lyhyet kautta aikain näiden kanssa.”

Kurkitutkimuksen uusi luku

Harmaa lienee jo kotisaarellaan vetäytymässä yöpuulle, mutta ajelen katselemassa peltoja, joilla se on viime päivinä käynyt ruokailemassa. Yritän miettiä, mihin asettuisin kytikselle huomisaamuna.

Juuri tänään linnut viihtyivät kapealla pellolla, jolle on tieltä olematon näkyvyys. Auton saa kuitenkin juuri ja juuri ujutettua pellon laitaan niin, että edes osa siitä on näkyvissä.

Nukun surkeasti. Torkahdan ehkä tunniksi ja ehdin nähdä unta, jossa olen nukkunut pommiin, ja pellolle ehtiessäni siellä on käynnissä hautajaiset. Yksi juhlavieraista on kopannut kurkiparin kainaloonsa ja retuuttaa niitä pitkin peltoa.

Kun herään, kello on onneksi vasta puoli kolme. Kerään kuvausvälineet autoon ja perustan pellon laitaan pyörillä kulkevan kuvauskojun. Auton valkoinen kylki loistaa hämärässä ja mietin, pelottaako se lintuja. Hyttysiä inisee sisään raollaan olevasta ikkunasta, joten kiskon hyttyshatun ja hupun päähäni.

Auto on kätevä piilokoju luontokuvaukseen, sillä eläimet eivät pelkää autoa yhtä paljon kuin ihmistä.

Jään odottamaan aamun valkenemista. Taivas on sellainen epämääräisen vaalea, josta on vaikea sanoa, onko se pilvessä vai ei. Suorsa on luvannut lähettää uusimman sijaintitiedon heti tuoreeltaan aamuviideltä. Hän on rengastamassa lintuja ja siksi joka tapauksessa hereillä tähän järjettömään kellonaikaan.

Suorsan oman tutkimuksen aikaan paikantimet toimivat paristoilla. Ne tyhjenivät jo ensimmäisen talven aikana ja jättivät paljon hämärän peittoon. Nykyiset aurinkopaneeleilla varustetut paikantimet ovat avanneet kurkitutkimuksessa aivan uuden luvun.

”Sieltä on tullut valtavasti uutta tietoa. Tuli vahvistus sille, miten plastinen on kurjen muuttokäyttäytyminen, on erilaisia silmukkareittejäkin”, Suorsa sanoo.

Jo ennestään tiedettiin, että kurjet voivat vaihtaa muuttosuuntaa, mutta nyt on käynyt ilmi, miten tavallista reitin tai talvehtimispaikan vaihtaminen niille on.

Uutta tietoa oli myös se, miten tärkeä välipysäkki Unkari on Ranskaan ja Espanjaan muuttaville kurjille. Kurkiseurannan linnuille tämä oli jopa reiteistä suosituin. Aiemmin tutkijat olettivat, että Länsi-Euroopassa talvehtivat kurjet muuttavat pääsääntöisesti läntistä reittiä Saksan läpi.

Viimeisimpänä Kurkiseurantaan liittynyt Lauri esitteli tutkijoille kurkimuuton ulottuvuuksia, kun se jatkoi Unkarista Etiopiaan asti. Jo ensimmäisellä leiskauksella siitä tuli Suorsan silmäterä.

”Se on tehnyt täysin uskomattomia muuttosuorituksia. Aikoinaan mietimme, voisiko Unkarista saatikka Tunisiasta vielä kääntyä Etiopian-reitille. En minäkään uskonut siihen, mutta nyt on pakko.”

Saharan ylitys ei ole vaikuttanut olleen Kurkiseurannan linnuille mikään äärisuoritus, vaan ne ovat edenneet kaikessa rauhassa ja käyttäneet ylitykseen viikkoja. Edesmennyt Esteri jopa talvehti keskellä Saharaa, keinokasteluviljelmien turvin.

”Jos saisi toivoa jatkosta, niin Laurin poikaset olisivat erittäin mielenkiintoisia. Säilyykö niillä Laurin opettama reitti, vai onko se yhtä vaihtelevaa, kuin näillä muillakin nuorilla on ollut?”

Projektin väitöskirjatutkija Idan Talmon kertoo, ettei ole voinut eikä ehtinyt eläytyä kurkien menoon minun ja Suorsan tavoin. Tutkimuksessa on ollut mukana kaiken kaikkiaan yli sata kurkea, ja yksilöt persoonallisuuksineen ja kohtaloineen katoavat massaan. Hänen mukaansa persoonallisuustutkimus on juuri nyt kuuma ekologian tutkimusaihe, mutta tässä projektissa siihen ei tartuttu.

