LUONTO on kiva, mutta se ei ansaitse kovin suurta huomiota. Se on pieni asia verrattuna politiikkaan ja talouteen, jotka ovat isoja asioita.

Tähän ajatukseen törmäsin jälleen mutkan kautta maaliskuun alussa, kun julkaisimme toimittajakollegani kanssa kirjan Talvivaaran vangit. Kirja on kertomus Talvivaaran munauksesta, jossa sotkettiin luontoa enemmän kuin luvattiin ja tuotettiin nikkeliä vähemmän kuin luvattiin.

Minulta kysyttiin kirjan julkaisemisen yhteydessä monta kertaa, että no onko se Talvivaara nyt sotkenut vakavasti ympäristöä vai ei?

 
KYSYMYS on turhauttava: viranomainen, Kainuun ely-keskus, on todennut Talvivaaran saastutuksen ”merkittäväksi pilaamiseksi” viidessä järvessä viimeksi joulukuussa lausunnossaan. Pilaaminen on ollut todellista ja vakavaa. Sen todellisuudesta spekulointi on turhaa.

Jos viranomainen ilmoittaa, että nyt on ryöstetty pankki, eihän siitäkään käynnisty loputonta keskustelua, onko pankki nyt ryöstetty. Jos viranomainen ilmoittaa useissa lausunnoissaan, että ympäristöä on merkittävästi pilattu, näin on todella tapahtunut.

 
OSIN on kyse ehkä osaamattomuudesta. Toimituksissa ei kenties ole toimittajia, joille ympäristöviranomaisten päätösten selailu olisi rutiinia. Jos tilanne on tämä, miksi asia on näin?

Tässä kohdassa mieleeni tuli tuo ajatus, josta äsken aloitin: ehkäpä luonto ja ympäristö ovat niin vähäisiä ja merkityksettömiä asioita mahtavien talouden ja politiikan rinnalla. Siksi ympäristötoimittajia ei välttämättä ole toimituksissa yhtään, vaikka talouden ja politiikan osaajia olisi useita.

Tai sitten asia ei ole näin. Eihän luonto millään mittarilla mitattuna ole pieni asia. Ehkä luonnon ja ympäristön ymmärrystä ei ole toimituksissa, koska luonnon hävitystä ei haluta ajatella.

 
LUONNON suunnaton saastuttaminen kaikkialla maapallolla on lamaannuttavaa, ilmastonmuutos tekee voimattomaksi. Väittely siitä, alammeko elvyttää vai emme, ei ole ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä. Sen sijaan se on, kuinka pölyttäjäkato ratkaistaan.

Tai miten katkaistaan sukupuuttoaalto. Ne eivät ole pikkujuttuja, ne ovat suurempia asioita kuin mikään muu. Ne ovat koko elämän kehys, jonka keskellä talous ja politiikka ovat korkeintaan kehyksestä törröttäviä nauloja.

 
KAIKKI ovat kuulleet hokeman ”ken tietoa lisää, se tuskaa lisää”. Se lienee yksi kaikkien aikojen typerimmistä sanonnoista.

Ei tietämättömyyden lisääminen voi olla hyve. Se voi korkeintaan lisätä lyhyen aikavälin voittoa. Näin on Talvivaarassa ja näin on kaikkialla muualla.

Ken tietoa lisää, lisää ymmärrystä. Ken lisää ymmärrystä, lisää ratkaisujen mahdollisuuksia. Ja ratkaisuja me tarvitsemme. Luonto on uskallettava ottaa pois marginaalista. Ensin vähäisemmissä asioissa, kuten tuon kaivoksen tapauksessa, jossa sotkettiin suomalaisia metsäjärviä, ja sitten isommissa, kuten siinä, että me olemme poraamassa ja imemässä ja tuhoamassa kaiken tällä planeetalla.

Luonto ja ympäristö ovat isoja asioita. Olisi päästävä tilanteeseen, jossa niiden puhtaudesta tulisi päämäärä numero yksi, ehto, jonka ympärille muu toiminta viritellään.

Vahtikoira-palstalla eri kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin trendeihin ja ilmiöihin.