Pääosin helppokulkuinen kuuden ja puolen kilometrin Kotajärven polku kulkee läpi soiden, kangasmetsien ja sadunomaisten kuusikoiden. Matkalla voi pysähtyä Kotajärven laavulle tai ihailla keski-iältään 250 vuotta vanhoja honkia. Ne seisovat Mastomäellä ja saavat kulkijan tuntemaan itsensä pieneksi. Mäki on saanut nimensä siitä, kun sieltä haettiin entisaikaan suoria mäntyjä laivojen mastoiksi.

Maahan kaatuneet kelottuneet puut polun varrella ovat kuin patsaita, jotka heräävät varmasti öisin henkiin.

Suotyypit vaihtelevat aukeasta rahkasammalen peittämästä ja kypsyvien karpaloiden laikuttamasta Kotanevasta metsäisempiin, suopursun tuoksusta täyttyviin mäntyvoittoisiin rämeisiin. Merkityltä polulta kannattaa poiketa Riippilammelle tai Suolikolle. Nämä erämaalammet vaalivat hiljaisuutta ja rikkumatonta rauhaa.

Pyhä-Häkin Vanha iso puu on aloittanut kasvunsa vuonna 1518. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Vanhin puu on katsellut maailmaa jo vuodesta 1518. Petäjä on alkanut komeasti kelottua ja sen syyt kiertävät kohti korkeuksia. Kelon pintaa tunnustelemalla voi saada pienen aavistuksen sen keräämästä viisaudesta.

Pyhä-Häkin uusi vanha puu eli vanhin elävä puu on sekin kerryttänyt vuosia jo kunnioitettavat 374 vuotta.

Pyhä-Häkin voi kävellä läpi nopeasti päivässä ja kuitata puiston sillä nähdyksi, mutta useamman päivän retki päästää vierailijan lähemmäksi sen salaisuuksia. Olin onnekas, kun sain mahdollisuuden samoilla pienen kansallispuiston maisemissa melkein viikon.

Poika-ahon kruununtorppa toimii kesäkauden ulkopuolella Metsähallituksen vuokratupana, kesällä siellä asustavat lammaspaimenet. Pihapiiriin saa käydä tutustumassa ja aistimassa vuonna 1854 perustetun torpan tunnelmaa.

Poika-ahon kruununmetsätorppa on vuodelta 1854. Tupaa voi vuokrata Metsähallitukselta ja kesäisin siellä majoittuvat lammaspainenet. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Syyskuun puoliväliin saakka Pyhä-Häkissä on opas, muuten neuvoja saa Seitsemisen luontokeskuksesta.

Onneksi tapasin retkilläni Metsähallituksen kansallispuiston oppaan Risto Pynnösen, jonka tietämys alueesta ja sen luonnosta on valtava. Tuolla kasvaa yövilkka, mies ohjeistaa ja näyttää orkidean sukuisen kämmekkäkasvin.

Pyhä-Häkin veroista metsää saa etsiä. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Pynnönen kertoo, että ennen vanhaan, kun lähdettiin vielä töiden jälkeen mustikkaan illalla, yövilkka valaisi mustikkametsää valkoisilla kukillaan. Jos retkeilet Pyhä-Häkissä kesäaikaan, etsi kävelevä tietopankki Pynnönen käsiisi!

Pimenevästä yöstä alkaa kuulua kummia ääniä, kun yösaalistajat lähtevät liikkeelle. Pöllö lentää pitkospuilla seisovan retkeilijän ohi metsään. Jostain kuuluu selkäpiitä karmiva karjahdus, supikoirako? Illansuussa suolle kantautuu jostain kaukaa mylvintä: hirvet vai kauriitko siellä pitävät ääntä?

Ilta hiipii suolle. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Pyhä-Häkin luonto, ikimetsät ja suot, tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Vastakohta on erityisen suuri, sillä talousmetsä alkaa heti puiston rajojen ulkopuolelta. Hienommat hetket koin syyskuisina iltoina soilla, kun aurinko antoi tilaa hiljaa hiipivälle hämärälle. Kun soiden ja lampien ylle kertynyt usva kietoi syksyisen maiseman salamyhkäiseen verhoonsa.