”Tietysti niillä on omat persoonansa, mutta emme voi kertoa niistä paljoakaan vain katsomalla karttaa”, tutkija sanoo.

Hän on silti kiinnittänyt huomiota siihen, miten eri tavoin kurjet liikkuvat vaikkapa talvehtimisalueellaan.

”Yksi linnuista siirtyi Israelin sisällä eri talvehtimisalueiden välillä. Se oli hyvin energinen ja liikkui ympäriinsä paljon enemmän kuin muut.”

Talmonin oma väitöskirjaprojekti muuttui merkittävästi vuosien varrella. Hulan laaksossa Israelissa talvehtivien lintujen keskuudessa puhkesi talvella 2021 vakavin lintuinfluenssaepidemia, mitä siihen mennessä oli kohdattu, ja tuhannet kurjet saivat surmansa. Tuolloin epidemia siirtyi tutkimuksen keskiöön.

”Selvitimme, miten lintujen liikkumista tutkimalla voimme arvioida todennäköisyyksiä sille, että ne tuovat taudin mukanaan johonkin tarkastelupisteeseen tai vievät sen siitä eteenpäin muuton mukana.”

Talmonin väitöskirja selvittää, miten taudin kehittyminen epidemiaksi voidaan havaita ajoissa, ja miten epidemiaa voidaan paikannustietojen avulla valvoa ja hallita.

Tämän lisäksi väitöskirja tarkastelee sitä, miten nuorten lintujen lentotaito kehittyy ensin emojen opissa ja myöhemmin itsenäisen elämän alkutaipaleella.

Talmon viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa, ja on parin viime vuoden ajan työskennellyt samalla luonto- ja puistovirastossa. Toinen opiskelija jatkaa hänen työtään, joka on viimeisimpänä keskittynyt kurkien ääntelyyn ja perheen keskinäiseen viestintään.

Kurkiseuranta huipentuu

Höristän korviani. Etäältä kaikuu vaimea kurjen ääni. Harmaa? Valpastun ja alan tähyillä taivaalle.

Kun viesti vihdoin kilahtaa kännykkään, yllätys on karvas. Harmaa on jo käynyt samalla pellolla kanssani, mutta en ole huomannut mitään. Se on jäänyt pienen kummun taakse alarinteeseen näkymättömiin. Nyt kurki paikantuu kahden kilometrin päähän aivan pikkuruiselle peltotilkulle.

Nostan kameran kolmijalkoineen takapenkille ja alan peruuttaa pois pellolta. Auton peruutustutka parahtaa ulvomaan heinänkorsien takia ja seuraavaksi moderni ajopeli lyö jarrut pohjaan puolestani.

Ei nyt! Älähdän ja hyppään ulos autosta. Sydän takoo kiihtyvää tahtia. Tallon heinät niin littanaksi kuin pystyn ja onnistun peruuttamaan tielle. Kädet hikoavat rattia vasten, kun ajan kohti Harmaata.

Pelto on aivan tiessä kiinni, ja pelkään säikyttäväni kurjet, jos pysähdyn niiden viereen. Kun peltolaikku avautuu vasemmalle puolelleni, tähyilen syrjäkarein lintuja.

Erotan harmaan möhkäleen metsän reunassa ja ilo läikähtää sisuksissa. Siellä ne ovat!

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Harmaa nähdään kumppaninsa rinnalla. Harmaa on kaksikosta pienempi, mikä osoittaa, että se on naaras.

Takaa kuuluu renkaiden rohinaa. Tukin koko kapean tien, mutta tulija onkin onneksi liikkeellä sähköpyörällä. Hän kertoo asuvansa lähitalossa ja lähteneensä aamulenkille. Kuulemma lähistöllä pesivä kurkipari käy säännöllisesti pihassa vuodesta toiseen, tuo poikasensakin mukanaan. Sepelkyyhkyille tarkoitettu maissi uppoaa isoihin lintuihin, mutta tutun pariskunnan touhuja on mukava seurata.

Pyöräilijä jatkaa matkaansa, ja häkellyn – kurjet ovat edelleen paikalla. Ne käyvät vain muutamankymmenen metrin päässä minusta kunnes kääntyvät taas toiseen suuntaan.

Näin rauhassa en ole ikinä päässyt kurkien tekemisiä seuraamaan.

Millaista on olla kurki?

Piste kartalla paljastaa paljon kurkien elämästä, mutta jättää uteliaalle vielä yhtä paljon hampaankoloon. Kuten Talmon totesi, kurjen persoonasta se kertoo vain vähän. Millaista on elää kesät kaksin ja talvet valtavissa parvissa? Miten Harmaa ja sen puoliso löysivät toisensa? Katselen pariskuntaa ja mietin, miten paljon vielä voisimme oppia niistä.

