Julkaistu Suomen Luonnossa 5/1975
Teksti: Esko Joutsamo, Juhani Koivusaari, Håkan Kulves, Ismo Nuuja ja Risto Palokangas

Jo kohta kahden vuosikymmenen ajan suomalaiset luonnonsuojelijat ja lintumiehet ovat herpaantumattomasti seuranneet maamme vähäisen merikotka-kannan vaiheita. Tarkkailukauteen on sisältynyt sekä lupaavan elpymisen aikoja että myös vainon ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamaa tuhoa. Merikotkiemme kohtalosta kertovan ’’jatkokertomuksen” aikaisempia osia on julkaistu Suomen Luonnon numeroissa 5–6/1970, 6/1971, 5/1972 ja 4–5/1973. – Vuodesta 1973 lähtien Suomen merikotkatutkimusta on johtanut Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto.

Vuodesta 1973 lähden merikotkia on järjestelmällisesti koetettu auttaa ruokkimalla niitä talvisin taatusti myrkyttömällä ravinnolla (ks. esim. Suomen Luonto 6/1974), jotta niiden luontaisen ravinnon myrkyt eivät pääsisi tuhoamaan niiden pesintämenestystä. Saksan Liittotasavallan ja Ruotsin tässä työssä saavuttamat tulokset ovat olleet rohkaisevia, ja myös Suomen merikotkat pesivät kohtalaisen menestyksellisesti v. 1974. Sen sijaan tämän vuoden pesintämenestys oli huono. Tulevaisuus näyttää, mikä osuus on sattumalla ja mikä on merikotkakantamme rippeitten todellinen kehityssuunta.

Seppo Keränen kuvasi myös Suomen Luonnon 5/1975 kannen. Kuvan yksilön silmät olivat poikkeuksellisen tummat ja se esiintyy monissa ajan kuvissa.

Merikotkien pesinnän onnistuminen näyttää vaihtelevan rajusti eri vuosina. Vuosi 1974 oli paras pesimävuosi Suomessa 1970-luvulla: kaikkiaan yhdeksän onnistunutta pesintää tuotti kymmenen lentopoikasta. Sensijaan tämän vuoden (1975) poikastuotto jäi 70-luvun tavanomaisen murheelliselle tasolle: vain kolme paria onnistui pesinnässään ja lentoon lähti yhteensä neljä poikasta. Seuraavassa esitetään alueittain merikotkainventointien tulokset.

Lue myös

Arkiston aarteita: Merenkurkun merikotkain perikato

Ahvenanmaa

Koko Ahvenanmaan maakunnan alueella tiedossa olevat merikotkan pesät on tarkastettu vuosina 1960, 1961, 1963, 1964, 1971 ja nyt 1975. Föglön kunnassa pesät on tarkastettu myös vuosina 1973—74. Tarkastustyön ovat suorittaneet Håkan Kulves ja Jens Harberg (maakuntahallituksen ympäristönsuojelutoimisto) sekä Föglössä Henrik Wallgren.

Maakunnassa arvioidaan olevan 35 merikotkan pesimäpiiriä, joissa on yhteensä n. 70 pesää. Näistä tarkastettiin tänä vuonna 23 reviiriä (yht. 43 pesää). Tarkastamatta jääneissä 12 reviirissä mahdollisuudet ainakin onnistuneeseen pesintään olivat erilaisten häiriötekijöiden takia vähäiset. Föglön kahdeksan reviiriä tarkastettiin kuitenkin kumpanakin vuonna.

Föglössä onnistui v. 1974 kaksi pesintää tuottaen kolme (2+1) lentopoikasta. Näiden lisäksi kotkia oleskeli neljällä muulla reviirillä. Föglön ulkopuolelta on v. 1974 tiedossa ainoastaan pari varmistamatonta pesintää (ne eivät ole mukana taulukossa).

Vuonna 1975 onnistuneita pesintöjä voitiin todeta koko maakunnassa kolme, joissa poikasia oli vähintään neljä (2+1+1). Koska maakuntahallitus oli kieltänyt pesille kiipeämisen tarkastusten yhteydessä, tarkka poikas-määrä jäi yhdessä tapauksessa selvittämättä; se on tässä merkitty yhdeksi. Yhdellätoista muulla reviirillä oli merkkejä kotkien läsnäolosta. Kaikkiaan maakunnassa arvioitiin v. 1975 olevan 28—34 merikotkayksilöä, (eli 14—17 paria).

Kuva: Eero Murtomäki

Saaristomeri

Kustavin ja Dragsfjärdin välisellä alueella on v. 1974—75 tarkastettu 12 merikotkareviiriä, joissa v. 1974 oli 27 ja v. 1975 yhteensä 28 pesää. Tarkastustyön ovat suorittaneet Torsten Stjernberg (2 reviiriä) sekä Kaius Hedenström ja Esko Joutsamo (loput).

Vuonna 1974 kaksi pesintää onnistui; kummassakin tapauksessa tuloksena oli yksi lentopoikanen. Yksi pesintä epäonnistui haudontavaiheessa, viidellä pesimäpiirillä oli merkkejä kotkien läsnäolosta ja loput neljä olivat autioita.

