Jokaisella taitaa olla oma lempilintunsa. Minulla se on mustarastas, jonka keväistä huiluttelua oikein pysähdyn aina kuuntelemaan. Mustarastaan laulupuu on pihassamme kasvava kuusi, jonka latvaan soittoniekka istahtaa aamuisin puoli kuudelta (ihana herätys!) ja taas illan suussa hämärän hiipiessä nurkkiin. Laulu kuuluu taloomme sisälle saakka ja joskus hipsin sukkasillani ulos rappusille kuuntelemaan keltanokan konserttia.

Toinen mieluisa tapaus on lehtokurppa. Se on nimestään huolimatta upea ilmestys, ei todellakaan mikään kurppa!
Viime sunnuntaina kuulin tämän kevään ensimmäiset psst-orrt-orrt-orrt-psst–äänet ja näin kahden lehtokurpan yhteisen ylilennon pihamme poikki. Lajin tunnistaa paitsi äänestä myös päämäärätietoisesta lentotavasta: nyt mennään eikä meinata!

Kerran olen törmännyt lehtokurppaan metsäkävelyllä. Lintu luotti pistämättömään suojaväriinsä ja lähti lentoon vasta, kun olin astumaisillani sen päälle.

Lehtokurpan pesä onkin vain lehdillä ja ruoholla vuorattu kuoppa maassa. Mutta lintumaailmassa on myös aivan huikeita pesänrakentajataitureita, kuten vaikkapa pyrstötiainen tai kaikille tuttu räkättirastas. Eikä se harakanpesäkään mikään ihan yksinkertainen tekele ole.
Lue lisää lintujen rakennuspuuhista 28.4. ilmestyvästä Suomen Luonnosta.