Oravan talvipesä on lämpöinen paikka. Hyvin eristetyssä pesässä on kovallakin pakkasella 15–20 lämpöastetta. Talvipesä on pyöreä, tiivis ja tyypillisesti kiinni kuusen tai männyn rungossa.

Sisäpuolen oravat ovat perinteisesti vuoranneet sammalella, naavalla ja heinällä, mutta olojen muuttuessa ne ovat alkaneet hyödyntää myös moderneja eristemateriaaleja. Yhä useammin etenkin kaupunki- ja taajamaoravat eristävät pesänsä löytämillään lapasilla, narunpätkillä ja rakennusten eristevilloilla.

Oravat eivät tyydy vain yhteen pesään, vaan niillä on reviirillään useita rakennelmia eri tarkoituksiin. Tämä on tarpeen, sillä vaihtamalla välillä maisemaa ne voivat hämätä petoja. Myös oravankirput on helpompi pitää kurissa, kun on useampi leposija.

Talvi- ja poikaspesiin orava panostaa kaikkein eniten, ja pesissä voi olla useampi hätäuloskäynti esimerkiksi näätähyökkäyksen varalta. Orava askartelee talvikotinsa sisäänkäynteihin lämpöä eristävät ovet ja voi ankarien talvimyrskyjen aikana lepäillä pesässään useita päiviä poistumatta edes ravinnonhakuun.

Normaalisti talvipäivien valoisa aika kuluu kuitenkin kokonaan ruoanhankintaan. Suurimmassa osassa talvista Suomea oravan pääravintoa ovat kuusenkävyn siemenet, mutta se varastoi talvea varten myös muun muassa tammenterhoja ja sieniä. Etenkin huonoina käpyvuosina, kuten nyt, se sienestää syksyisin ja ripustaa satoa kuivumaan puiden oksille. Oravat eivät ole ruoan suhteen nirsoja vaan hautaavat kaupunkioloissa talvivarastoihinsa vaikka makkaranpaloja.

Kuusenkävyt ovat kuitenkin maamme oravien pääravintoa, joten sadon vaihtelu vaikuttaa suoraan niiden määrään. Kuluva talvi on erityisen vaikea, sillä sekä kuusen että männyn käpysato on heikko. Huonoina käpyvuosina moni orava kuolee talven aikana. Nälänhädän lisäksi niiden suurimpia talviuhkia ovat maaseudulla kanahaukat ja kaupungeissa ketut ja kissat.

Karvanaamojen talvi -juttu on julkaistu Suomen Luonnossa 10/2013.