Kirjan tarina: Liisa Kasken esikoisromaani Marras vie lukijan kahden maailman välille
Kuva: Marika Eerola.
Folkloristi ja filologi Liisa Kasken esikoisromaani Marras (SKS 2026) kertoo kahden maailman välillä olevien ihmisten kohtaamisesta. Tarinaa kuljettavat upeat vanhat suomen kielen sanat, kuten vaikkapa messäntiuku, vanhaemä ja hiiluspää.
”Martaan kieli perustuu romaanin tapahtumapaikan murteeseen. Olen ”vanhentanut” sitä karsimalla pois sanat ja metaforat, joita keskiajan suomalainen ei voinut vielä tuntea. Kyseinen murre on sammumassa, mutta onneksi sitä on edes vähän tallentunut murreaineistoihin ja seudulta kirjattuun kansanrunouteen. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä suorempana näen yhteyden luontokadon ja toisaalta paikalliskielten ja perinteiden kadon välillä”, Liisa Kaski kuvailee.
Näin hän kertoo kirjansa synnystä Suomen Luonto -lehdelle:
1. Kerrot Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilla, että ”Marras tulvahti maailmaani ilmestyksenomaisesti”. Kerrotko tästä tarkemmin?
”Sitä on vaikea selittää kuulostamatta hullulta. Olen kai liikaa uskonut niitä, joiden mukaan luova kirjoittaminen on työtä siinä missä mikä tahansa: asennetaan pylly penkkiin ja aletaan paiskia hommia, ei tässä mitään inspiraatiota ole aikaa odotella. Enkä tiedä onko inspiraatiokaan hyvä sana. Enemmän se tuntui kädenojennukselta aikojen takaa.
Jälkeenpäin osaan kyllä nimetä hetkiä, kokemuksia ja oivalluksia, jotka pohjustivat tätä ”ilmestystä”. Esimerkiksi kerran vuosia sitten Virolahden Hurpussa tulin ihan muissa mietteissä astahtaneeksi metsätieltä sivuun vanhaan kuusikkoon. Upposin sen intensiiviseen, sammaleiseen hiljaisuuteen kuin minut olisi kiepautettu paksun peiton sisään. Olin varma, että jos käännyn katsomaan taakseni, metsätie autoineen on poissa.”
2. Millaiseksi kuvailisit Marras-kirjan hahmojen luontosuhdetta?
”Kaikki päähenkilön elämässä riippuu ja on peräisin ympäröivästä luonnosta. Luonto, myös ihmisen, on hänelle itsestäänselvä, kyseenalaistamaton ja ylitsekäyvä voima, elämän ehto ja raamit. Omassa ihmisyhteisössään hän kokee jääneensä vähän syrjään, vaikka emme tiedä onko kokemukselle katetta. Toisaalta suhde moniin muihin eläviin näyttää hyvinkin läheiseltä. Joku ehkä sanoisi hänen luontosuhdettaan maagiseksi tai rujommin ”taikauskoiseksi”. Minä puhuisin mieluummin viisaudesta, siitä että ymmärtää oman paikkansa ja pyrkii pysymään väleissä ihmistä isompien mahtien kanssa.
Päähenkilöni kaukaa saapuneen kestin luontosuhde on selvästi toinen. Kahden erilaisen maailmankuvan ristivalotus on jotain, minkä toivon lukijan poimivan kirjasta mukaansa.”
3. Kirjassa on hienoja vanhoja suomen kielen sanoja. Mikä mielestäsi on niistä kiinnostavin ja miksi?
”Rakastan niitä kaikkia! Mutta vaikka nyt messäntiuku, eräs pikkulintu, jonka nykysuomalaiset tuntevat yleiseurooppalaisella, linnun väritykseen viittaavalla nimellä. Nykykulttuurissa näköaisti on se tärkein. Joskus jollekulle jossain oli oleellisempaa, kuka metsässä kilisyttää tiukuaan kuin se, minkävärisiin höyheniin kilisyttelijä on pukeutunut. Jo naapurikylässä lintu voitiin nimetä toisin.”
4. Kuinka paljon teit taustatutkimusta Marras-kirjaasi varten?
”Kirja syntyi minulle epätyypillisen nopeasti, luultavasti siksi, että olen sen taustatutkimusta (tietämättäni) tehnyt jo muutaman vuosikymmenen. Olen opiskellut perinteentutkimusta ja vähän kielihistoriaakin ja kirjoittanut muutaman läheltä liippaavan tietokirjan. Suomalaista metsäsuhdetta olen pohtinut luonnonsuojeluvinkkelistä jo kauan ennen kuin aloin perata sitä tutkimuksen keinoin. Eläinuskomukset, ruokatavat, suullinen runous sekä kekri- ja muut riitit ovat sitä peruskauraa, josta folkloristin on helppo ammentaa.
Eniten uutta taustatutkimusta tein miljöön ja ajankuvan kanssa, vaikka tyhjästä en aloittanut siinäkään. Romaanihan sijoittuu todelliseen paikkaan, ja myös ajoitus sen kuvaamalle hetkelle on melko tarkka, kummatkin olen tosin huolella piilottanut tekstin sisään. Taustatyö oli lähinnä sen varmentelemista, että se mitä ”ilmestyksessäni” näin, tosiaan hämmästyttävällä tarkkuudella piti tai olisi voinut pitää paikkansa.”

”Jalkojeni alla paksu kerros keltaisia, kultaisia, viinanpunaisia, ruosteenkirjomia, ruskeita ja kalpenevia lehtiä tuoksui ajan täyttymistä. Ajattelin sitä miten niien alla kaikkien menneiden syksyjen lehdet muuttuivat hiljaa maaksi. Miten voi martaassa olla niin väkevä elämän haju?”
Liisa Kaski: Marras (SKS 2026).

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.