Vuoden 1975 pesimätulos oli murheellinen pettymys: ei yhtään onnistunutta lentopoikasiin johtanutta pesintää. Kolmella reviirillä pesintä oli aloitettu, mutta ne kaikki epäonnistuivat haudontavaiheessa. Lisäksi neljältä reviiriltä tavattiin koristettuja pesiä, joten kaikkiaan seitsemällä pesimäpiirillä vielä asustaa merikotkia. Kuten edellisenäkin vuonna, neljä reviiriä todettiin autioiksi. Koko tarkastustyön aikana nähtiin vain kaksi vanhaa merikotkayksilöä. Aikaisempinakin vuosina on havaittu, että pesinnän epäonnistuttua vanhat linnut lähtevät ilmeisesti kiertelemään laajalti saaristoa, eikä niitä kesän aikana tapaa enää reviiriltä.

Merenkurkku

Tarkastustyön suoritti Juhani Koivusaaren, Ismo Nuujan ja Risto Palokankaan työryhmä apulaisineen. Tarkastettuja reviirejä oli molempina vuosina 13, joissa v. 1974 oli 23 ja v. 1975 yhteensä 26 pesää.

Vuonna 1974 Merenkurkun merikotkien pesintä onnistui aikaisempiin vuosiin verrattuna erittäin hyvin: viidestä pesästä lähti poikanen lentoon. Kahden parin pesintä epäonnistui haudontavaiheessa, neljällä reviirillä oli merkkejä kotkista ja loput kaksi pesimäpiiriä olivat autioita.

Vuosi 1975 oli sitä vastoin huonoin pesimävuosi yhdeksään vuoteen. Kolmen pesintää yrittäneen parin munat jäivät kuoriutumatta eikä koko alueella näinollen ollut yhtään poikaspesää. Kahdeksalla pesimäpiirillä oli merkkejä kotkista ja kaksi reviiriä pysyi edelleen autiona. Poikkeuksellista oli myös se, että reviireillään oleskelevat kotkaparit koristelivat pesiään hyvin niukasti jos ollenkaan. Kaksi v. 1974 pesinnässään onnistunutta paria ei tehnyt minkäänlaista pesintävritvstä, vaikka ne oleskelivat tiiviisti reviireillään ja kävivät säännöllisesti ”omilla” talviruokintapaikoillaan.

Yhteenveto ja päätelmät

Tarkastustyön tulokset on koottu oheiseen koko maan käsittelevään taulukkoon. Asuttuja merikotkareviirejä on Suomessa n. 30, mutta ilmeisesti osalla näistä oleskelee ainoastaan yksinäinen, pariton kotkavanhus. Aiemmin tiedossa ollutta Lapin sisämaapesimäpaikkaa ei ole nyt muutamaan vuoteen tarkastettu. Vuosittain noin kolmasosalla reviireistä yritetään pesintää, mutta pesinnän onnistuminen heilahtelee rajusti.

Yhdistelmä vuosina 1974 ja 1975 tehtyjen, Suomen merikotkien pesintää koskevista havainnoista.

Perussyyt nykyiseen merikotkatilanteeseen lienevät jo yleisesti tunnetut. Ympäristömyrkyt poistuvat ravintoketjuista hitaasti ja vanhojen myrkkyongelmien tilalle tulee uusia. Ruotsissa suoritetuissa mittauksissa on merikotkissa todettu metyvlielohopean ja DDT-ryhmän kloorattujen hiilivetyjen pitoisuuksien laskua, mutta sensijaan PCB-aineiden pitoisuudet ovat kasvaneet. Vuoden 1975 murheellisen pesimätuloksen kruunasi Merenkurkussa erään pesän läheltä kuolleena löytynyt vanha merikotka. Todisteita väkivaltaisesta kuolemasta ei löytynyt, mutta alustavissa tutkimuksissa linnun kudosjätteiden rasvasta löytyi melko huomattavia määriä kloorattuja hiilivetyjä.

Ihmisen toiminta on aiheuttanut muitakin häiriöitä kaikilla kolmella alueella. Vakavimpia ovat olleet merikotkan pesimärauhasta ja pesimäympäristövaatimuksista piittaamattomat hakkuut ja metsäteiden rakentaminen. Samoin on esiintynyt ulkopuolisten, jopa ulkomaalaisten ”lintuharrastajien” käyntejä pesillä vieläpä haudontavaiheessa. Tällaisista on ehdottomasti päästävä vastaisuudessa.

Syitä nyt perättäisinä vuosina havaittuun kohtalaisen hyvään ja äärimmäisen huonoon pesintä-tulokseen on vaikea löytää. Talviruokinta oli v. 1974—75 jopa tehokkaampaa kuin edellisenä vuonna. Molemmat talvet olivat myös leutoja ja muutkin havainnot antoivat aiheen odottaa tämän vuoden pesintätuloksesta ainakin yhtä hyvää kuin edellisestä. Kävi kuitenkin aivan päinvastoin. Pitivätkö merikotkat ilman havaittavaa syytä välivuoden hyvän pesintäkauden jälkeen?

Ruotsissa, missä talviruokintaa on jatkettu jo kymmenkunta vuotta, itärannikon merikotkien pesimätulos on 70-luvulla osoittanut lievää nousua. Ilmeistä on, että talviruokintaa on jatkettava tehokkaasti vuosikausia, ennen kuin positiiviset vaikutukset alkavat selvästi näkyä. Kiireellisenä suojelutoimenpiteenä olisi myös aloitettava tärkeimpien merikotkan pesimäalueiden muodostaminen luonnonsuojelualueiksi, sillä se on ainoa keino taata merikotkille pysyvä pesimärauha.