Kevät alkoi toden teolla pääsiäisen lämpimän etelävirtauksen myötä. Suotuisa muuttosää sai linnut liikkeelle. Mm. Viroon ja Etelä-Ruotsiin oli maaliskuun aikana kerääntynyt suuria määriä aikaisia muuttajia kuten hanhia, pikkujoutsenia, töyhtöhyyppiä, taivaanvuohia, lehtokurppia, naurulokkeja, sepel- ja uuttukyyhkyjä, kiuruja, niittykirvisiä ja rastaita, jotka nyt lopultakin saavuttivat suurin joukoin myös Suomen. Aikaiset muuttajat ovat etupäässä vesi- ja rantalintuja sekä siemensyöjiä, joiden ruokapöytä on Suomessakin katettu heti kun lumi ja jää antavat periksi.

Aidot hyönteissyöjät joutuvat ajoittamaan saapumisensa aikaan jolloin hyönteisiä on jo riittävän paljon tarjolla. Se ei kuitenkaan tarkoita että ne lepäilisivät talvehtimisalueillaan kevättä odottaen. Monen pitkän matkan muuttajan matka kohti Suomea on jo alkanut.

Käen pitkä matka

Käki on mielenkiintoinen pitkän matkan muuttaja. Suomessa rengastetuista käistä ei aikojen saatossa ole kertynyt kuin muutama löytö Välimeren maista, mutta käen on otaksuttu talvehtivan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Iso-Britanniassa BTO eli British Trust for Ornithology on tutkinut käkien muuttoa vuodesta 2011 varustamalla käkiä satelliittilähettimin.

Projektin myötä käen muutosta on saatu paljon uutta tietoa. Vanhat käet lähtevät jo pian muninnan jälkeen keskikesällä muutolle kohti talvehtimisalueita. Siksi loppukesällä ja alkusyksystä ei maastossa enää tapaakaan kuin pihoillakin seikkailevia nuoria käkiä. Vanhat brittikäet saapuvat jo elokuussa Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan ja viettävät talvensa Kongon sademetsäalueella.

Keväällä käet alkavat siirtyä pikkuhiljaa pohjoisemmaksi jo tammikuusta alkaen. Näihin aikoihin BTO:n satelliittikäet ovat jo lentäneet 2500 km luoteeseen talvehtimisalueiltaan. Ne ovat saapuneet Saharan eteläreunan tuntumaan Ghanaan ja Norsunluurannikolle tankkaamaan ja odottamaan sopivaa ilmavirtausta Saharan länsiosan ylitykseen. Ylitys tapahtuu huhtikuun puolenvälin tienoilla. Vapun tienoilla käillä alkaa olla jo kiire palata pesimäpaikoille, sillä niiden on pystyttävä ajoittamaan muuttonsa ja saapumisensa isäntälajien kuten leppälinnun muutto- ja pesimäaikatauluun.

Paljastamme lisää leppälinnun ja käen yhteiselosta ja käen salaperäisestä elämästä Suomen Luonnon numerossa 5 joka ilmestyy 2.6..

Käkien muuttomatkaa Iso-Britanniaan voit seurata täällä:

Käkien satelliittiseuranta Iso-Britanniassa (BTO)

kevätmuuttokäki

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.