Suorsa kertoo, että kurjet vaihtavat kaikki siipisulkansa kerralla 2–4 vuoden välein. Silloin ne ovat kesällä yli kuukauden lentokyvyttömiä ja alttiita vaaroille.

Sellaisena hetkenä en luultavasti olisi saanut ihailla pariskunnan ruokailua näin rauhassa. Enkä myöskään silloin, jos mukana olisi ollut poikanen.
Pelkkää hätää ja huolta lintujen elämä ei kuitenkaan ole. Vuosien kuluessa Suorsa ja Talmon ovat alkaneet yhä paremmin ymmärtää, millaista on olla kurki.

”Kun katsoo noita eläimiä, niin vaikuttaa siltä, että välillä on ihan hauskaakin”, Suorsa sanoo.

”Ensisijaisesti elämä on kovaa työntekoa, mutta kyllä ne selvästi nauttivat myös elämästään ja niillä on joutoaikaa.”

Tuota työntekoa olen juuri päässyt seuraamaan. Vaikka ruoan etsiminen pellolla on seesteisen oloista puuhaa, kurkien elämä riippuu siitä. Höyhenpeitteen huoltoa ei myöskään voi laiminlyödä, sillä ne suojaavat lintua ja nostavat sen taivaalle.

”Mutta sitten on aikaa olla paikoillaan ja tanssia jopa läpi vuoden.”

Kun lintujen stressitasoja on mitattu, on huomattu, etteivät ne mitenkään jatkuvasti stressaa. Valppaus on osa arkea, eikä tarkoita, että lintu olisi aina peloissaan.

Talmon kertoo, että erityisesti kenttätöiden aikana kurkia pyydystäessään ja dataa kerätessään hän pystyi asettumaan kurkien nahkoihin.

”Tuntuu, että se auttoi minua ymmärtämään ja todella tuntemaan luissani, mitä sen eläimen täytyy kestää selvitäkseen.”

Kentällä tutkijakin joutuu kokemaan samat helteet ja räntäsateet.

”Laboratoriossa tietokoneen ääressä voi laittaa ilmastoinnin päälle jos on kuuma ja lämmityksen päälle jos on kylmä. Ei silloin voi todella ymmärtää, mitä villissä luonnossa eläminen tarkoittaa.”

Kurkien pyydystäminen sai Talmonin myös ymmärtämään, miten hallitseva piirre kurjen pakoreaktio on. Vaara voi yllättää mistä suunnasta tahansa, myös ylhäältä. Länsimaisen ihmisen elämään verrattuna ero on valtava.

”Mutta samalla ne pääsevät näkemään valtavan osan maailmastamme, tästä planeetasta, kun ne muuttavat. Ne ovat kaikki päivät ulkona luonnossa, ja se kuulostaa aika hyvältä”, Talmon sanoo.

Harmaalla saattaa olla tällaista elämää edessään vielä vaikka parikymmentä vuotta. Joskus kurjet elävät jopa yli parikymppisiksi. Katselen kurkia ja toivon joka solullani niille suotuisia tuulia ja kauan kaivattua perheonnea.

Vaikka Harmaan ja muiden kurkien matka Suomen Luonnon nettisivuilla päättyy, ne jatkavat viivojen piirtämistä kartalle tutkijoiden ihmeteltäväksi niin kauan kuin paikantimet toimivat. Vannotan Suorsaa kertomaan, jos Harmaa jonain päivänä pääsee hoivaamaan omaa pienokaistaan. Silloin kirjoitan sen ilouutisen, josta olen haaveillut.

Alan hiljalleen tehdä lähtöä ja kasaan tavaroitani. Jännitys ja täpinä on nyt ohi, ja univelka rysähtää niskaan. Kello on jo seitsemän, mutta päätän mennä suorinta tietä takaisin nukkumaan.

Lähden ajamaan ja kuulen, kun taivaalla raikuu kurjen huuto. Sitten vielä useampi lisää. Seuraava sijaintitietojen päivitys paljastaa, että Harmaa se siellä huuteli, tai ehkä sen puoliso.

Olen sen verran sentimentaalinen, että kirjoitin tähän aluksi riemukas huuto. Realisti minussa pyyhki sen pois, sillä mitä minä voin Harmaan iloista tai suruista tietää? Yhden aamun aikana en päässyt vielä läheskään niin syvälle kurjen ihon alle. Taisin vain itse olla riemukas kurkea kuunnellessani.

Sentimentaalisesti myös ajattelen, että kurki halusi huikata jäähyväiset. Realisti pysyy hetken hiljaa ja antaa minun pitää romantisoidut kuvitelmani.

Kuuntele kurjen huutoja! Videolla kuuluu myös haarapääskyn ääniä.